Arkisto | helmikuu, 2007

Nyssekierroksella

Huh, kiirettä on pitänyt, vaalikentät ovat kutsuneet ja niinpä aika koneen äärellä istumiseen on entistäkin niukempi, vaikka toki tätäkin pitää ehtiä harrastamaan. Mm. sähköpostit odottavat perkausta. Juuri nyt istun junassa, ja kirjoitan kommunikaattorilla. Kävin aamulla Helsingissä antamassa tv-neloselle muutaman kommentin ystävästämme Kokoomuspuolueesta. Ja nyt sitten matkaan junalla kohti Tamperetta. Asemalle pitäisi aikataulun mukaan tulla 11.52 […]

Rauha, rakkaus ja teknologia

Tänään on tasan kuukausi vaaleihin. Aika jännittävää. Juuri nyt istun Pasilan aseman Hesburgerissa. Vietän hetken luppoaikaa, kun kohta alkaa Radio Novan vaalihaastattelu. Sinne menen yhdessä Uudenmaan Antti Lindtmanin kanssa. Miksi jo nyt olen täällä Pasilan asemalla? Niin, virallisesti olisin hyvin ehtinyt seuraavalla junallakin. Mutta se olisi ollut pendolino ja en uskaltanut ottaa riskiä, että se […]

Kulttuurituotteita

Tänään olemme viettäneet sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän satavuotisjuhlaa yhdessä pirkanmaalaisten ihmisten kanssa. Me tamperelaiset sd-edustajat järjestimme juhlakahvit Tullintorilla ja juhlarokan Pirkkalassa. Tosi paljon oli väkeä liikkeellä ja palaute ihmisilta hyvää ja rohkaisevaa. Aamun Lauantaiseuraa oli katsottu mielissään – moni tuli kertomaan, että Heinäluoma oli hyvin siellä pärjännyt. Totta. Eero sai hyvin kiteytettyä vaalien arvoasetelmat: SDP on valmis […]

Kansikuvabudjetti

Eilen olikin jännittävä politiikan superuutispäivä. Susan julkaisi kirjan kannet. Ei ihme, että koko mediaeliitti oli paikalla. Vau. Vapise suomalainen politiikka: Susanin kirjan kannet on julkaistu! Tietenkin näin jälkiviisaasti voisi todeta, että olisi varmaan Susanin kannattanut julkaista nämä kannetkin kahdessa osassa: ensin etu- ja sitten takakansi. Tämä onkin aika hyvä idea, aletaan laatia vain kansia noin […]

Eräs pikkuhuomio

Pieni huomio Kokoomuksen vaaliristeilyannista vielä: Sunnuntai 4.2. STT: ”Katainen antoi myös yhden vaalilupauksen lisää. Hän linjasi, ettei kokoomus syyllisty vaaleissa loanheittoon kilpailijoita kohtaan, tuli heiltä vastaan millaista karvausta tahansa.” Maanantai 5.2. Aamulehti: ”Sasi kaipaa puolueeltaan tavoitteiden pelkistystä ja yksinkertaistamista, jotta ne iskostuisivat äänestäjien mieleen. – Työteema, välittäminen ja demarien ylimielisyyden osoittaminen. Se personoituu Heinäluomaan, Sasi […]

Neljän lautasen taktiikkaa

Tänään olin metallinaisten kivassa tilaisuudessa Murikassa yhdessä Sirnön Minnan kanssa. Puhuttiin tärkeää asiaa: naisten vaikuttamismahdollisuuksista politiikassa, tasa-arvosta ja esimerkiksi tulevien vaalien avainkysymyksistä: työllisyydestä, pätkätöistä, julkisista palveluista, joukkoliikenteestä – kaikki myös naisten kannalta mitä olennaisimpia kysymyksiä. Eilen oli puolestaan SDP:n kampanja-avaus Vantaalla Heurekassa. Päivä oli minulle vähän stressaava, kun panikoin esityksestä, jonka olin valmistellut tänne yhdessä […]

Ei Mörön aika

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta nojaa veroihin. Veroja ei toki tarvitse rakastaa niin kuin eräs ruotsalainen kansanedustaja kerran sanoi, mutta ne kannattaa kyllä hyväksyä. Kannattaa muistaa, että verothan eivät oikeastaan ole meiltä pois – ne ovat vaan sijoitus yhteiseen toimintaan. Kenenkään rahat eivät riitä siihen, että saa tiet auratuksi, yhteiskunnan rauhalliseksi ja turvalliseksi tai oman toimeentulonsa turvattua yllättävän […]