Arkisto | heinäkuu, 2009

Miten täkkiä paikataan?

Tätä kirjoitettaessa on alkanut valtiovarainministeri Kataisen budjettiesityksen kasaaminen. Katainen arvioi, että velkaannumme tänä vuonna 10 miljardia lisää ja ensi vuonna n. 12. On arvovalintojen paikka. Kun rahaa on vähän, on tärkeää käyttää sitä mahdollisimman järkevästi. Eli että sillä yritetään saada aikaan työpaikkoja. On myös nähtävä vuosien päähän: kun säästöjen nimissä heikennetään vaikkapa mielenterveyspalveluja tai koululaisten […]

Sukulaispoika Paavo

On hienoa, että Paavo Lipposen nimi Euroopan unionin presidentiksi on esillä. Erityisen merkittävää on, että se on noussut esille myös kansainvälisesti arvostettujen tahojen nostamana ja tukea tulee eri maista yli puoluerajojen. Ehkäpä tässä on pienellä Suomella hyvä mahdollisuus saada tämä merkkipaikka isossa unionissa. Voi todellakin vain toivoa, että tämä nähdään meillä nyt kansallisen edun kysymyksenä […]