Arkisto | marraskuu, 2009

Kaikki on vinksin vonksin.. tai ainakin heikun keikun

Pääministeri vaati ponnekkaasti viikonloppuna korotuksia pääomaveroon ja suurten ansiotulojen veroihin. Hyvä, tästähän me demaritkin olemme puhuneet ja ihmetelleet, miksi hallitus päinvastoin on antanut varsin anteliaita veronkevennyksiä suurituloisille. Nyt siis myös pääministeri Vanhanen liittyi hallituksensa talouspolitiikan epäilijöihin vaatimalla täsmälleen päinvastaisia verolinjauksia mitä pääministerin itsensä johtama hallitus on tähän asti tehnyt. Tätä ennenhän hallituksen talouspoliittista linjaa ovat […]

Ministerin pullataikina

Elämme keskellä talous- ja työllisyyskriisiä. Monilla ihmisillä on huoli tulevaisuudesta ja liian monessa perheessä on saatu irtisanomislappu joululahjaksi. Näinä aikoina, kun rahaa on vähemmän ja valtio velkaantuu ensi vuonna 13 miljardia, on entistäkin tärkeämpää, että käytämme niukkenevia voimavarojamme viisaasti ja teemme oikeita arvovalintoja. On satsattava täysillä uusien työpaikkojen synnyttämiseen sekä siihen, että ihmisistä pidetään huolta. […]

Huono diili

Hallitus julkisti torstaina esityksensä vaalirahoituslainsäädännön uudistamiseksi. Tarastin toimikunnan esitykseen nähden se oli iso vesitys. Vaikka jäljelle jäi monia toimikunnassa yhteisesti sovittuja avoimuutta ja tiukkuutta lisääviä välttämättömiä uudistuksia, jäi puuttumaan olennaisin ja isoin todellinen uudistus: kampanjakatto. Se hylättiin hallituksen käsittelyssä. Tämä on erityisen hämmentävää, sillä lain esittelijä, vihreiden ministeri Tuija Brax ja koko vihreä puolue profiloitui […]

Hölmöläisen touhua

Tilaaja-tuottajamalli kehitettiin, jotta yhteisiä julkisia varoja käytettäisiin vieläkin tehokkaammin ja jotta yhteiset julkiset palvelut – ne jotka kunnat on velvoitettu kuntalaisille takaamaan – pelaisivat vieläkin laadukkaammin. Me demaritkin olimme mukana tätä uutta mallia kehittämässä – edellä mainituin periaattein. Nyt meidän on kuitenkin sanouduttava irti kokoomuksen ja vihreiden muodostaman XL-ryhmän toiminnasta, koska XL-ryhmä on ruvennut järjestelmällisesti […]

Ei häätöä joululahjaksi

Saamme lähes päivittäin kuulla huonoja uutisia lomautuksista ja irtisanomisista. Työttömyys on lisääntynyt valtavasti. Pirkanmaalla esimerkiksi nuorisotyöttömyys on noussut vuoden takaiseen nähden 86 prosenttia, pääkaupunkiseudulla jo yli sata prosenttia. Lähes joka päivä joku Suomessa menettää työpaikkansa ja jossakin suomalaisessa perheessä alkavat epävarmat ajat. Moni sellainenkin, jolla työpaikka vielä on, pelkää tulevaisuutta: onko minulla vielä kuukauden päästä […]

Kaksi oikeaa kättä

Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisesta löysin hyvän artikkelin. Siinä kansantaloustieteen professori Matti Tuomala kertoo, että valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ymmärtänyt talouspolitiikan peruskäsitteen – elvytyksen – virheellisesti. Elvytyksen perusidea: tilapäinen julkisten menojen lisääminen, on ministeriltä ja hallituksen politiikasta unohtunut. Päinvastoin, pääasiassa hallituksen elvytys on veroelvytystä, vaikkakaan tutkimusnäyttöä ei ole sille, että verotuksen keventäminen parantaisi työllisyyttä. […]