Arkisto | huhtikuu, 2010

Vihreiden jumbojettituplaraiteet

Hallituksen ydinvoimapäätös oli Vihreille rökäletappio. Siksi on ollut aika hämmentävää seurata, kun Vihreät ovat esiintyneet ikään kuin voittajina tämän jälkeen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö kertoi heti tuoreeltaan päätöksen jälkeen, että hallituksessa ”onnistuttiin” torppaamaan jo yksi ydinvoimala ja eduskunnassa nyt sitten käynnistyy operaatio toisen torppaamiseksi. Voi pyhä Sylvi, ilmeisesti Vihreät olisivat mielestään onnistuneita siinäkin tapauksessa, että […]

Vaihtoehtoja on!

Hämmästyin, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen totesi jokin aika sitten, ettei muista SDP:ltä yhtään avausta tältä kaudelta. Avauksia meillä on ollut muun muassa laajan työllisyystyöryhmän perustamisesta, metsäteollisuuden pelastamisohjelman laatimisesta, vanhustenpalvelulain säätämisestä, nuorten yhteiskuntakuusta (työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka) kaikille alle 30-vuotiaille, kansainvälisestä rahoitusmarkkinaverosta, ilmastolain säätämisestä, pääomaveron muuttamisesta progressiiviseksi tai siitä, että valtio takaisi, että äkillisen työttömyyden kohdatessa […]

Vihreiden jumbojettituplaraiteet

VIHREIDEN JUMBOJETTITUPLARAITEET Hallituksen ydinvoimapäätös oli Vihreille rökäletappio. Siksi on ollut aika hämmentävää seurata, kun Vihreät ovat esiintyneet ikään kuin voittajina tämän jälkeen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö kertoi heti tuoreeltaan päätöksen jälkeen, että hallituksessa ”onnistuttiin” torppaamaan jo yksi ydinvoimala ja eduskunnassa nyt sitten käynnistyy operaatio toisen torppaamiseksi. Voi pyhä Sylvi, ilmeisesti Vihreät olisivat mielestään onnistuneita siinäkin […]

Takaisin Rukalle?!

Olin varsin hämmästynyt, kun maanantaina MTV3:n uutiset kertoivat hallituksen uusista eläkesuunnitelmista. Niiden mukaan hallitus olisi ”luopunut” eläkeiän pakkonostosta, mutta esittääkin tilalle 10-15 prosentin leikkuria, jos henkilö jäisi eläkkeelle jo 63-vuotiaana. Työmarkkinaosapuolilta odotetaan kommenttia asiaan pikavauhtia, jo 21.4. mennessä. Mitä ihmettä? Tämäkö nyt oli sitten tämän Vanhasen ”sosiaalisen” hallituksen seuraava keksintö: eläkkeiden leikkaus!? Saanen kysyä, missä […]

Takaisin Rukalle!?

Olin varsin hämmästynyt, kun maanantaina MTV3:n uutiset kertoivat hallituksen uusista eläkesuunnitelmista. Niiden mukaan hallitus olisi ”luopunut” eläkeiän pakkonostosta, mutta esittääkin tilalle 10-15 prosentin leikkuria, jos henkilö jäisi eläkkeelle jo 63-vuotiaana. Työmarkkinaosapuolilta odotetaan kommenttia asiaan pikavauhtia, jo 21.4. mennessä. Mitä ihmettä? Tämäkö nyt oli sitten tämän Vanhasen ”sosiaalisen” hallituksen seuraava keksintö: eläkkeiden leikkaus!? Saanen kysyä, missä […]

Työtä ja oikeudenmukaisuutta

Elämme aikoja, joina liian moni ihminen saa irtisanomislapun käteensä ”kiitokseksi” pitkästä työrupeamasta. Meillä on myös ennätysmäärä nuoria työttömiä. Luulisi olevan selvää, että kaikki tehdään, mitä voidaan, jotta työpaikkoja syntyisi ja jotta työttömiksi joutuneista ihmisistä pidettäisiin huolta. Ikävä totuus kuitenkin on, että olemme saavuttaneet maailmalla kyseenalaista kunniaa sen suhteen, paljonko olemme valmiita satsaamaan työllisyystoimiin. Tuore Oecd:n […]

Hei jo riittää!

Työttömyys kaivertaa syvältä. Elämme aikoja, joina liian moni ihminen saa irtisanomislapun käteensä ”kiitokseksi” pitkästä työrupeamasta. Nuorisotyöttömyys on noussut hurjiin lukemiin. Tämä ei ole oikein. Talous on sukeltanut syvälle ja sieltä noustessaankin se ui vielä pitkään koiraa. Rahaa on entistä vähemmän ja on tärkeää, miten ja millaisten arvovalintojen pohjalta sitä käytetään. Nyt sitä ei käytetä oikein. […]