Arkisto | huhtikuu, 2016

Europuhe eduskunnassa

Arvoisa puhemies, On tärkeää, että kansalaisaloitteet käsitellään eduskunnassa asianmukaisesti. Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen aloite koskee tärkeää aihetta,  ja on syytä kiittää Väyrystä siitä, että  hän on nostanut tärkeän asiakokonaisuuden julkiseen käsittelyyn, vaikka asiasta olemmekin eri mieltä. Ero eurosta olisi hyppy tuntemattomaan, jota ei ole syytä tehdä. Mutta on muistettava, että Euroopan rahaliitossa on sekä hyvää […]

Pääministerin ja koko hallituksen tulee puhua totta

Väärien tietojen esittäminen eduskunnan edessä ja julkisuudessa on vakava asia. Pääministerin onkin syytä jatkossa perehtyä asioihin asemansa edellyttävällä tavalla. Opposition tehtävä kun on esittää vaihtoehtoja hallituksen politiikalle, eikä joutua jatkuvasti korjaamaan hallituksen vääriä väitteitä. Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Antti Lindtman kirjoittaa tästä erittäin tärkeästä blogissaan näin: Lindtman ihmettelee Sipilän väitteitä Hallitukselle ja sen kärkiministereille on tullut työtavaksi […]

Työllisyydenhoidon rahoitusta lisättävä

Pirkanmaalle tälle vuodelle osoitetut työllisyysmäärärahat ovat täysin riittämättömiä alueen poikkeuksellisen korkea työttömyys huomioiden. Pirkanmaan jako-osuus jaetuista 502,7 miljoonan euron suuruisista työllisyysmäärärahoista on 45,9 miljoonaa euroa, kun sen työttömyystilanne huomioiden tulisi olla 51,27 miljoonaa. Tilanne on työttömien ja kuntien näkökulmasta kestämätön. Pirkanmaalla oli viime joulukuussa työttömiä 39 857 eli 16,4 prosenttia. Tämä on noin kymmenesosa kaikista […]