Amerikan kampamaneetti ja tamburiini

Ulkopolitiikka on saanut villejä piirteitä sitten, kun alokasaikojaan elävä puolustusministerimme meni ja puhui retorisesti Amerikassa. Ja sieltä sitten saapui poliittiseenkin elämäämme ihan uusi Amerikan kampamaneetti: Jyri Häkämies.

Tämähän on kohta yhtä jännittävää kuin amerikkalaisessa elokuvassa. Vaikka tyylilajiksi kannattaisikin jossain vaiheessa valita ehkä Rambon sijaan vaikkapa Stanley Kubrickin Kunnian polut.

Minusta ulkopolitiikasta saa ja pitää puhua – kukahan sen muuten on kieltänyt? Minusta tuntuu, että tässä Kokoomus harjoittaa retoriikkapolitiikkaansa muutenkin kuin hokemalla kolmesti Venäjää. Nyt retoriikkaan kuuluu toistella kaikkialla, kuinka he niin kovin rohkeasti uskaltavat keskustella ja muut haluavat keskustelun tukahduttaa.

Hohhoijaaa. Totta kai keskustella pitää. Eri asia sitten on, puhuuko fiksuja vai vähemmän fiksuja. Siitä voi sitten jokaisella meillä olla erilainen mielipide – sehän kai sen keskustelun tarkoitus on.

Kun nyt kuitenkin kuuntelee noita Häkämiehen ja Jyrki Kataisen sävyjä, niin jotenkin vaan tuntuu, ettei julkisuudessa usein tehty johtopäätös Kokoomuksen halusta hivuttaa meitä kohti Natoa, ole ihan väärä. Ja siinä suhteessa ymmärrän hyvin, että Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg jo viikonloppuna tuskaansa julki kertoi. On kai aika hämmentävää olla mukana hallituksessa, jonka keskeiset ministerit ja siten toinen pääpuolue aika avoimesti kaihoaa Nato-ovien aukaisemiseksi selälleen.

Sunnuntain Nelosen uutiset tiesivät tietää, että näistä lausunnoistaan Cronberg oli hetimmiten joutunut ulkoministeri Ilkka Kanervan puhutteluun. Tasan eivät käy onnenlahjat hallituksenkaan sisällä: Häkämies nimittäin ei kai näihin puhutteluihin ole vielä joutunut. Mutta ilmeisesti se, että puhuu Tampereella, onkin vähän isompi juttu kuin se, että puhuu jossain Washingtonissa. Täällä meillä kannattaakin vähän miettiä sanojaan kaksi kertaa, ennen kuin ne kajauttaa julki Tammelantorilla.

Siinä Cronberg ajattelee täsmälleen samoin kuin minä, että kyllä se on vähän outoa, että tänä päivänä ulkopoliittista toimintakykyä mitataan käymällä Jenkeissä. Kun Keskustaleirissä hermostuttiin Kokoomuksen nurkanvaltauksesta ja Vanhasen näkymättömyydestä asiassa, ei muuta keksitty, kun alettiin Vanhaselle järjestämään matkaa Amerikkaan.

Minusta pääministerin kannattaisi kuitenkin ihan ensin vierailla tositarkoituksella oman hallituksensa kabineteissa ja käydä keskustelu siitä, kuka tätä hommaa oikeastaan johtaa ja mikä hallituksen ulkopoliittinen linja oikein on. Viime viikkojen ja kuluneen viikonlopun jälkeen kuva on entistäkin hämärämpi.

Mikä on Keskustan ja Vanhasen tahto ja linja? Ja mikä on Vihreiden painoarvo hallituksessa? Ettei vain olisi samaa luokkaa, kun joku tuskastunut kannattaja Vihreiden verkkosivuilla määritteli: Se on kuin tamburiini sinfoniaorkesterissa!

(julkaistu kolumnina Uutispäivä Demarissa 2.10.2007)

Ei kommentteja.

Vastaa