Arvolatauksia ja aatteita

Muodikasta verohuutoa

Jälleen kerran Suomen on todettu olevan kansainvälisin mittarein mitattuna ja muihin maihin vertailtuna kilpailukyvyltään kärkimaita maailmassa. Viimeisin osoitus tästä oli sveitsiläisen World Economic Forumin kansainvälinen kilpailukykyvertailu, jossa Suomi sijoittui komeasti ykköseksi.

Tähän ykkösasemaan vaikuttivat mm. Suomen hyvä koulutusjärjestelmä ja korkea osaaminen sekä ympäristönsuojelun hyvä taso. Kaiken kaikkiaan Suomi on pärjännyt viime aikoina erilaisissa vertailuissa hyvin juuri hyvinvointipalvelujensa ja sosiaalisen suojaverkostonsa vuoksi.

Tätäkin taustaa vasten ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä maamme isokenkäisten muodissa olevaa huutoa niin pääoman kuin suurituloisten verotuksen laskemiseksi. Kyllähän ollilat ja vainiot tietty huutaa saavat, en minä sitä sano. Kaipa edunvalvonta ja mielipidevaikuttaminen kuuluu pääomapiirienkin oikeuksiin. Eri asia sitten onkin, kuinka tosissaan nämä vaatimukset tulee ottaa.

Sitä en pidä oikein uskottavana, että tätä veronalennusta jaksetaan edelleen vaatia ”kilpailukykyyn” vedoten, sen verran pahasti em. tutkimukset tätä argumenttia lyövät korville.

Voikin kysyä oikeastaan päin vastoin, onko kansainvälisen kilpailukykymme erinomainen taso nimenomaan sen seurausta, että meillä täällä päin on ollut tapana veroja maksella ja näin turvata kilpailukykyinen ja tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Hyvä päivähoito lapselle, maksuton koulutus, terveyspalvelumme jne. kun ovat valttia maailmassa, jossa useasti vain rahalla saa ja vähän köyhempi sakki on jätetty omiin hoteisiinsa.

Parannetaan terveydenhuoltosysteemiä -ei ajeta sitä alas!

Näissä pääomapiirien vaateissa on luonnollisesti sisällä myös puhtaan edunvalvonnan ohella aimo annos ideologiaa. Verot kun pitäisi väen vängällä saada alas ja palvelut yksityistettyä. Viimeisimmän esimerkin tästä tarjosi Teollisuuden- ja työnantajien Johannes Koroma, joka todisteli siihen suuntaan, että terveydenhuoltojärjestelmämme tulee eittämättä päätymään yksityiseksi, julkisena kun sen sisältä ei ”osaamista” kuulemma löydy.

Vähän kyllä ihmettelen, miten sitten samat osaajat osaisivat systeemin yksityisenä paremmin hoitaa? Ainakin esimerkit jenkeistä kertovat karua kieltä siitä, että yksityisenä sairaanhoitojärjestelmä voi olla paitsi tehoton, myös kallis ja ”kaupan päälle” vieläpä yhteiskuntaa pahasti epätasa-arvoistava.

On selvää, että terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmämme tarvitsee uusia toimintatapoja ja varmasti osin tehostamistakin jne. mutta tämä on aivan eri asia kuin se, että vedettäisiin koko järjestelmä alas ja yksityistettäisiin.

Päin vastoin julkisen terveydenhuoltojärjestelmän toimintaedellytyksiä olisi parannettava. Tämä vaatii eittämättä lisää rahaa. Jo nyt hoidon saatavuus ja laatu ovat osin koetuksella resurssipulan vuoksi. Henkilöstö paiskii uuvuttavaa työtä usein liian pienellä miehityksellä. Ja tulevaisuudessa voimavarojen tarve sen kun lisääntyy, kun väestömme ikääntyy.

Tätä kehitystä katsottaessa olisi varsin vaikea ymmärtää, että poliittisesti ensimmäisiä intohimojamme olisivat veronkevennykset pääomille ja hyvätuloisille ihmisille. Myös useat mielipidetiedustelut ihmisten parissa osoittavat, että veroja ollaan kyllä valmiita maksamaan silloin, kun tiedetään sillä turvattavan palvelujen saanti.

Pirulleko pikkusormi?

Voimakkaita arvolatauksia yhteiskuntamme muuttamiseksi näyttää löytyvän pääomapiirien ohella myös akateemisesta maailmasta. Viime syksynä mm. Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio ja Tampereen yliopiston hallintojohtaja Timo Lahti esittivät julkisuudessa lukukausimaksuja yliopistoihin erilaisten seteli- yms. mallien varjolla. Siinäpä sitten taas oikein kunnolla murennettaisiin hyvinvointiyhteiskuntamme keskeistä selkärankaa: koulutuksen maksuttomuutta. On mielestäni erittäin tärkeää, että koulutusjärjestelmämme perustuu esikoulusta korkea-asteelle asti ideaan siitä, että kaikilla meistä on mahdollisuus kouluttautua vanhempien rahapussiin katsomatta.

Käytännössä näissä akateemisissa puheenvuoroissa ajetaan Suomeen rinnakkaista yliopistojärjestelmää eli perinteistä Englannin mallin mukaista jakoa yksityisiin ja julkisiin kouluihin. Siellä julkiset koulut takaavat näennäisesti ”tasa-arvoisen” koulutukseen pääsyn. Yksityinen opinahjo on tietenkin sitten kalliimpi ja tarjoaa parempaa koulutusta niille, joilla on varaa siitä maksaa.

Tätä kautta ”eliittiyliopistot” tulisivat yhteiskunnallisesti hyväksytyiksi. Ja ainakin itselläni on taipumus uskoa pirun vievän sen koko kädenkin: tätä kautta avautuisi tilaa vaatimuksille koko koulutussysteemimme maksullistamiseksi.

Onneksi on politiikkaa!!!

Näitä viime aikaisia arvolatautuneita vaateita kuunnellessani olen usein miettinyt, että on todellinen onni, että meillä on olemassa se paljon parjattu ja joskus jopa halveksittukin demokraattinen parlamentaarinen järjestelmämme: politiikka!

Viime kädessä eduskunta tekee ratkaisut veroista, palveluista tai vaikkapa juuri lukukausimaksuista harkiten tilannetta kokonaisvaltaisesti, eri näkövinkkeleistä. Ei ole niin, kun joskus ennen demokraattista aikaamme, että ääniä oli eniten sillä, jolla rahakirstu oli mittavin. Köyhillä ei kansalaisoikeuksia ollut. Silloin puhui rahan valta.

Eikä myöskään onneksi ole niin, että diktaattorin valtaa käyttäisi yksi henkilö, vaikka kuinka pätevänä tunnettu ja tiedetty olisikin.

Joskus on mukava harrastaa vähän mielikuvituksellisiakin ajatusleikkejä. Ajatellaanpa, että ”valistuneena itsevaltiaana” meillä olisi tirehtööri Ollila. Kuvitellaanpa, että joskus hänet tähän tehtävään olisi huudettu suivaantuneena julkisen vallan ja eduskunnan nyhjäilyyn. Ei muuta, kun maamme menestyksen luoja puikkoihin!

Sittenpä kellään ei olisi nokan koputtamista siihen, että hyvätuloisten ja pääoman veroa alettaisiin alentaa. Sen sijaan nyt voimme tehdä valintoja. Vaikka demokratiaamme kuuluukin eri arvomaailmoilla varustettuja useita eri puolueita, ja vaikka joidenkin näistä mielestä hyvätuloisten verotusta tulisikin nopeasti alentaa, löytyy näille vaateille myös vastakkaisia näkemyksiä. Eikä vähiten yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä.

Demarit valitsevat palvelut

Erilaisten yhteiskunnallisten arvolatausten viidakossa meidän poliittisten toimijoiden on sitten määriteltävä omat linjanvetomme. Haasteita on paljon, ja hyvinvointiyhteiskunnassamme on käytännössä vielä paljon parannettavaa ja korjattavaa, vaikka se mallina ihan mahdottoman upea ja kilpailukyinen onkin.

Tälle vuodelle SDP:n eduskuntaryhmän ykkösvaatimuksia oli sosiaali- ja terveystoimen lisärahoitus. Pähkinänkuoressa voisi ajatella, että tulevan budjetin linjauksissamme näkyisi arvomaailmamme kiteytettynä työllisyyteen, julkisiin palveluihin ja jokaisen oikeuteen oppia ja osata, ympäristöasioilla höystettynä!

Jo nyt tiedetään, että lisäpaukkuja mm. terveydenhuoltoon ja aikuiskoulutukseen tullaan lähiaikoina esittämään asiaa selvittäneiden työryhmien toimesta. Näitä asioita olemme demariryhmässä eduskunnassa aina pitäneet todella tärkeinä. Jo nyt mm. pääministeri on puhunut asunnottomien, ylivelkaantuneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien nuorten tilanteen parantamisesta.

Jo edellä mainitut tärkeät tavoitteet kertonevat, että rahaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan edelleen. Niinpä lienee selvää, että ainakin demariryhmässä valitsemme mieluummin palvelut, kuin pääomien veroalet – arvomaailmamme mukaisesti!

Ei kommentteja.

Vastaa