Ei lennä loka eikä lehmä

Jotain iloahan täytyy poliitikonkin elämään mahtua. Varsinkin näinä päivinä, kun olen tupannut tekemään 12-14 -tuntisia työpäiviä liki jokaisena viikonpäivänä, täytyy sitä kevennystäkin jostain hakea. Silloin kun työtä piisaa, niin varmaan ne huvitkin ovat sitten niin sanotusti ”vähän edullisemman puoleiset”.

Niinpä minulle tuotti suunnatonta riemua viime Torstaina, kun Jouni Backman kertoi minulle ja Heli Paasiolle, että oli kokeillut Eniron kuvapalvelua. Se on sellainen nettisivu (www.eniro.fi), josta löytää kätevästi erilaisia kuvia. Sinne kun kirjoittaa minkä hakusanan tahansa, niin jo alkaa kuvia ilmestyä ruutuun.

Jouni kertoi, että oli hakenut kuvia haulla ”Jouni Backman”. Oli sieltä tutunkin näköisiä naamoja tullut, mutta sitten oli tullut myös lehmä. Siis lehmä! Sellainen ihan söpö mustavalkoinen. Hyvänen aika, kun tämän kuulin, niin kyllä nauratti. Näin silmissäni poliitikon, joka innokkaasti ja odottavasti -hyvin luottavaisena – päättää katsoa, että mitäs sieltä minun nimelläni löytyy. Ja sitten räpsähtää ruudulle lehmä! Tätä nauroin ”vähän” vahingoniloisena vedet silmissä. Missähän päin maaseudulla oleilee lehmä nimeltä Jouni Backman?

Jouni maksoi potut pottuina. Illalla yhteiseen kokoukseen hän saapui paperi kädessä. Oli käynyt katsomassa, mitä löytyy hakusanalla Pia Viitanen. Siinä hän sitten esitteli koko porukalle, että edustaja Viitasen kuva-arkistosta löytyy mm. koira ja kaksi Veltto Virtasen kuvaa. Rajua, mutta totta! Siitäs sain.

Mitä muuta? Eilen Tiistaina olin kulttuuriaiheisessa paneelissa Sibelius-Akatemiassa. Ihan kiva tilaisuus. Taas kerran tuli pohtineeksi kaikenlaisen kulttuurin merkitystä ihmisen hyvänolon kannalta. On ihan perusjuttu, että jokaisella meistä on oikeus nauttia kulttuurista ja myös itse olla siinä osallinen, toteuttaa itseään – olla luova. Jo pelkästään sen ajatteleminen, että millainen olisi maailma ja elinympäristö ilman kulttuuria ja taidetta, saa tajuamaan tämän merkityksen. Olisi surullista, jos maailma ei olisi tulvillaan musiikkia, kuvia, kirjoja…

Aluksi meille panelisteille esitettiin kysymys henkilökohtaisesta suhteestamme kulttuuriin. Olin kovin ylpeä, kun sain kertoa, että omaan ”näyttelijätaustaa”, teimmehän viime kaudella muutaman demarinaiskansanedustajan kanssa useita pikkunäytelmiä politiikasta. Niissä sain toteuttaa unelmaroolini: möristä Paavo Lipposena. Voi että, kun tuntui ”isolta” olla pukeutuneena Paavo-pukuun ja peruukkiin. Sen oikean Paavon ensimmäinen kommentti näytelmän jälkeen olikin: ”mistä olet varastanut minun pukuni?”.

Mainitsin myös, että olen tätä nykyä ”taiteilija numero joku” eli ihan oikeasti sellaiseksi tekijänoikeusrekistereihin päädyimme, kun viime talvena teimme muutaman demarikansanedustajan kanssa Tarja-rap musiikkivideon tukemaan Tarja Halosen uudelleen valintaa presidentiksi.

Kerroin myös vähän epäonnistuneesta kokeilustani harjoitella Työväenlaulukaraokea kerran illalla kotona (oli pakko harjoitella, kun seuraavana päivänä oli työväen karaokevideon julkistamistilaisuus ja TSL:n puheenjohtajana olin lupautunut laulaa lurauttamaan siellä, vaikken laulaa osaakaan). Harjoittelu päättyi siihen, kun mieheni alkoi makuuhuoneesta karjua minulle olohuoneeseen, että nyt hiljaa, täällä ei kukaan saa nukuttua, tuo kuulostaa kauhealta…siinäpä rohkaisua seuraavan päivän esiintymiseen. No, Harrilla ei taida vaan olla oikein musiikkikorvaa.

Kulttuurista puheen ollen: Minulla on nykyään kaksi lempikirjailijaa: Väinö Linna ja Loka Laitinen. Viikonloppuna tämä Iltalehden legendaarinen kolumnisti Aarne Loka Laitinen oli taas luonut upean taideteoksen – kolumnin eduskunnan blondeista: minähän Lokan mukaan olen ollut se eduskunnan punatukkainen blondi jo monen monessa hänen sisältörikkaista kolumneistaan.

Näin blondina minua kyllä on useasti ihmetyttänyt, että miksi ihmeessä vain me naiset saamme osaksemme tätä blondikunniaa. Ihan yhtä hyvin miehet voivat olla blondeja? Laitinen itsekin on, kaikissa sanan merkityksissä – sen todistaa niin tukan väri, kuin juttujensa tasokin. Mitäs me eduskunnan kuppilan blondit: minä ja Loka Laitinen!

Taidan käydä kampanjaan miesten puolesta: blondien miesten kunnian puolesta. Se on tasa-arvoa: myös miehellä on oikeus olla blondi. Koska sitähän he usein ovat teoissaan, miksei sitten tätä mainesanaa voisi myös heihin soveltaa.

Minulla on paljon kokemusta miesten blondi-tekosista. Esimerkiksi mieheni Harri kunnostautui suorastaan mykistävään suoritukseen. Hänellä kun oli ollut jo pitkään jonkinlainen lasin sisään syöpynyt tahra silmälaseissaan, rillit olivat pilalla. Viimeisenä yrityksenä välttää lasien edessä oleva vaihto, Harri yritti päästä tahrasta eroon raaputtamalla sitä veitsellä. Ihan tosi. Siinä minä mieheni yllätin istumasta ja raaputtamasta puukolla silmälasinsa linssiä. Lopputuloksen tiesin jo nähdessäni ko. yrityksen: tahra jäi lasiin, mutta näkökenttä kävi vieläkin heikommaksi, kun sen tahran päällä oli vielä puukon aiheuttamat naarmutkin. Vau.

Miehet ovat aina tietenkin tekniikan ihmelapsia ja kaiken osaajia. Kaikki hallitaan ja kootaan ne nykyaikaisten itsepalveluhuonekaluliikkeiden kapistukset ilman ohjeiden lukemista tietty. ”Se ei ole mies eikä mikään, joka ei yhtä palapeiliä kiinnitä ilman vatupassia” oli lause jonka kuulin suositellessani miehelleni sen käyttöä. Kolmen tunnin pärräilyn jälkeen seinä oli palasina, palapeilin kulmat rikki ja tuhon jäljet piti paikata tavallisella peilillä ja julisteella.

Ystävämme Ari on myös kokenut blondi. Tuossa taannoin Ari leikkasi pensasaitaa kotonaan Brysselissä. Työt alkoivat mukavasti kunnes kone toppasi: Ari oli pensasleikkurilla leikannut koneen sähköjohdon poikki.

Sekä Ari että hänen poikansa Antti ovat tyypillisten miesten tavoin ihastuneita kotitöiden tekoon varsinkin jos siihen tarvitaan kone. Ei haittaa vaikka koneen laitto käyttövalmiiksi ja huolto kestää suoritettavaa työtä kauemmin. Kone olla täytyy. Arin vaimon Tarun kertoman mukaan Ari siinä sitten kulkee kotona porakoneen kanssa ja käynnistelee sitä ja sanoo, että nyt pitäisi soittaa Harrille ja leuhkia sillä, että hänellä on porakone, vaikkei sillä mitään teekään. Kone rules ok.

Näitä tarinoita miesten blondimaisista suorituksista kyllä riittää – me naiset tunnemme ne erittäin hyvin. Kuka siis vielä väittää, että blondi-nimeke olisi vain meidän naisten herkkua! Minusta blondit miehetkin ovat ihan jees.

Politiikassakin on paljon blondahtavia lausuntoja. Viimeksi sellaisen antoi tänään Jyri Häkämies, joka on ihan ihka oikea blondi noin tukanväriltäänkin. Hän päätti liittyä kuoroon yt-lakiesityksen turmiollisuudesta yrittäjille. Lain soveltamisrajaa kun ei saisi alentaa 30 hengen yrityksistä 20 hengen yrityksiin – tyypillinen porvarivirsi viime päiviltä. Ikävää, että työväenpuolue Kokoomuskin päätti sitten jatkaa työväenpolitiikkaansa vastustamalla sitä, että työntekijöillä olisi oikeus aitoon vuorovaikutukseen muutostilanteissa.

Kuka voi vastustaa sitä, että yrityksissä tieto kulkee? Kuka vastustaa sitä, että henkilöstö saa tietoa muutoksista? Kenellä on sitä vastaan, että asioista halutaan neuvotella yhteistoiminnan hengessä? Kun henkilöstö tietää, mitä työpaikalla tapahtuu, voi saada tietoja ja neuvotella, niin eikö se lisää tuottavuutta?

Kyllä aikanaan Pekka Kuusen kuuluisa ”60-luvun sosiaalipolitiikka” kelpasi ohjenuoraksi niin työnantajille kuin työntekijöillekin. Siinä tieteellisellä tarkkuudella todistettiin, että hyvin koulutettu, hyvin tienaava ja hyvin voiva työväki tuo lisää rahaa koko kansakunnan pottiin. On sääli, jos nämä hyvät totuudet unohdetaan porvaripiireissä ja haikaillaan takaisin isäntävallan torppariaikoja. On hämmästyttävää, että Keskusta ja Kokoomus haikailevat näitä aikoja enemmän kuin esim. Elinkeinoelämän keskusliitto, joka on ratkaisun hyväksynyt ja sitä ajamassa!

Mutta ei auta. Jyri Häkämiehen lausunto kuuluu: ”henkilöstöllä on perusteet odottaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja avointa tiedottamista, mutta se on jo arkipäivää pienissä ja keskisuurissa yrityksissä”. Hyvä Jyri, voisinko näin vähän niin kuin blondi blondilta ”veljellisesti” kysyä, miksi ihmeessä tätä sitten pitää vastustaa? Jos kaikki jo hyvin on ja systeemi pelaa, niin mitä pahaa aiheuttaa, että jo nyt hyvin toimivat pelisäännöt vielä varmistetaan kirjaamalla ne lakiin?

Tätä pohtimalla en muuten halua laittaa lokaa (siis lokaa, ei Loka Laitista) lentämään Kokoomukseen päin. Maanantaina nimittäin Ilta-Sanomat käsitteli loan heittoa ja sitä että Kokoomus, Keskusta ja SDP antavat kärjekkäitä lausuntoja toistensa tekemisestä. Meidät monet poliitikot oli siihen juttuun nimetty, että kuka haukkuu ketäkin. Lokaa ei pidä lennättää. Ei pidä mustamaalata ja tehdä ”likaisia temppuja” niin sanotusti. Mutta silti täytyy voida kommentoida toisten puolueiden politiikkaa ja tekemisiä. Politiikan jippo on, että on erilaisilla arvomaailmoilla varustettuja puolueita, jotka luonnollisesti ovat eri mieltä asioista. Ja siksipä on ihan oikein, että näistä erimielisyyksistä asioina käydään keskustelua.

Niinpä voi todeta, että taitaa kuitenkin viime kädessä olla niin, että ennen lehmä lentää (siis lehmä, ei Backman), ennen kuin Kokoomuksesta oikeasti tulee työväenpuolue myös teoiltaan.

Ei siis lennä loka eikä lehmä. Mutta hyvä, että Finnair taas lentää. Siinä kyllä oli pelissä aikamoinen periaatteellinen floppi: käytännössä yritettiin kiertää työsopimuksia ja sitä kautta luoda työmarkkinoita, jossa olisi kahden kerroksen väkeä. Samasta työstä olisi maksettu eri palkka! Tässä näitä nykyajan globaalin maailman haasteita. Suomalainen reilun työelämän malli on pystyttävä säilyttämään.

Ei kommentteja.

Vastaa