Hei, me ollaan sosiaalisia!

Pääministeri Vanhaselle on näköjään jäänyt nyt kovasti levy päälle hallituksensa ”sosiaalisuuden” suhteen. Keskustaryhmän kokouksessa hän näkyy taas ties monennenko kerran toistaneen, että Vanhasen 2. hallitus on sosiaalisempi kuin Vanhasen ykkönen.

Matti Vanhas-paralla on tainnut jäädä todellinen trauma omasta ensimmäisestä hirmuhallituksestaan.

Kokoomus näyttää innostuneen säestämään: ollaan niin maan perusteellisen ”sosiaalisia”. Miltei luulisi, että tässä ovatkin nyt Keskusta ja Kokoomus vaihtamassa nimiään: Suomen Sosiaalinen Keskusta ja Suomen Sosiaalinen Kokoomus. Ongelma olisi, että tässä tapauksessa molempien lyhenteet olisivat SSK ja näin niitä olisi entistä vaikeampi erottaa toisistaan.

Ihan vaan vinkiksi porvareille: ei se sosiaalisuus hokemalla lisäänny. ”Ollaan sosiaalisia hei, ja heissuli vei”. Ei sosiaalisuus ole mikään simsalabim taikatemppu – tarvitaan ihan oikeita tekojakin. Ja niistähän meillä onkin jo näyttöä. Suomen Sosiaalisen Keskustan sosiaalista oikeudenmukaisuutta on, että maanviljelijöiden polttoaineveroa ja sähköveroa lasketaan samaan aikaan kun tavallisten kansalaisten ja pienituloisten eläkeläisten vastaavia veroja korotetaan.

Tai lapsilisien sitomista indeksiin ennen vaaleja luvanneen Sosiaalisen Kokoomuksen sosiaalista oikeudenmukaisuutta on, että lapsiperheet tulevat maksamaan korotettuja päivähoito- ja terveyskeskusmaksuja sekä kohoavia energiakustannuksia samaan aikaan, kun 80 prosenttia lapsiperheistä jää luvatun lapsilisäkorotuksen ulkopuolelle – eikä tätäkään korotusta sidota indeksiin, päivähoitomaksut kyllä.

Toivoisin, että hallitus asiallisesti pohtisi näiden linjojen ”sosiaalisuutta” ja perustelisi näkemyksensä. Ensin asiakeskustelu ja hyvät perustelut näille ratkaisuille kiitos. Ja sitten voitte taas jatkaa taas demareiden haukkumista – sehän tuntui olevan molempien sosiaalisten porvaripuolueidemme ykkösministeriemme ykkössanoma viime viikon ministerikokouksista.

Minun puolestani Katainen saa räksyttää demareille sydämensä pohjasta, kunhan vaan muistaa välillä asiakeskustelunkin: sen demokratian perussäännön, että oppositiolla (myös jopa demareilla) on oikeus ja jopa velvollisuus esittää kritiikkiä budjetin epätyydyttävistä kohdista ja tarjota omaa vaihtoehtoaan. Se on ihan normaali käytäntö normaaleissa demokratioissa vaikka Katainen pitikin suorastaan hävyttömänä sitä, että SDP mm. kysyi, että onhan hallituksella lupaamansa rahat kunta-alan palkkoihin. On se vaan arvoisan ministerin mielestä niin hävytöntä, kun kehtaavat jopa kysellä vaalilupausten perään!

Ei kommentteja.

Vastaa