Hervannan henkeä maailmankartalle

Olin jokin aika sitten vanhan kouluni Hervannan lukion eli HerLun 30-vuotisjuhlassa. Oli hienoa saada pitää juhlapuhe omassa vanhassa koulussa. Monet entiset opettajat olivat paikalla ja tämän päivän herlulaiset olivat iloisia ja fiksuja.

Siinä tuumaillessani HerLun aikoja ja ylipäätään nuoruuttani Hervannassa tulin ajatelleeksi, että täällä nimenomaan opin paljon sosiaalisuutta ja yhteishenkeä.Sellainen yhteen puhaltamisen henki ja välittäminen muista ihmisistä onkin mitä tärkeintä noin yleisestikin yhteiskunnassa tänä päivänä. Taannoin herlulaiset antoivat minulle paidan, jossa vaadittiin: ”Hervanta maailmankartalle”. Myöhemmin Hervanta valittiin maan parhaaksi lähiöksi. Lähiömme maine on kiirinyt eteenpäin, nyt voisi vaatia myös: ”Hervannan henki maailmankartalle!”.

Taas käymme vaaleihin. Olisi hyvä, jos voisimme puhua asioista, arvoista ja vähän siitä aatteestakin. Minua on huolestuttanut tietty ideologinen intoilu heikentää työsuhteiden turvallisuutta. Esimerkiksi viime aikoina puhututtanut globalisaatioraportti esittää johtopäätöksinään mm. irtisanomissuojan heikentämistä, paikallisen sopimisen lisäämistä ja isotuloisten veronkevennyksiä.

SDP on tuominnut nämä johtopäätökset ja tästä meitä on mm. Kokoomuksen taholta moitittu, jämähtämisestä juoksuhautoihin, kun emme halua keskustella ”uudistusten” tarpeesta. Miten niin ”uudistusten”? Miksi ihmeessä pitäisi uskoa, että tällaiset esitykset olisivat oikeita, puhumattakaan, että ne olisivat jotenkin nykyaikaisia?

Jo pelkästään Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla – trilogiasta löytyy hyvä muistutus siitä, millaista oli silloin yli vuosisata sitten, kun ”kontrahti” pappilan ja Koskelan välillä tarkoitti mitä tarkoitti: kaikesta päättää vahvempi osapuoli demokraattisesti yhdessä itse itsensä kanssa.

Viimeaikaiset ikävät esimerkit työelämän turvattomuudesta joukkoirtisanomisineen puhuvat sen puolesta, että näinä epävarmoina aikoina on
nimenomaan parannettava muutosturvaa ja työntekijöiden suojaa. Ei heikennettävä sitä – se olisi paluuta niihin vuosisadan takaisiin periaatteisiin.

Työllisyys on tärkeä asia myös seuraavalla eduskuntakaudella. Työtä tulee riittää kaikille ja työelämän tulee olla reilua: samasta työstä tulee maksaa sama palkka, työelämä ei saa uuvuttaa ja polttaa loppuun pienten lasten vanhempia. Myös turhista pätkätöistä pitää päästä eroon.

Meidän tulee ottaa kunnia-asiaksemme ikäihmiset ja lapset, ja huolehtia siitä, että näiden ihmisten palvelut pelaavat ja toimeentulo on riittävä. Meidän on myös selkeästi pidettävä lähiöiden ja lähiöihmisten puolta: huolehdittava siitä, että palvelut pelaavat ja siitä, että ympäristö on viihtyisä ja turvallinen. Myös asumisen tulee olla laadukasta ja tätä päivää edullisempaa.

Kiitän Hervannan sosialidemokraattista yhdistystä tuesta näissä vaaleissa. Vaalien johtoajatus voisi olla suora puhe. Kerrotaan ihmisille suoraan mitä olemme tehneet ja mitä aiomme tehdä. Itsekin hervantalaisena tiedän, että hervantalaisille ei vähempi kelpaakaan.

(julkaistu Hervannan Sos.dem. yhdistyksen lehdessä tammikuussa 2007)

Ei kommentteja.

Vastaa