Hervannan seudulla rehdein nuoriso

Kansanedustajana ja kaupunginvaltuutettuna saan paljon palautetta ihmisiltä eri puolilta Pirkanmaata. Yhteyttä otetaan monista asioista, ja mielipidettä kysytään lähtien Nato-jäsenyydestä päättyen siihen tamperelaisittain tietty olennaiseen kysymykseen, kumpi on parempi Tappara vai Ilves.

Kotikonnuilta Hervannasta ja sen lähialueilta palautetta tulee eniten. Erityisen mukavaa on, että yhteistyötä olen voinut tehdä myös hervantalaisten nuorten kanssa. Vieraita eduskunnassa on käynyt Hervannan kouluista ja Hervannan lukion ja ammattioppilaitoksen demokratia ja vaikuttamistaidot -kurssilla minulla on ollut mieluinen mahdollisuus toimia kommentaattorina nuorten käymälle keskustelulle.

Ja asiaa on tullut. On pohdittu mm. kysymyksiä opintotuesta ja huumeista. Huumeiden osalta nuorten lähes yksimielinen viesti meille päättäjille oli, ettei niitä pidä missään muodossa laillistaa. Oikein. Liekö totuudenjuurta siinä Aamulehden artikkelissa, joka jo vuonna 1956 kertoi Hervannan seudulta löytyvän Tampereen seudun rehdeimmän nuorison. Mielenkiintoinen ja viehättävä pala historiaa, jonka me hervantalaiset voimme ylpeinä mainita, jos joskus sattuisi niin, että joku Hervannasta tietämätön ulkokuntalainen epäilisi Hervantaa sen 70-lukulaisen vääristyneen maineen perusteella!

***

Ylivoimaisesti eniten terveisiä tulee nykyisin terveyspalveluiden toimivuudesta. Hyviäkin kokemuksia on ollut, mutta pääsääntöisesti valitettavasti edelleen törmätään siihen isoon epäkohtaan, että jonotusajat omalääkärille esim. Hervannan joillain alueilla ovat luvattoman pitkät.

Tähän ongelmaan on puututtava pian. Lohduttavaa on, että valtuuston pohtiessa seuraavan talousarvion painotuksia, nousi ylivoimaiseksi ykköseksi omalääkärijonojen lyhentäminen. Hyvä. Myös kunnissa on löydyttävä lisäpaukkuja terveyspalveluihin, kun valtio osaltaan on käynnistänyt terveysohjelman, jonka myötä terveydenhuollon rahoitusta lisätään mittavassa määrin. Kaupungillamme, joka vuosi vuodelta tekee mittavan ylijäämäisiä tilinpäätöksiä, on oltava varaa omaankin ´”terveysohjelmaan”, jolla nämä asiat laitetaan kuntoon.

Tuossa em. painotuksia pohtineessa valtuuston seminaarissa teimme ryhmätöitä, joissa jokainen ryhmä poimi viisi tärkeintä asiaa, joihin on satsattava. Omassa ryhmässäni nostimme ykköseksi juuri tämän omalääkäriasian. Muut teemat olivat lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy, lähiliikuntamahdollisuuksien parantaminen, vanhusten kotona asumisen tukeminen sekä vanhustenhuollon henkilöstön riittävyys – kaikki niiden asioiden joukossa, josta ainakin minulle ihmiset usein tulevat puhumaan ja joista huolta kannetaan.

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy on todella laaja asia ja siihen kuuluvat mitä moninaisimmat asiat. Olisi järkevää laatia toimenpidekokonaisuus, eräänlainen lasten ja nuorten hyvinvointia edistävä ”paketti”, jossa olisi määrärahoja eri sektoreille. Syrjäytymistä ehkäisee mm. toimiva nuorisotyö, liikuntamahdollisuudet, hyvä opetus koulussa ja vaikkapa erityisopetuksen saatavuus kouluissa ja päiväkodeissa. Samoin tärkeää on, että terveyspalvelut pelaavat, esim. mielenterveyspalveluita on saatava paljon helpommin kuin tänä päivänä.

Viime aikoina olen ollut huolissani erityisopetuksen saatavuudesta. Tällä hetkellä on pulaa pätevistä erityisopettajista niin kouluissa kuin päiväkodeissakin ja kaupungin tulisikin paremmin rohkaista henkilöstöään hankkimaan erityisopetuksen taidot. Näissäkin asioissa Hervannasta tullut palaute on auttanut minua työssäni. Pallopuiston päiväkodissa kävin tästä teemasta terveisiä kuulemassa.

Ja hyvä on, että ”lähimaisemista” monenmoista asiantuntemusta löytyy: lähiajan mukaviin suunnitelmiin kuuluu mm. tutustuminen Telkän päiväkodin ympäristökasvatukseen.

***

Vaikka työtä ja tohinaa on riittänyt ja riittää, tekee kesä kovasti tuloaan ja vähän jo kesäsuunnitelmatkin alkavat pyöriä päässä. Valtaosan kesästä aion taas olla ihan kotona Hervannassa.

Jonkinmoinen loma kuitenkin raskaan vaalikevään jälkeen lienee tarpeen, sillä jokin aika sitten aamujunassa nukkuessani näin kauhukseni unta, että olin Paavo Väyrysen kanssa lentokentällä! Kentältä päädyimme muuten Hervannan kioskille, joten määränpää oli ainakin ihan ok, vaikka matkaseura vähän herättyäni ihmetyttikin!

(julkaistu kolumnina Hervannan Sanomissa)

Ei kommentteja.

Vastaa