Hyvät tuoksut rappukäytävässä

Suomalaisilla naisilla on monenlaisia ongelmia vaikka naisten asema Suomessa kieltämättä on kohentunut ja kohentuu koko ajan. Erityisesti yritysmaailmassa suomalaiset naiset pysäyttää usein ns. lasikatto; naiset nousevat kyllä keskijohtoon, mutta suuryritysten huippujohtajina tai työnantajien keskusjärjestön hallituksessa heitä ei juuri näy. Yhtä surullinen on tilanne yliopistoissa: laitosta johtavista professoreista harva on nainen vaikka valmistuvista tohtoreista – maistereista nyt puhumattakaan – yhä kasvava osuus on naisia.

Myös palkkaerot ovat totisinta totta tänä päivänä Suomessa. Meillä ”naisen euro” on vieläkin 80 senttiä. Tätä palkkaeroa selittää se, että meillä palkat ovat edelleen naisvaltaisilla aloilla pienemmät kuin miesvaltaisilla, minkä lisäsi myös joskus samasta työstä maksetaan naisille vähemmän palkkaa kuin miehille. Tähän voi ynnätä vielä sen tosiseikan, että meillä pätkätyöt ja niiden tuoma epävarmuus on erityisesti naisten ongelma: Suomessa naisten osuus pätkätöistä on Euroopan korkein. Alle 30-vuotiasta naisista 68 prosenttia on pätkätöissä.

Ja ynnätään tähän nyt vielä sekin, että vanhemmuudesta aiheutuneet kustannukset jakautuvat tänä päivänä epätasaisesti työnantajien kesken. Tästä seuraa, että työnantaja saattaa useassa tapauksessa palkata helpommin miehen kuin synnytysikäisen naisen. Tämän epäkohdan korjaaminen on saamassa tuulta purjeisiin. Viimeksi SDPn puoluekokous Jyväskylässä vaati toimenpiteitä asian korjaamiseksi, joten eiköhän tässä piakkoin edetä.

Nämä ovat isoja ongelmia muuten niin tasa-arvoisessa Suomen maassamme. Tänä keväänä eduskunnassa hyväksyttiin tasa-arvolakiin muutoksia. Idea on, että lain kautta edistetään sitä, että miehet ja naiset saisivat samasta työstä samaa palkkaa ja etsittäisiin uusia keinoja palkkaerojen poistamiseen työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten avulla. Tämän lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on valmistanut samapalkkaisuusohjelman yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Nämä ovat tärkeitä askelia oikeaan suuntaan.

***

Suomessa keskustellaan paljon myös perheväkivallasta. Vaikka viime aikoina median huomio on kohdistunut myös väkivaltaan tarttuviin vaimoihin, on suurin osa perheväkivallan uhreista kuitenkin yhä naisia. Ongelma on vaikea, koska siihen ei ole selkeitä taloudellisia ja yhteiskunnallisia ratkaisutapoja; onhan ongelma psykologinen. Miksi mies lyö? Ja miksi nainen ei lähde?

Suomalaisten naisten ongelmat (palkkaerot, urakehityksen pysähtyminen, perheväkivalta) eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna maahanmuuttajanaisiin. Ovathan maahanmuuttajanaiset kaksinkertaista vähemmistöä: naisia ja ulkomaalaisia. Ja kun kummankin vähemmistön (naisethan ovat tietysti vain kulttuurisesti vähemmistöä, koska todellisuudessa he ovat Suomessa hienoisessa enemmistössä) jäsenyyteen liittyy ongelmia, niin ongelmavyyhti onkin jo melkoinen.

Maahanmuuttajien on Suomessa vaikea saada työtä. Tämä koskee jopa ns. hanttihommia, mutta erityisesti se koskee korkeasti koulutettujen ulkomaalaisten koulutustaan vastaavaa työtä. Maahanmuuttajamiehetkään eivät tahdo saada työtä insinöörinä tai lääkärinä vaikka kielitaito olisikin kunnossa. Sama koskee moninkertaisesti maahanmuuttajanaisia, heitä suomalainen työnantaja ei tahdo niin millään palkata.

 

Myös maahanmuuttajanaiset kärsivät joskus perheväkivallasta

Maahanmuuttajanaiset ihmettelevätkin usein sitä valmiutta, jolla valistuneet ja liberaalit suomalaiset hyväksyvät toisiin kulttuureihin kuuluvien maahanmuuttajanaisten huonoa kohtelua. Vaikka ääriesimerkkeihin kuten somalityttöjen ympärileikkauksiin suhtaudutaan juuri niin kuin pitääkin – rikoksena – jätetään moneen muuhun vääryyteen puuttumatta koska halutaan olla kulttuurisesti suvaitsevaisia. Onkin äärimmäisen vaikeaa tietää, mikä on suvaitsevaisuutta ja mikä vain piittaamattomuutta.

Liian usein maahanmuuttajanaiset myös jumittuvat kodin seinien sisäpuolelle. Ja jos väkivaltaisesta parisuhteesta lähteminen on suomalaiselle, ikänsä täällä asuneelle, naiselle vaikeaa, kuinka vaikeaa se mahtaa olla sellaiselle naiselle, joka ei miehensä ja tämän sukulaisten lisäksi tunne Suomesta ketään? Tästä – ja muistakin – syistä pitäisikin erityisesti keskittyä siihen, että maahanmuuttajanaiset tutustuvat sekä toisiinsa ja suomalaiseen kantaväestöön.

Harrastamaan, harrastamaan!

Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa monet maahanmuuttajanaiset ovat oikein kunnostautuneet. Esimerkiksi sosialidemokraateissa on mukana monta aktiivista ja esimerkillistä somalinaista. Tätä poliittista vaikuttamista pitäisi kuitenkin myös lisätä, silloin me suomalaiset naiset voisimme kuulla itse asiantuntijoilta, mitä maahanmuuttajakulttuureissa kannattaa suvaita ja mitä ei missään nimessä saa.

Olen arjessani havainnut, että maahanmuuttajaperheet ovat aika erilaisia kuin suomalaiset perheet. Hyvin harvoin kuitenkaan kielteisessä mielessä.

Suomalaisten ja maahanmuuttajaperheiden ja lasten kannattaa siis olla paljon tekemisissä toistensa kanssa. Samalla kun suomalaiset perheet voivat auttaa maahanmuuttajaperheitä tottumaan kulttuuriimme, saavat suomalaiset uusia värikkäitä kokemuksia. Uudet vahvat tuoksut rappukäytävässä on ehdottoman hyvä, ei huono asia. Varsinkin jos niiden tuoksujen lähteitä pääsee joskus maistamaankin..

(julkaistu Mosaiikki-lehdessä 17.8.2005)

Ei kommentteja.

Vastaa