Journalistisia laukaisutaitoja

Katselin tässä Ylen teettämää galluptutkimusta ruuan alv-alesta. Tämä ”yllättävä” gallup kertoi, että lähes kaksi kolmannesta suomalaisesta on ruuan arvonlisäveron alentamisen kannalla.

Varmasti näin on. Kukapa ei periaatteessa näin haluaisi. Kunnia gallupeille ja ei – juu – vaihtoehdoille, niitä kai tarvitaan. Kun pikkuisen kuitenkin raapaistaan pintaa syvemmältä, tulee esiin fakta, että kyseinen alv:n alennus auttaisi pienituloisia hurjat 4 euroa kuussa! Ja tämäkin silloin, mikäli se menisi täysmääräisesti hintoihin, vaaranahan on, että iso osa siitä jää tuotantoketjuun, eikä alennus auta kaupassa ruokaa ostavaa ihmistä.

Tällä samalla 500 miljoonan rahalla toisin kohdennettuna saisi esim. kunnallisveron perusvähennyksen kautta pienituloisimmille lisää reilu 30 euroa kuussa. Tai vaikkapa kunnille kohdennettuna tuolla rahalla voitaisiin oikeasti pitää yllä monia tärkeitä lasten ja vanhusten palveluja. Nythän mm. kuntaliitto on kantanut huolta, että leikkauksia ja veronkorotuksia kunnissa tällä menolla tulee.

Kuten sanottu: kaikki kunnia gallupeille, mutta kannattaisikohan ensi kerralla kysyä vaikkapa ensimmäisenä kysymyksenä: kannatatko ruuan alv:n laskua…ja jatkaa sitä sitten kolmen pisteen jälkeen kysymystä: ”silläkin uhalla, että vastaavan rahan puutteessa kotikunnassasi isonnetaan lapsesi luokkakokoja eikä palkata riittävästi henkilökuntaa huolehtimaan ikäihmisistämme”.

***

En minä maallikkona halua arvostella journalistiikkaa tai sitä tapaa, miten nykyisin mitataan politiikan onnistumista. Varmasti edelleen media politiikan vahtikoiran lailla kantaa vastuunsa, jotta meidät poliitikot pistetään niin lujille, niin kuin kansanvallassa – ihan oikeasti – tarvitseekin pistää.

Mutta olen ollut havaitsevinani, että viime vuosina uusiakin piirteitä ja kriteereitä tässä politiikan arvioinnissa on ollut nähtävillä.

Tänään esimerkiksi Aamulehden Taneli Heikka arvioi SDP:n maalintekotaitoja näppärässä kolumnissaan. Emme ole ihan parhaita maalitykkejä hänen mukaansa. Ok, hyväksyn: maaleja on lauottava enemmän koko puolueen, eikä pääoppositiopuolue varmasti voi olla tyytyväinen, jos gallup-sijamme on kolmonen. Tätä sparrausta tarvitsemme.

Sen sijaan sitä en kuittaa, etteikö SDP:llä ja puheenjohtajallamme olisi ollut vaihtoehtoja. Eikö nimenomaan SDP:n Jutta Urpilainen ole jo monesti tarjonnut erilaisia arvovalintoja hallituksen politiikkaan nähden. Heikan arvion mukaan maali ilmeisesti tulisi vasta sitten, kun julistettaisiin terveys- ja koulutuspalvelujen kilpailuttamisen autuutta. Mutta en olisi viimeaikaisten maailman esimerkkien valossa varma, kenen maaliin osuma siinä tapauksessa tehtäisiin. Kansa tai kansantalous kun oikeiston ihannemaissa ei ole tupannut hyötyä siitä, että yksityistämisen seurauksena vain rahalla saa ja hevosella pääsee.

Mutta yhtä kaikki: oli varsin kunnianarvoisaa, että niinkin korkea taho, kun Aamulehden Helsingin toimituksen esimies Heikka, otti kantaa jopa omaan persoonaani – ja vieläpä poliittisesti varsin olennaisella tavalla.

Hän laukoi upean nykyajan kriteerien mukaisen journalistisen maalipotkun kertoessaan ”punakoneen hiuspehkollaan huomiota herättävästä” Pia Viitasesta. Mikä Diego Maradonan tyylinen ”Jumalan käden” laukoma osuma!

Tämän taidonnäytteen tasollaan komeahiuksinen Heikka tulee varmasti jatkossakin laukomaan maaleja. En missään nimessä halua alkaa neuvoa, mutta jos hänen tulevaisuuden työtään saan jonkin verran helpottaa, voin kertoa jo valmiiksi, että ko. kammottavan hiuspehkon lisäksi minulla on muitakin politiikan onnistuneisuutta haukansilmän tarkkuudella mittaavia puutteita: mm. rumat peukalot, pihtikintut, eriväriset silmät ja harmaantuneet kulmakarvat, heh.

Ps: Heikka kolumnissaan paitsi kiinnitti huomiota hiuspehkooni, myös samassa yhteydessä nimitti minut ”Carlos Valderramaksi”. Hävettää tunnustaa, että vaikka olen kasvanut jalkapalloa yli kaiken arvostavassa kaveriporukassa ja isänkin toimi aikoinaan Pallo-Veikkojen valmentajana (olen kuullut koko ikäni siitä, että jalkapallo on maailman peli), en oikein ollut varma tästä henkilöstä ja oli pakko nykyisen tavan mukaan etsiä lisätietoja googlesta. Tässä tulos: olen entistäkin vaikuttuneempi Heikan kolumnista ja saamastani huomiosta:

Carlos Alberto Valderrama Palacio (s. 2. syyskuuta 1961 Santa Martassa Kolumbiassa) on kolumbialainen ex-jalkapalloilija. Valderrama tunnettiin paksun oranssin hiuspehkonsa lisäksi myös taitavana syöttelijänä ja pallon suojaajana.

Valderramaa pidetään useasti Kolumbian kaikkien aikojen parhaimpana jalkapalloilijana. Hän olikin Kolumbian maajoukkueen kapteeni kolmissa eri MM-kilpailuissa (1990, 1994 ja 1998). Vuoden 1998 MM-kilpailujen jälkeen hän lopetti maajoukkueuransa, jonka aikana hän pelasi 111 ottelua tehden niissä 11 maalia.

Ei kommentteja.

Vastaa