Kalajuttuja

Olen kasvanut perheessä, jossa kalastus on ollut yksi rakkaimmista harrastuksista. Niinpä varsinkin pikkutyttönä olin paljon kalassa: uistellen veneessä, mato-ongella rannassa, pilkillä jäällä…ainoastaan virveliä en koskaan opetellut käyttämään. Matoja kerättiin aina sateisina kesäiltoina pimeästä Sorsapuistosta, ja se oli oma seikkailunsa se.

Muistan elävästi lapsuudesta sen riemun, kun Ruoveden Mustalta Selältä löytyi kunnon kalapaikka, ja ahventa nousi toisen perään. Siellä Mustalla Selällä oli tosi jännittävä kohta, jossa oli hiilellä piirretty noita, kissa ja kahvipannu kallioon. Mökkikin oli Ruovedellä: Puukkosaaressa ihan Akseli Gallen-Kallelan ateljeen lähellä. Näistä lapsuudenmaisemista voisi kertoa satoja kalajuttuja.

Nyttemmin kalastusta tulee seurattua enemmänkin kalajuttujen kautta: isäni ja äitini kalastavat edelleen aktiivisesti ja aina silloin tällöin kuulee, kuinka kalaa on tullut kiloittain. Ja on niitä sitten saatukin paistinpannuun ja kissakin on saanut maukkaita tuliaisia kalareissuilta. Ainoa vaikea asia näyttää olevan se, jos äiti onkin onnistunut saamaan kalaa enemmän kuin isäni…eikös se niin mennyt se vanha viisaus, ettei kukaan ole niin kateellinen kuin kalamies?

Myös mieheni haluaa silloin tällöin verestää nuoruutensa kalastusmuistoja: hänkin oli joskus kova kalamies. Muutama vuosi sitten lomailimme Norjassa upeiden kalavesien äärellä. Siinäpä oli miehelleni kunnon kala-apajat ja niinpä sitä sitten isoin elkein alettiin pyytää vaimolle pötyä pöytään. Savustuspussejakin mies oli ostanut matkaan ihan hirveän paljon, ainakin viisikymmentä.

Taisi ottaa vähän luonnon päälle, kun tunti kului tunnin jälkeen, eikä vaan kala napannut. Lopulta mieheni jo uhosi, ettemme lähde kotiin, ennen kun hän on saanut kalan! Siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin toivoa hartaasti että nappaisi. Olimme jo telttailleet pari yötä kyseisessä vuonossa ja kylmäkin alkoi tulla…eikä toivoakaan kotiin pääsystä, kala kun ei napannut.

Ja onni oli se sei, joka vihdoin hartaan, sisukkaan ja ennen kaikkea pitkän odotuksen jälkeen Harrin koukkuun jäi. Tämä oli suuri helpotus, sillä ilman sitä olisimme varmaan vieläkin siellä Norjan vuonolla.

Nyt ollaan Hervannassa, mutta niitä savustuspusseja on edelleenkin kaapissa neljäkymmentäyhdeksän.

***

Kalastus on hyvää ajankulua ja jos tuloksia tulee, myös maukas harrastus! Kalastuksesta voi olla myös ”yllätyksellistäkin” hyötyä. Nimittäin nuoruudessani hyvä ystäväni Kustaa Hervannasta yritti aina viikonloppuisin tehdä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen pukeutumalla huomiota herättävään hattuun, väittämällä olevansa ”kalamies” ja kertoen kalajuttuja. En tiedä, mikä oli juju Kustaalla tässä, mutta näköjään kalastuksesta voi saada hyvän puheenaiheen myös vähän toisenlaisilla ”metsästysreissuilla”.

Kalastus sopii harrastuksena kaikille, se ei kysy ikää tai sukupuolta tai ammattia. Ainakin itselleni kalastusmuistot lapsuudesta ovat jännittäviä ja mukavia. Ja uskon, että myös tämän päivän lapset niin kokevat, jos tähän harrastukseen tutustuvat. Vai mitä sanotte tästä kalajutusta, joka on ote 10-vuotiaan Akselin aineesta:

”Minä, Hertta, Visa ja Iskä oltiin menossa veneellä kalastamaan, ja iskä pakkasi retkikamppeita. -haavi, virvelit, kaira.. -KAIRA? Miksi ihmeessä? Nythän on kesä. – Tarvitsemme kairaa kolauttaaksemme haita päähän, kun se tulee. – Olemmeko menossa Amazonille? – Ei, poikaseni vaan Näsijärvelle! Uutisissa juuri kerrottiin että hai oli syönyt pikkutytön. – Isi, se oli kyllä näin: jättiläishauki puraisi pikkutytön varvasta Pyhäjärvellä. – Jaa? No ei sitten oteta kairaa mukaan!”

Taisi olla vähän ”kalajuttua” mukana Akselilla, vai luulikohan se iskä oikeasti, että Näsijärvessä olisi haita?

Yksi kalastukseen liittyvä kiehtova piirre onkin juuri ”kalajutut”, kalavalheiksikin niitä joskus nimitettiin. Nämä ovat niitä toinen toistaan isompia legendaarisia tarinoita siitä, kuinka suuria saaliita on tullut. Esimerkiksi eräs apulaiskaupunginjohtaja väitti minulle juuri vähän aika sitten saaneensa tänä kesänä yhden sunnuntain aikana 17 haukea. Seitsemäntoista! Aluksi väitin tätä ”kalajutuksi” siinä perinteisessä mielessä, mutta juttu oli lopulta niin uskottava, että pakkohan se oli niellä.

Hervanta-fishing on mukava perinteinen tapahtuma Hervannassa. Se innostaa kaikki kalastuksesta kiinnostuneet mukaan yhteiseen rientoon. Itsekin kerran kokeilin juuri tässä Hervannan kalastustapahtumassa pitkästä aikaa mato-onkea. Olin juuri elvistellyt, kuinka lapsuudessani olen ollut hyvä kalastaja ja homma on edelleen tietenkin hyvin hanskassa. Lopputulos ei ollut tässä suhteessa kovin vakuuttava: jotenkin onnistuin saamaan heti alkuunsa siiman jumiin läheiseen puuhun. Mutta tästä viis, pienet kommellukset vain rikastuttavat niitä ikimuistoisia ja kivoja hetkiä, joita kalastusharrastuksen parissa saa.

Eli ei muuta kuin onkimaan. Hyvää mieltä mukaan ja Hervanta-fishingiin!

(julkaistu Hervannan Sanomissa syyskuussa 2005)

Ei kommentteja.

Vastaa