Tilaa

Arkisto | Blogi

Tutustumassa omaishoitajan arkeen

Minulla oli mahdollisuus tutustua omaishoitajan arkeen Tampereella. Arvostan tätä mahdollisuutta todella paljon. On hienoa, että liitto ja paikallisyhdistykset ovat tarttuneet toimeen, ja kutsuneet meitä päättäjiä ja kansanedustajaehdokkaita tutustumaan omaishoitajien arkeen ja keskustelemaan omaishoitajien ja hoidettavien tilanteesta heidän omissa kodeissaan. Vierailusta jäi hyvä tunne, ja sain terveisiä päätöksentekoon nyt ja tulevaisuudessa. Eero-Veikko ja Anja, joiden luona […]

Luovilla aloilla kasvua ja työllisyyttä

Kulttuuri on tärkeä talouden ja työllisyyden moottori. Kaikista työllisistä kulttuurin osuus on 4,1 prosenttia. Aluetaloudelliset vaikutukset ovat mittavia: esimerkiksi vuoden 2013 aikana Pirkanmaan festivaaleilla ja kulttuurikohteissa kävi yhteensä 2,5 miljoonaa kävijää, jotka Pirfestin tutkimuksen mukaan toivat Pirkanmaan elinkeinotoimintaan yli 200 miljoonaa euroa. Luovilla aloilla on paljon potentiaalia kasvuun ja työllisyyteen. Ensinnäkin pitäisi ymmärtää, että kulttuuri […]

Tutustumassa omaishoitajan arkeen

Minulla oli mahdollisuus tutustua omaishoitajan arkeen Tampereella osana Omaishoitajat ja –läheiset –liiton haastekampanjaa. Arvostan tätä mahdollisuutta todella paljon. On hienoa, että liitto on tarttunut toimeen ja kutsunut meitä päättäjiä ja vaaliehdokkaita tutustumaan ja keskustelemaan omaishoitajien ja hoidettavien tilanteesta heidän omissa kodeissaan. Vierailusta jäi hyvä tunne ja sain terveisiä päätöksentekoon nyt ja tulevaisuudessa. Eero-Veikko ja Anja, […]

Aloitetaan rakennusurakka kaupunkiseuduilla

Suomen taloudellinen toimeliaisuus on niin alhaisella tasolla, että se haittaa kansalaisten tärkeiden, jopa elintärkeiden palvelujen tuottamista pitkällä aikavälillä. Rakennusalan työttömyys on huippuluvuissa. Samalla kasvukeskusten asuntopula estää ihmisten liikkumisen työn perässä ja nuorten itsenäistymisen ja ajaa perheet ahtaaseen asumiseen. Sekä kasvukeskusten että taantuvien alueiden lähiöiden rakennuskanta alkaa olla peruskorjauksen tarpeessa. Ilman kokonaisvaltaista kehittämisotetta esteettömät ja energiatehokkaat ratkaisut […]

Asuntopolitiikan uudet tuulet

Kuluneella viikolla minulle luovutettiin reilun vuoden työskennelleen työryhmän työ asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuudesta. Tulen kutsumaan tässä kuussa joukon keskeisiä tahoja jatkokeskusteluun ehdotuksista. Raportti on tarkoitus lähettää myös laajemmin lausuntokierrokselle. Työryhmän ehdotus omistusasuntojen korkovähennysten poistamisesta kokonaan ensi vaalikaudella aiheutti paljon keskustelua. En kannata tätä. Ehdotus ei ole mielestäni realistinen. Erityisesti lapsiperheiden asuminen tarvitsee jatkossakin tukea, […]

Lasten ja nuorten harrastaminen on kasvun tukemista

Olen viime aikoina puhunut paljon lasten ja nuorten harrastamisesta. Erityisesti siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla mahdollisuus harrastukseen ilman, että se vaatii vanhemmilta paksua lompakkoa.   Harrastaminen ei ole ”vain” harrastamista. Harrastusryhmissä lapsella on mahdollisuus paitsi toteuttaa itseään, oppia erilaisia asioita myös olla osana vertaisryhmää. Oikeastaan on tärkeää, että lapsella olisi useampiakin ryhmiä, […]

Tykkää Lähiöstä!

Kuluneella viikolla kerrottiin julkisuudessa tutkimustuloksesta, jonka mukaan ihmisen mielimaisema tai ”sielun maisema” muodostuu lapsuudessa. Se on se tunne, joka kertoo aidoimmillaan sen mistä ihminen mielestään on kotoisin. Olen samaa mieltä. Kun kysyn ihmiseltä mistä olet kotoisin, niin harva on kotoisin Suomesta, Helsingistä, Vantaalta tai edes Tampereelta, vaan he sanovat olevansa Lauttasaaresta (”Larusta”) Korsosta tai Ikurista […]

Nuorten asunnottomuuden poistaminen vaatii monia toimia

Tiistai- iltana vierailin Ylen Kioski-ohjelmassa. Siellä puhuimme asunnottomuudesta ja mukana oli myös nuori Miska, asunnoton, jonka tie vei yön kylmiltä asemilta aamulla koulun penkille. Miskan tarina kosketti syvältä. Apua täytyy saada. Ensiapu löytyi, siitä kiitos Ylen Kioskille, joka huolehti siitä, että Miska pääsee turvallisesti majoitukseen. Sovimme, että seuraavana päivänä yhteyttä otetaan myös asianomaisiin viranomaisiin, jotta […]