Tilaa

Arkisto | Puheet

Sibelius juhlavuoden avajaiset

Verkatehdas 17.1.2015, Hämeenlinna   Arvoisat juhlavieraat, hyvät hämeenlinnalaiset Tuskin monellakaan kansakunnalla on kulttuurihenkilöä, joka olisi vaikuttanut oman kansansa henkiseen heräämiseen ja kehitykseen niin monella tasolla ja tavalla kuin kansallissäveltäjämme Jean Sibelius. Tänä vuonna juhlimme säveltäjämestarimme 150-vuotisjuhlavuotta ja hyvästä syystä. Jean Sibelius on ollut maamme kulttuurinen ”kestobrändi” jo ainakin 120 vuoden ajan. Voimme löytää runsaasti kosketuspintaa […]

NUORISOLAIN UUDISTAMINEN

(Nuorisolain uudistamisen aluekierroksen avaustilaisuus 12.1. 2015, Tampereen teatteri, Tampere) Hyvät osallistujat, on hienoa nähdä näin paljon nuorisolain uudistamisesta kiinnostuneita henkilöitä täällä Tampereella. Olen iloinen, että nuorisolain uudistamisen aluekierros käynnistyy kotikapupungistani. Kun nuorisolakia päätettiin uudistaa, pidin tärkeänä, että valmistelu olisi mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää ja että siihen voisi osallistua mahdollisimman monet alan toimijat. Poliittisessa päätöksenteossa on […]

Juupajoen Joulujahjamessut

Hyvät Juupajokilaiset ja muut joulun odottajat   On ilo vierailla näillä perinteisillä, jo yli 30. kertaa järjestettävillä joululahjamessuilla pienessä ja pippurisessa Juupajoen kunnassa. Joululahjojen ja herkkujen etsijät toivottavasti löytävät täältä etsimäänsä ja jokunen yllätyskin olisi toivottavaa.   Minusta on hienoa, että näillä joululahjamarkkinoilla korostetaan itse tekemistä ja käden taitoja. Kiitokset teille kaikille, jotka olette olleet […]

Pohjois-Hervannan koulun Itsenäisyyspäivän juhla

Hyvät lapset, opettajat, hyvä yleisö, Lämpimät kiitokset kutsusta koulunne Itsenäisyyspäiväjuhlaan. Minulle on suuri kunnia juhlistaa Suomen itsenäisyyttä nimenomaan teidän kanssa lapset ja nuoret. Teissä on tämän maan luovuus, rohkeus, elämänilo ja voima.   Melkein samoin sanoin sen totesi vuonna 1891 kirjailija Zacharias Topelius: ”Pian tulee aika, jolloin he ovat tämän maan elämä ja voima, niin […]

TSL Kotka 70 vuotta, Koulutuksen uudet rakenteet ja vapaa sivistystyö

Arvoisa TSL:n juhlaväki, ”Kotkan poikii ilman siipii Maailman myrskyt keinuttaa Taakse jäivät nuoruuspäivät Takaisin ei niitä saa Laulut tuulen nuo vain kuulen Enkä tiedä kauniimpaa” Halusin aloittaa tämän puheeni Juha Watt Vainion 1982 tekemällä sanoituksella, joka alkaa soimaan lähes jokaisen suomalaisen päässä. Meri ja Kotka ovat tunnusomaista tälle hienolle kaupungille. Haluan onnitella TSL:n Kotkan Opintojärjestöä […]

Lapsenpäivän-palkintojen jakotilaisuus

Lapsenpäivän-palkintojen jakotilaisuus ja Lastenkulttuuripoliittisen ohjelmaehdotuksen (2014-2018) toteuttamisen suuntaviivojen julkistaminen   Arvoisa yleisö, tytöt ja pojat, Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi tähän perinteeksi muodostuneeseen lastenkulttuurin palkintojen jakotilaisuuteen tänään, Lapsen oikeuksien päivänä. Kuulimme juuri Kaisaniemen ala-asteen 5C-luokan ihastuttavan esityksen. Kiitokset lapset ja opettaja Elisa Vierimaa. Haluaisin kuulla teidät nimet lapset, kerrotteko, minä olen Pia. (Lapset kertovat […]

YH-kodit-seminaari

Millä keinoilla kohtuuhintaista asumista ja miten lähiöitä tulee kehittää?   Arvoisat seminaarivieraat, hyvät naiset ja herrat!   Seminaarin aiheena on elämän kestävä kohtuuhintainen asuminen. Tämä onkin ollut myös yksi tämän hallituskauden asuntopolitiikan keskeisistä tavoitteista: miten turvata se, että asuminen vie vain kohtuullisen määrän käytettävissä olevista rahoista, kun siirrytään lapsuudenkodista opiskelija-asuntoon, sitten ensimmäiseen omaan kotiin joko […]

Liikunnan manifestin julkistus

Hyvät OLL:n edustajat, valtiosihteeri ja liikunnan ystävät,   aiemmin liikunnasta vastaavana ministerinä, nykyisin muun muassa opintotukiasioista vastaavana ministerinä kannan suurta huolta koko suomalaisen väestön liikkumattomuuden ongelmasta, mukaan lukien nuoret opiskelijat. Haaste ei kosketa ainoastaan liikunta-alaa ja sen toimijoita vaan on meidän kaikkien yhteinen, iso poikkihallinnollinen ja yhteiskunnassamme läpäisyperiaatteella ratkaistava kysymys. Kyse ei siis ole pelkästään […]

Tervehdys Suomen taiteilijaseuran 150-vuotisjuhlavastaanotolla

Your excellency, Arvoisat juhlavieraat, Minulla on ilo tuoda valtioneuvoston tervehdys Suomen Taiteilijaseuran 150-vuotisjuhlavastaanotolle. On kunnia saada osallistua suomalaisten kuvataiteilijoiden juhlaan. Suomalainen nykytaide elää tekijöidensä ja heidän taiteellisen työnsä kautta. Taannoin Runoilija L. Onerva tervehti vuonna 1939 juhlarunossaan 75-vuotiasta Suomen Taiteilijaseuraa seuraavasti:   ”- -Terve Taiteilijan parvi, runon runsaudensarvi, kuvat kuolemattomuuden, silta Suomen sielukkuuden!- -”   […]

Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 2014

Arvoisa IFLA:n puheenjohtaja, hyvät kirjastoasiantuntijat, Kirjastot ovat yksi kirkkaimmista kulttuurimme jalokivistä.   Kirjastojen toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi ja muuttuu edelleen nopealla vauhdilla. Kunta- ja aluerakenteen muutokset sekä heikkenevä kuntatalous tulevat lähivuosina vaikuttamaan kuntien kykyyn järjestää riittävän laadukkaat peruspalvelut, joihin myös kirjastopalvelut asukkaiden lähipalveluina kuuluvat. Muutokset ikärakenteessa, maan sisäisen muuttoliike ja maahanmuutto vaikuttavat myös kirjastopalvelujen järjestämiseen […]