Tilaa

Arkisto | Yleinen

Pia Viitanen: Kulttuuri on myös elinkeinopolitiikkaa

Luovilla aloilla on aineksia ja potentiaalia kasvuun. Kulttuurin osuus kaikista työllisistä on 4,1 %. Tarvitsemme myös kulttuuria ja taidetta talouden vahvistajaksi ja siten Suomen elinkeino- ja vientirakenteen monipuolistamiseksi. Kulttuuri ja taide ovat osa elinkeinopolitiikkaa. Tarvitsemme etenkin kulttuurin ja taiteen erityispiirteet huomioon ottavan TEKES – ohjelma. On luotava monipuolisempaa vientirakennetta, vauhditettava kulttuuriyrittäjyyttä ja vahvistettava kulttuurin taloutta, painotti […]

Ympäristöministeriön lakkauttaminen ei käy

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän puheet ympäristöministeriön lakkauttamisesta eivät käy SDP:n pirtaan. Ministeriö syntyi vuonna 1982 SDP:n ansiosta. – Teimme hihat käärien töitä aikoinaan sen eteen, että Suomeen saadaan vahva ympäristölainsäädäntö. Luonnonvaraministeriön väläyttely ei siksi kuulosta hyvältä, sanoo kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.). Lue lisää tästä

SDP:n Viitanen rauhan asialla

Hämeen Kaiku 4.3.2015 Linkki uutiseen Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) on myöntänyt 540 000 euroa valtionavustuksina rauhantyön edistämiseen. Avustusta sai kaikkiaan 19 järjestöä. Tukea annettiin yleisavustuksina kansalaisjärjestöjen rauhantyöhön ja erityisavustuksina rauhantyön hankkeisiin. Suurimmat yleisavustukset myönnettiin valtakunnallisille järjestöille Suomen Rauhanliitolle – YK-Yhdistykselle 175 000 euroa, Suomen Rauhanpuolustajille 169 000 euroa, Rauhankasvatusinstituutille 65 000 euroa ja […]

Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei ole riittävästi

Hämeen Kaiku 2.3.2015 Asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) korostaa asuntopolitiikan suurimman ongelman olevan se, ettei kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ole riittävästi. – Vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja syntyy nytkin hyvää vauhtia. Ongelma on, että kaikilla ei ole varaa asua niissä. Viitasen mukaan kestävä tapa tilanteen parantamiseksi on lisätä kaikin keinoin valtion tukemien kohtuuhintaisten kotien rakentamista. Suurin pullonkaula on tonttipula. Rakennuskelpoisten tonttien […]

Pirkanmaa

Tulevaisuuden Pirkanmaa on tavalliselle ihmiselle erinomainen ja monissa asioissa Suomen paras. Ihmisten, perheiden, yritysten ja yhteisöjen menestys on kehittämisen keskiössä. Ihmiset eri elämäntilanteissa saavat sujuvasti tarvitsemiaan palveluja, mutta myös antavat panostaan sekä oman että yhteisen hyvinvoinnin hyväksi, osallistuvat ja tuntevat merkityksellisyyttä. Pirkanmaalla työelämä on laadukasta ja työtä on runsaasti tarjolla, yrittäjyys innostaa ja maakunnan teollisuus […]

Hallituksen loppukiri alkaa

Ensi perjantaina umpeutuu takaraja, jonka eduskunta on antanut niille lakiehdotuksille, jotka vielä ennättävät valmiiksi ennen hallituskauden päättymistä. Viime viikot ja päivät ovatkin olleet täynnä toivoa, mutta myös karvaita hetkiä on koettu, kun eräät kauan valmisteilla olleet lakihankkeet joudutaan hautaamaan. Olen iloinnut siitä, että tällä kaudella on tehty ennätysmäärä yksittäisiä toimia, joilla parannettu kohtuuhintaisten asuntojen uudistuotannon […]

Työväenkirjallisuuden päivän avajaiset

Hyvät työväenkirjallisuuden harrastajat, rakkaat ystävät. Minulla on ollut ilo osallistua Työväenkirjallisuuden päivään jo aiempinakin vuosina. Olin ensimmäisessä Työväenkirjallisuuden päivässä mukana Työväen Sivistysliiton puheenjohtajana. TSL on yhdessä muiden järjestäjäorganisaatioiden ollut käynnistämässä tätä hienoa kirjallisuustapahtumaa ja tiedän, että tämän päivän kokoamiseen on tarvittu taas melkoinen määrä työtunteja ja vapaaehtoisten intoa. Kiitos, että olette taas jaksaneet tehdä meille […]