Kesävimmoja

Eduskunnan kesälomat alkoivat juhannuksesta. Sen jälkeen on ollut jännä lomalla/ei ihan vielä kokonaan lomalla – kausi. On ollut aivan pakko saada kaikki keskeneräiset rästityöt tehtyä, kirjoiteltua, katsottua sähköpostit kunnolla läpi ja niin edelleen. Myös kokouksia ja niihin liittyviä soitteluita yms. on ollut. Eli ihan vielä en ole sellaiseen vaihteeseen päässyt, kun ennen lomia vannoin: että yritän olla muutaman viikon ajattelematta lainkaan työasioita…

Mutta samaan aikaan toki kesätunnelmatkin ovat tulleet päälle. Tällä kertaa se näyttäytyy vain vähän omituisesti uskomattomana siivous- ja järjestelyvimmana. Ja minulla kun ei tällaista naismuistiin ole kerta kaikkiaan ollut. Voi hyvänen aika, tuntuu oudolta, kun yht’äkkiä oikeastaan huvittaakin siivota ja jynssätä!

Sitten, kun siivousinto iskee päälle, niin loistavaa: olen jo vahingossa ennalta suunnittelematta mm. siivonnut vaatehuoneen. Se oli sellaisessa tilassa, ettei sinne mahtunut sisään. Sitten konttasin siivoamassa eteisen kaappia, sen alaosa kun oli toiminut jo useita vuosia pölyttyneiden enemmän ja vähemmän risojen kenkäparien varastona. Päässäni olen jo suunnitellut pienet operaatiot pikkupuutarhamme rikkaruohojen nyppimiseksi, se kun tarvitsee vähän säätöä, että saisimme villinä rehottavat pöheiköt vähän sivistyneemmän näköiseksi. Tämä on toistaiseksi valitettavasti ollut vasta suunnittelun asteella.

Tätä siivousvimmaani edelsi jo muutama aika sitten puuska, jolloin kävin kaikki vaalien alla ja muutenkin kertyneet lukuisat paperipinot läpi. Meillä se ei ole ihan yksinkertaista, kun niitä pinoja riittää ja ne on miltei paperi paperilta selattava. On katsottava mikä menee säästöön mihinkin kansioon, mikä menee paperinkeräykseen, mikä silppuriin. Yhtenä lauantaina, kun Harri oli katsomassa Suomi-Belgia – matsia, kulutin em. hommaan seitsemän tuntia…neljästä yhteentoista illalla.

Mutta laiska töitään luettelee, sanoo mieheni Harri aina. Se onkin hänelle varmaan mieluisa toteamus, jolla selviää pitkälle tilanteissa, kun oikeasti ei olisi muutenkaan paljon lueteltavaa.

Nyt Harri ei valitettavasti ole vielä saanut samaa kotityö ja kuntoonsaattamis -vimmaa päälle, kuin meikäläinen. Joskus hänkin sellaisia onneksi saa. Useimmiten se alkaa niin, että kirjoitetaan liikuttavalla lapsenomaisella käsialalla (miksi muuten niin monella miehellä on lapsenomainen käsiala – sellaista haparoivaa koulukaunoa…) iso lista ranskalaisia viivoja. Se on työlista. Ja sitten joko tulee vimma, ja sitä aletaan toteuttaa, tai sitten käy niin kuin kerran kävi, eli että kahdeksan ranskalaisen viivan työlista kiinnitetään jääkaapin oveen, jossa se sitten toteuttamattomana roikkuu puolisen vuotta. Ja lopulta tulee etanankiireellä pikkuhiljaa toteutetuksi.

Silloin ensimmäisen siivouspuuskani aikanahan Harri tosiaan oli Suomi-Belgia – matsissa. Minä en sinne olisi oikeastaan edes kaivannut, mieluummin oikeasti kävin ne paperit läpi. Jalkapalloa tosin katson aina silloin tällöin kesällä ihan mieluusti, esim. nyt olemme kohta lähdössä TamU – Ahvenamaa – peliin. Ja vähän tuntuu ukkosta jyrisyttävän, vaikka ainakin vielä aurinko paistaa.

Ainoa, mistä olin vähän katkera oli, että olisin ehdottomasti halunnut nähdä sen kuuluisan huuhkajan, jonka ansiosta Suomi taisi voittaa. Vau – siinä oli sitä jotakin. Eläinihmisenä tällainen uppoaa minuun ihan täysillä ja olen aika valmis uskomaan siihen, että voiton avain todellakin oli psykologia Eli se huuhkaja.

Harri oli pelissä ystävänsä Ari Nurmisen kanssa – jalkapallomies henkeen ja vereen ja oikeasti tietää siitä miltei kaiken maan ja taivaan välillä. Ei taida kuitenkaan kannattaa suosikkijoukkuettani Ranskaa, joten ihan kaikkea ei kai sitten siitä ymmärrä, heh.

Mutta hauskinta oli kerran, kun tämä suuri jalkapallomies oli Helsingin stadionilla muutama vuosi sitten katsomassa jotakin vastaavaa ottelua – meikäkin oli silloin paikalla. Ari huusi suuren kannustushuudon häviöllä olevalle Suomelle. ”pojat, on pelattu vasta 19.40, aikaa on!”. Tähän vieressä istuja joutui huomauttamaan: ”se on kello”. Eli niin oli kokenut jalkapallomies tullut vahingossa katsoneeksi digitaalisen kellon aikalukemaa luullen sitä peliajaksi. No minä, joka en koskaan ole vahingoniloinen, tästä kyllä aika pitkäksi aikaa huvia löysin ja näköjään vieläkin tunnen suurta iloa kirjoittaessani tätä tähän blogiin…toivottavasti Harri tai Ari ei koskaan aloita kirjoittamaan blogia.

Noin muuten tosiaan ihan kivasti on kesä alkanut. Tähden kanssa olemme taas ulkoilleet omassa pihassa, eli se on tosi liikuttava, kun pysyy ilman narua oman pihan sisällä ja antaa meikäläisen kävellä ja kulkea vierellään siinä vahtimassa. Tähti on vitivalkoinen kissa, jossa on muutamia mustia läikkiä. Niinpä näin kesäoloihin hänellä on hieman ”epäonnistunut” suojaväri, siinä kun kissa loistaa sadan metrin päähän vihreän nurmikon välistä. Talveksi tämä väri olisikin paljon onnistuneempi maastoutumisväri.

Tähti näyttää ruohon keskellä samalta, kun pari armeijan poikaa viime jouluna, kun olimme Harrin kanssa viemässä kynttilää Ylöjärven hautausmaalle. Viime Jouluhan oli tunnetusti musta. Ei lunta maassa. Silti kirkon vieressä päivystävillä armeijan pojilla oli valkoiset lumipuvut.

Minä kun en ole armeijaa käynyt, ihmettelin kovasti tuota näkyä – kysyinkin Harrilta, että kuvataanko täällä jotakin elokuvaa, kun tuollaisia valkoisia kaapuja kantavat. Harri väitti, että ei suinkaan. Koska on talvi, tulee käyttää lumipukua, vaikka mustaa olisikin…no jaa, tiedä tästä sitten. Mutta jos näin olisi, niin täytyisi sanoa samaa, kun roomalaiskenraali eräässä Asterixissa: ”Kautta Jupiterin, kuka vielä väittää, että roomalaisten naamioitumistaito on heikko”, katsoessaan puutarha-aitaa, jota hän luuli naamioituneeksi iskujoukoksi. Heti kohta hänelle kyllä taisi karu totuus paljastua, kun eräs alainen nolona kertoi kenraalin nyt tuijottavan pensasaitaa. Sen sijaan ”naamioitu” iskujoukko seisoi vähän matkan päässä – pari puunlehteä seipäänkärkiin kiinnitettyinä.

No joo, kyllä tässä sittenkin taittaa olla aika lailla kesäfiilikset päällä, kun tässä jo aloin Asterixia muistelemaan. Mutta hyvä näin – aina ei voi olla vain työn kanssa naimisissa.

Ei kommentteja.

Vastaa