Koteja ja työtä – valtiolta isot kortit pöytään

Olen todella iloinen torstaina päätetyistä asuntoratkaisuista. Minihallitusneuvotteluissa syntynyt ohjelma sisältää merkittävät panostukset asuntotuotannon jouduttamiseen ja työllisyyteen.

Uudet toimet yhdistettynä kevään kehysriihessä sovittuihin uudistuksiin ovat merkittävä kokonaisuus. Valtio on nyt moninkertaistanut omat toimensa, joilla tuetaan asuntotuotantoa.

On tehty tärkeitä päätöksiä niin olemassa olevien tukimallien parantamisesta, kuin uusista toimistakin. Myös peruskorjauksiin satsataan merkittävästi.

Kehysriihessä sovitun kasvu- ja työllisyyspaketin lisäksi hallitus käynnistää asunto- ja infrastruktuurirakentamista koskevan toimenpideohjelman. Suurissa kaupungeissa raidehankkeiden ja niiden varsille mahdollistuvan uuden asuinrakentamisen edistäminen on todella tärkeää.

Nyt tarvitaan asuntopoliittista tupohenkeä. Valtio on nyt laittanut isot kortit pöydälle ja tekee kaikkensa asuntopulan helpottamiseksi ja kohtuuhintaisten kotien rakentamisen edistämiseksi.

Valtion lisäksi mukaan tarvitaan kuntia, rakennuttajia, rakentajia ja muita aktiivisia vaikuttajia. Meidän kaikkien on välttämätöntä sitoutua tosissaan siihen, että asuntomarkkinat saadaan toimivaksi ja ihmisille riittävästi koteja.

Uskon, että näillä virityksillä tulee tuloksia.

Mitä siis hallitusohjelmassa tehtiin? Siinä päätettiin jatkaa ihmisten kotien peruskorjaamista lisäämällä tukea 40 miljoonalla. Peruskorjausraha on jatkoa toimille, jotka laitettiin alulle viime kesänä osana lähiöiden kehittämistä. On nähty, että on viisasta tukea ihmisten kotien peruskorjauksia ja näin huolehtia kansallisvarallisuudestamme, jossa nyt on iso korjausvelka.

Viime vuonna aloitettiin 15 miljoonalla, tälle vuodelle budjetoitiin 100 miljoonaa ja nyt siihen lisättiin vielä 40 miljoonaa. Yhteensä siis 155 miljonaa. Avustus on 10 prosenttia, eli vipuvaikutuksena talouden pyöriin se tietää 1550 miljoonaa.

Asumisoikeusasuntojen rakentamista vauhditetaan ja ASP- lainan ehtoja parannetaan asuntosäästämisen kannustamiseksi. Pääkaupunkiseudulla otetaan käyttöön käyttötarkoituksen muutosavustus edistämään asumiseen soveltuvien toimisto- ja teollisuusrakennusten muuttamista vuokra-asuntokäyttöön.

Toteutamme myös uuden 20-vuotinen korkotukimallin. Sen toivotaan tuovan alalle sellaisia uusiakin asuntorakennuttajia, joille tämän mittainen sitoutuminen kohtuuhintaisen asuntotuotannon rakentamiseen ja ylläpitoon on sopiva. Lisäksi selvitetään, onko tarvetta muuttaa lainsäädäntöä siten, että yleishyödyllinen yhteisö voisi vapautua tästä statuksestaan sen jälkeen, kun asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusaika on päättynyt. Se mahdollistaisi asuntorakennuttajille kertyneen pääoman vapaan käytön kuitenkin sillä ehdolla, että osa rajoituksista vapautuvasta pääomasta sijoitettaisiin uudelleen yleishyödylliseen asuntotuotantoon. Näin saataisiin kertyneitä pääomia kiertoon hyödyttämään jälleen uusien kotien ja työpaikkojen syntymistä.

Olen erittäin iloinen siitä, mitä hallitusohjelmassa saatiin aikaan. Jo aiemmin sovitut satsaukset ovat merkittäviä ja nyt niiden kirjoa lisätään ja tehoa vahvistetaan.

Ministerinä olen valmis ryhtymään niiden toteuttamiseen välittömästi. Hihat tulevat olemaan käärittynä ministeriössä jo heti maanantaina, jotta nyt päätetyt uudet toimet tuovat koteja ihmisille pian.

Nyt toivotan kaikille hyvää Juhannusta.

Ei kommentteja.

Vastaa