Nallewahlroosien kirosana on hyvä kilpailuvaltti

Tänä päivänä on taas ollut muotia puhua ”rakenteellisista uudistuksista”. Minua vaan on aina tässä keskustelussa häirinnyt se, ettei kukaan oikein määrittele, mitä konkreettista kukakin rakenteellisilla uudistuksillaan tarkoittaa.

Lienee sanomattakin selvää, että eri ideologit tarkoittavat asialla aivan eri asioita. Jos teollisuuspamppu puhuu rakenteellisista uudistuksista, hän todennäköisesti tarkoittaa irtisanomissuojan ja työttömyysturvan heikentämistä. Jos puhuja on ammattiyhdistysliikkeestä, tällä termillä hän varmasti tarkoittaa aivan päin vastaista: uudistetaan rakennetta niin, että työntekijä on nykyistä vaikeampi irtisanoa. Että työnantajalla olisi tätä päivää enemmän velvollisuuksia kouluttaa väkeään uudelleen, eikä pistää heitä suin päin pellolle taloudellisen taantuman sattuessa.

Esko Ahon ”rakenteellisen uudistuksen” olemme tienneet jo kauan ja siltä varalta, että olisimme unohtaneet, muistutti Esko taas meitä hiljan työreformistaan.taivas tietää miksi. Mahtoipa keskustan nykyjohtoa harmittaa moisesta ”virallisestikin” kai jo muutamaan kertaan kuopatusta reformista muistuttaminen.

Nalle Wahlroosin rakenteellinen muutos on aholaista muutosta vieläkin radikaalimpaa. Suurimpia ongelmiamme kun tämän veijarin mukaan ovat hyvinvointiyhteiskuntamme ”ylimitoitetut” palvelut ja korkea verotuksemme. Jos Nalle päättäisi, rakenteellinen muutos johtaisi täysin yksityistettyyn ”kukin pärjää omillaan” -malliin. Sen tosin moni muu tietää jo ennen kokeilemista epäonnistuneeksi mm. Englannin Thatcherismin tuloksia muistellessaan.

Myös meillä SDP:ssä puhutaan rakenteellisista uudistuksista. Tämäkin keskustelu kaipaa selkeää täsmennystä, mitä kukakin termillä tarkoittaa. Aikanaan radikaalit rakenteellisten uudistusten vaatijat meillä tarkoittivat siirtymistä sosialismiin. Nykyisin varmasti olisi hyvä, jos rakenteellisilla uudistuksilla tarkoittaisimme sosialidemokratian arvojen mukaisten toimien vahvistamista. Ja estäisimme oikeistoideologien ”rakenneuudistus” -vaateiden nimellä kulkevat kapitalismin edistämissuunnitelmat.

Jos minulta kysytään, tarkoittaisin rakenteellisella uudistuksella työntekijän aseman parantamista, pätkätöiden vähentämistä ja sellaisten uudistusten tekemistä, että työpaikka kannattaisi ottaa vastaan. Tämä ei tarkoittaisi Sauli Niinistön etunenässä aikanaan tarjoamaa ”patenttiratkaisua” työttömyysturvan porrastamisesta – ehei, vaan ihan jotakin päin vastaista. Eri tukia olisi uudistettava niin, etteivät ne heti leikkautuisi pois, kun työpaikka otetaan vastaan. Nykyisinhän monta kertaa käy niin, ettei pienipalkkaista työtä kerta kaikkiaan voi ottaa vastaan, kun tukien leikkautuessa rahapussiin jäävä saldo olisikin miinusmerkkinen.

Hurjalta tuntuvat myös viimeaikaiset puheet rakenneuudistusten vaatimisesta ja samassa yhteydessä viittaukset julkisiin palveluihin. Eli että julkinen sektori ”tarvitsee rakenneuudistusta”. Tässä olisin kovin varovainen ja kaipaisin perusteltua täsmennystä, mitä tällaisia puhuva sloganillaan konkreettisesti tarkoittaa.

Ensinnäkin kansainvälisissä kilpailukykytutkimuksissa Suomi on viime vuosina pärjännyt loistavasti. Suomi on rankattu kilpailukyvyltään maailman kärkimaiden joukkoon. Tämä siksi, että meillä on korkea koulutuksen taso, sosiaalista eheyttä edistävät hyvinvointipalvelut sekä korkea ympäristönsuojelun taso.

Eli nallewahlroosien kirosanana tunnettu hyvinvointiyhteiskunta onkin edistänyt kilpailukykyämme. Voi ollakin niin, että kansainvälinen huippuosaaja, joita meille pitäisi kuulemma houkutella vain pirun alhaisen veroprosentin voimin, arvostaakin hyvinvointijärjestelmämme verovaroin kustannettua laadukasta kaikille maksutonta koulujärjestelmäämme tai sitä, että lapsi saa hyvän päivähoidon.

Näistä hyvistä tuloksista huolimatta olemme viime vuosikymmeninä oppineet lähestulkoon vapisemaan, kun kansainvälinen herra (rouva?) markkinavoima on jyrissyt meille milloin ”liian laveasta julkisesta sektoristamme” milloin ”liian korkeasta verotuksestamme”. Olemme nöyrän kunnioittavia IMF:n ja OECD:n vain taloudellisia arvoja edustavien oppien ja ojennuksien edessä. Olemme oppineet olemaan varovaisia, etteivät ”markkinavoimat” suutu. Eikö kuitenkin samaan aikaan tule muistaa, että myös tavallinen tossuntallaaja on markkinavoima. Ja hän saattaakin olla hieman eri mieltä OECD:n kanssa siitä, ovatko pahan päivän varalle luotu sosiaaliturva ja julkinen terveydenhuolto vain harmittavia esteitä markkinavoimien vapaalle jylläämiselle.

Suomessa työväenliike on luonut yhteiskuntamallin, jossa toimivat verovaroin tuotetut tasa-arvoa edistävät julkiset palvelut ja sosiaaliturvaverkosto. Meillä työntekijöillä on suhteellisen turvattu asema ja vahva ammattiyhdistysliike. Tämä malli on edistänyt yhteiskunnan vakautta ja sitä miltei kadehditaan useassa maassa.

Tämäkö kaikki pitäisi rapauttaa uskomalla tiettyjen ideologien jankutusta ”rakenteellisten uudistusten” tarpeesta. Todettakoon mieluummin satavuotisen Forssan ohjelman kunniaksi, että työväenliike pisti markkinavoimat kuriin luomalla hyvinvointiyhteiskunnan ja demokraattisen yhteiskunnan. Onneksi Nalle Wahlroosillakin on vain yksi ääni, kun koppiin mennään.

(julkaistu kolumnina Palkkatyöläinen lehdessä 8/2003)

Ei kommentteja.

Vastaa