Niin maan perusteellisen jäävi

Uusi hallitus on vihdoin avannut uuden poliittisen kulttuurin – nimittäin jääviyden suhteen. Kun pitäisi tehdä päätöstä Sipoosta, niin lähes koko porukka ilmoittautuu jääviksi.

Sen minä vielä ymmärrän, että jos on ollut aiemmin Helsingin kaupunginvaltuustossa asiasta päättämässä, niin voi jonkin sortin jäävi kenties ollakin. Mutta semmoinen menee jo ihan yli ymmärryksen, että tulisi jääviksi, jos on ollut joskus aiemmin joku mielipide asiaan.

Siis mitä? Eikös meitä poliitikkoja juuri siksi erilaisiin tehtäviin valita, että meillä olisi mielipiteitä asioista ja sitten yrittäisimme tehdä päätöksiä niiden pohjilta? Vai pitääkö täst’edes vastata ihmisten yhteydenottoihin, että valittaen on kyllä nyt todettava, etten missään nimessä voi ottaa kantaa, pitäisikö Tampereen bussilippujen hintaa alentaa, sillä voin olla jäävi päättämään myöhemmin kaupungin talousarviosta. (minä muuten olen sitä mieltä, että pitäisi – enkä aio olla jäävi tästä keskusteltaessa…)

Siinäpä tulisi muuten mielenkiintoisia vaalikampanjoita. Mistään ei voisi äänestäjille lausua mitään, ettei sitten vaan jääviys yllättäisi myöhemmin. ”En muuten sano mitään, olen jäävi” voisi olla yksi slogan. ”Paras jäävi”, voisi joku mainostaa. ”Jäävien jäävi”, ”Niin maan perusteellisen jäävi”, ”Vähän niin kuin itsesi jääväisit”…no joo.

Vaalitentitkin menisivät mielenkiintoiseksi, kun poliitikot jääväisivät itsensä asiakeskustelussa. Eihän sitä nyt hyvänen aika voisi mielipidettään Natosta sanoa, kun myöhemminhän voisi joutua siitä jopa päättämään. Arvostelu kai sitten tapahtuisi sen mukaan, millainen kravatti tai vekkihame kullakin oli…niin, toisaalta se ei kyllä taida valitettavasti kauheasti erota nykypäivän trendistä. Kyllähän ne kravatit ja juhlamekot nykyäänkin arvostellaan tarkemmin kuin itse asiat.

Tätä linjaa todisti Ilta-Sanomat eilen, kun se oli hakenut peräti kaksi viestinnän asiantuntijaa vertailemaan valokuvia Condista ja Ikestä sekä Condista ja Ekistä. Eroja oli löytyvinään, vaikka minusta näytti siltä, että ainoa ero Iken ja Ekin välillä saattoi Condin mielestä olla korkeintaan kirjainten järjestyksessä. Ikehän on Eki toisin päin tavattuna.

Mutta haloo hallitus: pitääkö tässä kutsua edellinen hallitus päätöksiä tekemään, kun ei nykyporukasta tunnu jäävitöntä löytyvän?

Edustaja Rakel Hiltunen kiteytti kysymyksen, joka tulee monen mieleen: vastuutako tässä pakoillaan?

Muutenkin viimeaikaisia otsikoita on ollut aika hämmentävää seurata. Jo kaksi kertaa keskustan puoluesihteeri on julkisuudessa kertonut Keskustan kannan eri asioihin. Ja molemmilla kerroilla se kanta on ollut eri kun pääministeri Vanhasen kanta. No, Korhonen ei ainakaan tunnu olevan jäävi puhumaan…ellei hänelle nyt sitten kohta tule kohteliasta kehotusta harkita itsensä jääväämistä tuokioksi poliittisilta lausunnoilta.

Ei kommentteja.

Vastaa