Nyt blogiaikaan..

No niin, nyt sitten meikäläinenkin on siirtymässä blogiaikaan – en oikein tiedä miksi, mutta kuitenkin. Nythän on ollut jo toven kovin tavallista, että me politiikan parissa työskentelevät ihmiset pidämme näitä blogeja ja siksipä minunkin suuntaani alkoi tulla lisääntyviä kommentteja, että missä blogi? No, tässä.

Myönnänpä, etten ole blogien suuri asiantuntija. En ole ennättänyt lukea niitä juurikaan. Sinänsähän tämä on aika outo juttu ja filosofia: julkinen päiväkirja! Kautta aikainhan päiväkirja on ollut hyvin persoonallinen ja ennen kaikkea yksityinen. Pahempaa et miltei voisi tehdä, kun salaa lukea toisen päiväkirjaa! Mutta aika kulkee ja nykyihmiset sitten ovat löytäneet uuden tavan jakaa itseänsä muiden kanssa – kirjoittaa ikään kuin yksityisesti, silti kirjoittaa periaatteessa koko maailmalle, aika huimaa.

Ajattelen, että tämä kai nyt sitten on yksi tämän päivän tapa kertoa työpäivistä, tapahtumista ja politiikan kiemuroista vähän eri näkövinkkelistä, kun normaalisti poliittisissa tilannekatsauksissa tai lehtikirjoituksissa.

Aloitetaan siis.

Nykypäivinä minua on jaksanut ihmetyttää ajan nopea kuluminen. Juuri oli aika, kun mieheni esitti minulle joululahjatoiveitaan (miehet ovat ikuisia lapsia, kaikella hellyydellä sanottuna!), sitten olikin jo pääsiäinen (jolloin minulla oli todella pitkästä aikaa useampia vapaapäiviä peräkkäin: ruhtinaallista!Poliittisia unia tosin näin muutaman: niissä olen nykyisin tosi haka.).

Ja nyt sitten oli jo Vappu.

Vappu oli hieno. Ilma kaunis ja tunnelmahan aina Vappuna on hyvin nostalginen: aatteellinen ja ylväs. Itselläni oli aika mieleenpainuva puhujamatka tällä kertaa. Nythän puolueen varapuheenjohtajana puhun aika usein muualla kuin koti-Pirkanmaalla, ja nyt oli vuorossa Pohjanmaa. Pohjanmaalla olin jo muutama viikko sitten muutenkin Ähtärissä piirikokouksessa. Nyt matka suuntautui Lapualle ja Kokkolaan.

Lapuan kokemus oli minulle tavallaan ”historiallinen”. Sain nimittäin olla juhlapuhujana työväenjuhlassa samassa talossa, jossa perustettiin aikanaan Lapuan liike! Tuntui uskomattomalta ajatella sitä kaikkea, mitä historiassa siinä paikalla samaisessa talossa on tapahtunut. Nyt sain tässä talossa puhua työväenliikkeen yli satavuotisesta historiasta, sen viisaista työläisäideistä ja -isistä ja hyvästä yhteiskunnastamme, jotka nämä ihmiset ovat sitkeällä ja pyyteettömällä työllä meille nykyisille polville tehneet.

Siinä tuli ajatelleeksi, että on se arvokas juttu, että tänä päivänä elämme näin rauhassa. Puolueet nokittelevat tietenkin toisiaan, niin kuin pitääkin, erilaisiahan olemme ja erilaisilla eväillä haluaisimme maailmaa parantaa. Toki siinä täytyy rajustikin vääntää kättä siitä, kenen resepti on paras, kukin kun uskoo omaansa – ja näissä asioissa jos missä, makuasioista saa kiistellä. Mutta enää emme ole toistemme tukassa kiinni – ihan konkreettisesti – saatika verisessä sodassa keskenämme.

Kimmo Sasi minulle leukaili kun kuuli, että lähden Lapualle puhetta pitämään. Sanoi, ettei taida Viitasta sitten vähään aikaan näkyä – uskoi kai minun saavan kyydin rajalle. Kyydin sainkin ihanilta isänniltä eteenpäin kohti Kokkolaa Kauhavan asemalle. Ja sainpa vielä makoisat munkit ja simapullonkin mukaan. Tämä on sitä kuuluisaa pohjalaista vieraanvaraisuutta, lämmitti kyllä mieltä.

Kokkolassakin tunnelma oli kiva ja juhla onnistunut, TSL:nkin väkeä ennätin siinä samassa tavata.

Nyt on taas palattu arkeen, vaikka tavallaanhan se Vappukin ”arkea” meille puhetyöläisille on. Istun täällä työhuoneessani ja olo on kieltämättä hieman hektinen, kun taas on sellainen tilanne päällä, että pitäisi valmistella yhteensä neljää asiaa samaan aikaan.

Mutta sellaistahan tämä on, paljon tapahtuu ja paljon täytyy hallita koko ajan.

Ja toisaalta jos politiikan parissa työskentelee, niin onhan se niin, että se on eräänlainen kutsumus. Siitä täytyy olla hirveän kiinnostunut ja siinä pitää olla intohimoa, ja niinpä siinä usein menee niin työ kuin vapaa-aikakin sekaisin.

Joskus kesällä kun on oikea loma, meillä usein kotona alkaa päivä sillä, että luemme lehtiä ja kommentoimme miltei kilpaa niiden sisältöä. Kaksi suulasta tyyppiä ja molemmilla paljon asiaa: eihän siitä muuta tule, kun että molemmat puhua paapatamme samaan aikaan toistemme päälle. Ulkopuolisesta se saattaisi vaikuttaa omituiselta, me olemme siihen jo tottuneet. Pariisissa lomaillessamme pohdimme jonotettuamme tunnin postimerkkiostoksilla, miten pariisilaiset voisivat organisoida paremmin postipalvelunsa ja niin edelleen.

Kurkkasin äsken koneeltani STT:n tuoreet printit. Niissä tällä kertaa Lankia on se porvarimies, joka jatkaa porvarihallituskeskustelua. Siinä on ollut sellainen nuotti, että vuorotellen eri puhujat niin Kokoomuksesta kuin nykyisin myös Keskustasta toistavat tätä mantraa ja samaan aikaan Kokoomus ei muuta keksi, kun syyttää Demareita porvarihallituksella pelottelusta. Tähän mennessä ovat tämän pelottelun osanneet tehdä ihan itse.

Sanoin tuossa, että porvarimies, tämä siksi, että jotenkin tuntuu, että tällä porvariyhteistyöllä uhittelevat nimenomaan porvarimiehet – outoa. No, porvarihallituksen seurauksenahan välttämättä olisikin perinteisessä mielessä ”kovempi” politiikka eli ei se pätkätyöläinen (joita muuten on alle 30-vuotiasta naisista 68 prosenttia) takuuvarmasti saisi parempaa työsuhdeturvaa ja ylin marginaalivero olisi suuremman huolen aiheena kun päiväkoti, sano minun sanoneen.

Näin. Luulen, että tämä ihka ensimmäinen blogikirjoitukseni on nyt tässä. Aika kuluu ja maha kurnii. On käytävä pian syömässä ja palattava sitten huoneeseeni valmistelemaan huomisia tilaisuuksia ja puheita. Tarkoitukseni on, että kirjoittelen aina silloin tällöin. Sen verran säännöllisyyttä, että sellaista kerran viikossa rytmiä tähän voisi hakea ja muutenkin tietenkin sen mukaan, mitä aina milloinkin tulee olemaan framilla.

Tämä poliittinen kevät on ollut sen verran hektinen, ettei välttämättä aina edellisenä päivänä arvaa, mitä seuraavana on ilmassa – ja se on ainakin kovin mielenkiintoista se!

Ei kommentteja.

Vastaa