Oikeus sopivaan asentoon

Tällä viikolla vietetään Mielenterveyden viikkoa. Hyvä mielenterveys on mielestäni yksi politiikan ja yhteiskunnallisen työn tärkeimpiä tavoitteita näinä aikoina. Vuosikymmenien kuluessa ihmisten elintaso on parantunut. Bruttokansantuote on kasvanut ja aineellinen hyvinvointi useimmilla lisääntynyt, mutta näkyykö tämä suoraan ihmisten elämänlaadussa? Tuoko lisämateria enää ihmisille lisää henkistä hyvinvointia?

Juuri tähän kysymykseen miksi kolmas hampurilainen ei enää lisää onnellisuutta, paneuduimme jokin aika sitten SDP:n tulevaisuusfoorumin onnellisuustyöryhmässä. Olemme valmistelemassa laajaa asiakirjaa: henkinen hyvinvointi ja kulttuuri -otsikolla ja onnen edellytyksiä pohtiva seminaari oli lähtölaukaus tälle työlle.

Siellä tulimme yhdessä siihen tulokseen, että politiikan tehtävä on luoda ihmisille edellytykset onnelliseen elämään: sellaiset elämisen puitteet, joissa ihminen löytää itselleen sopivan asennon.

Suomalaisten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Yhä useampi suomalainen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä esim. masennukseen. Osittain ongelma on laajemminkin yhteiskunnallinen eikä siihen kaikilta osin pystytä puuttumaan vain politiikan keinoin: Suomesta on pitkälti kadonnut yhteisöllisyys, arjen tukiverkot. Ihmiset ovat liian yksinäisiä. Ehkä jokaisen meistä kannattaisi joskus miettiä, miten me kohtelemme toisiamme. Täytyykö meidän olla niin etäisiä, niin vieraita ja muodollisia? Emmekö voisi jutella mukavia Valintatalon kassan kanssa, laittaa hetkeksi kiireitämme syrjään ja keskustella naapurin kanssa mattotelineeseen nojaten?

Ihmisten asenteisiin ei politiikalla juuri voida vaikuttaa. Mutta sen sijaan politiikalla voidaan ja pitää vaikuttaa siihen, että ihmiset eivät syrjäydy työelämästä, että ihmisellä on turvattu toimeentulo ja varaa harrastuksiin ja että esimerkiksi mielenterveyspalvelut toimivat. Julkisten palvelujen rahoituksen on oltava riittävä, jotta asiakkaita terveydenhoidon ja sosiaalitoimen piirissä voidaan kohdella yksilöllisesti ja inhimillisesti.

Ensi vuodelle annettu budjettiesitys ei anna riittävästi varoja julkisten palveluiden rahoittamiseen. Hallituksen tarjoamalla rahoituksella vanhus ei saa parempaa hoitoa, sairaaloihin ei saada lisää hoitajia, omaishoitajien jaksamista ei tueta kylliksi eikä ihminen pääse nopeammin mielenterveyspalveluiden piiriin silloin, kun hänellä on vaikeaa.

Ongelma on myös se, että kuntien ja kansalaisjärjestöjen työllistämismahdollisuuksia karsitaan nyt kovalla kädellä, mikä kohtelee kaltoin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia pitkäaikaistyöttömiä. Auttavia töitä muun muassa sotaveteraanien kotiavussa, lasten iltapäiväkerhoissa ja vanhustenhoidossa tehneiltä viedään nyt auttamisen mahdollisuus. Kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia leikataan niin, että olemme jo nähneet työttömien ensimmäiset mielenosoitukset alkusyksyn aikana.

Erityisen huonoja uutisia kuuluu lasten ja nuorten psykiatrian alueelta. Hallitus ehdottaa poistettavaksi lastenpsykiatrin neljän miljoonan erityisvaltionosuuden. Nämä neljä miljoonaa lisättiin vuoden 2007 budjettiin eduskunnan päätöksellä ja samaa tulemme yrittämään luonnollisesti nytkin.

Jollei Suomella – nyt kun olemme rikkaampia kuin koskaan ennen – ole varaa huolehtia lastemme hyvinvoinnista, mihin me rahamme oikein pistämme?

No, budjettiesitys on vasta kansanedustajille annettu esitys. On tehtävä hartiavoimin työtä, jotta budjetista saataisiin sosiaalisempi, oikeudenmukaisempi ja kaukonäköisempi.

(julkaistu Mielenterveysyhdistys TAIMI ry:n jäsenlehdessä Kipunoita lokakuussa 2007)

Ei kommentteja.

Vastaa