Opettavaisia kokemuksia

Ja taas meni kesä miltei suhahtaen ohi. Toivottavasti siihen mahtui kaikille mukavia kesähetkiä ja linnunlaulua. Vaikka eduskunta kokoontuikin syysistuntokaudelleen vasta syyskuussa, oli elokuu meille edustajille jo työntäyteinen.

Kesällä olin neljä päivää ”työharjoittelussa”: kaksi päivää Koukkuniemessä senioriväestön palveluiden parissa ja kaksi päivää Turtolan päiväkodissa tutustumassa junioripuolen palveluihin. Ja täytyy sanoa, että olipa hieno kokemus – ja opettavainen.

Työharjoittelun myötä sain rautaisannoksen hoito- ja hoivatyön vaativaa ja arvokasta arkea, tietoa tuli palvelujen laadusta ja vielä ”kaupan päälle” minulla oli suuri ilo ja kunnia tutustua mitä viehättävimpiin ikäihmisiin ja pikkupirpanoihin.

Ja niinhän se on, että lasten suusta kuulee sen totuuden. Nyt päiväkodissa Sonja oli nimennyt minut ”Tarja Halosen apuväeksi” – kuka tietää miksi, näitä presidenttiasioita kun nyt ei kuitenkaan tullut käytyä läpi. Enemmänkin leikittiin kukon ja kanan varpaidenpesua ja arvuuteltiin pukin sarvien määrää.

Mutta joskus aikaisemmin taisi tulla lapsen suusta se suurin totuus haettaessa määritelmää kansanedustajalle: kansanedustaja voi olla joko ihminen tai eläin!

***

Eduskunnan arki alkaa taas budjettiasioilla. Budjettiesityksessä on pistetty paljon painoa työllisyyden hoidolle, mikä onkin ihan oikein. Nyt erityisiä satsauksia tulee nuorten ja ikääntyvien työllistymismahdollisuuksiin.

Myös tervetulleita panostuksia on tulossa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteen helpottamiseksi, tätä eduskunta on edellyttänyt hallitukselta. Asumisen omavastuun poistaminen toimeentulotuesta esimerkiksi helpottaa monen pienituloisen ihmisen asemaa ja on tosi tärkeä uudistus.

Ja kyllä meillä työsarkaa riittää. Maailma ei ole valmis, eikä edes Suomi. Kävin vierailulla Turun torilla (niin, kaikkeen voi tamperelainenkin joutua) ja siellä erään viisaan turkulaisherran (olikohan tamperelainen syntyjään?) terveiset kiteyttivät olennaisen: pitää kamppailla kaikkien köyhien puolesta, niin suomessa kun maailmallakin.

Täällä Suomessa meitä herätteli Stakesin tutkimus, joka kertoi, että meillä köyhyydessä elävien lapsien määrä on kasavanut. Tässä näkyy mm. pitkäaikaistyöttömyyden raa’at jäljet. Viime aikoina on onnistuttu nostamaan lapsilisää, kotihoidon tukea ja pienimpiä vanhempainrahoja, ja tämä asumisen omavastuun poistokin auttaa, mutta silti on tehtävä lisää. Esimerkiksi toimivat lapsiperheiden palvelut ovat mitä tärkeimpiä tässä.

Palveluja taas tuottavat kunnat, joissa nyt on edessä isoja haasteita. Väki ikääntyy ja sitä myötä tarpeet saada hoito- ja hoivapalveluja kasvavat. Samaan aikaan nuoret ikäluokat pienenevät eli karkeasti sanottuna veronmaksajat vähenevät. Lopputuloksena on hankala yhtälö.

Tämän vuoksi nyt ollaan pohtimassa kunta- ja palvelurakenteiden uudistuksia. On löydettävä uusia yhteistyökuvioita, uusia tapoja tehdä asioita ja löytää taloudellisempia kokonaisuuksia, joiden pohjalta palvelut tuotetaan.

Näitä asioita pohdittaessa on olemassa vain yksi ”itseisarvo”, asia, joka on kaiken taustalla ja ylitse muiden. Se on palveluiden turvaaminen jatkossakin. Itseisarvo ovat hyvät palvelut, ei esim. se, tuotetaanko ne sadassa, kahdessa sadassa vai kolmessa sadassa kunnassa (nykyisin yli neljässä sadassa). Isompia kuntakokojakin tarvitaan tulevaisuudessa. Tilannetta havainnollistaa, kun ajatellaan, että suuri osa kunnistamme on paljon pienempiä kuin vaikka Hervanta on.

Uudistusta valmistellaan työryhmässä ja eduskunta saa esitykset eteensä ensi keväänä. Keskustelu on siis vasta alullaan. Tarkoitus on mitä tärkein, palvelut ja sen varmistaminen, että voimme niitä jatkossakin tuottaa esimerkiksi juuri niille ikäihmisille Koukkuniemessä ja pikkupirpanoille Turtolassa.

(julkaistu kolumnina Hervannan Sanomissa 15.9.2005)

Ei kommentteja.

Vastaa