Perjantai 12.5.2006

Tämän viikon Keskiviikkona illansuussa Keskustan sankari vpj Antti Rantakangas oli tehnyt tiedotteen, jossa hän haukkui demareita (oho, ihanko totta, mitenkäs tämä nyt näin?). Tällä kertaa hän järeästi vaati demareita tuomaan esiin ”kuntien tappolistan”.

Mikä ihmeen lantainfluenssa mahtaa Rantakankaaseen olla iskenyt, sen verran sitä nimenomaista on tullut hänen taholtaan demarien niskaan heitettyä koko hallituskauden! Tämä on tätä Rantakankaan vankkaa ja rakentavaa yhteistyökykyä.

Rantakangas on aika vastuuton kunta-ajatuksissaan. Mitään ei saisi tehdä, vaikka silmiemme edessä näemme todella vaativat tulevaisuuden haasteet. Väki ikääntyy, palveluita tarvitaan enemmän ja parempia ja näin myös tarvitaan resursseja.

On välttämätöntä kyetä järjestämään asioita niin, että resursseja vapautuu turhista kiemuroista ja päällekkäisyyksistä itse palveluihin. Minä haluan, että tulevaisuudessakin lapsi saa hyvän päivähoidon ja vanhukset toivottavasti tätä päivää parempaa hoitoa ja se ei ihan itsestään tule. Valitsen mieluummin palvelut kuin Rantakankaan mikääneimuuttuasaa-Suomen. Meillä on vastuu tulevaisuudesta. Enkä halua sen olevan sellainen, että 10- 20 vuoden päästä uudet polvet joutuvat kysymään, miksette silloin tehneet jotakin, kun vielä oli mahdollista.

Noin muuten taas kerran on viikko vierähtänyt ihan hurjan nopeasti. Kun on koko ajan työtä päivät pitkät, niin ei siinä sitten kauheasti kerkiä ajattelemaan muita juttuja ja sitten se aika vaan kiitää ohi. Ja vuosikin kiitää nopeasti – junassa aamulla mietin, että juurihan oli äitienpäivä, siitäkö on vuosi kulunut, kun viimeksi kevät on koittanut, puut ovat tulleet vihreiksi ja orastava kesä on nostanut hymyn kasvoille noin muuten vaan aina ulkona kulkiessa.

Olen ollut vähän kipeä tämän viikon. Kova nuha ja kurkku kipeänä, vähän yskää, ei kuitenkaan kuumetta, mikä on hyvä asia. Mutta niistänyt olen alkuviikolla niin paljon, että vieläkin on nenä karrella; ”tyylikkään” punainen.

Viime lauantaina minulla oli täällä eduskunnassa kaksi vierasryhmää, oikein mukavia ryhmiä. Siinä kun sitten kaksi kertaa kaksi tuntia ja vielä bussimatkat päälle puhuit ja esitelmöit, niin mikäpä muu siitä seurasi flunssaiselle kuin äänen meno miltei kokonaan.

Nyt ei kuitenkaan käynyt niin huonosti kun vuonna 2003 kun ääni meni täysin – ihan kokonaan. Oli määrä pitää juhlapuhe Hervannan 30-vuotispäivänä, mutta ei ääntä! Kirjoitin puheeni sanasta sanaan, serkkuni Merjan kutsuin sen lukemaan yleisölle ja itse seisoin Merjan vieressä ja nyökyttelin. Tuntui aika hölmöltä. No, nähtiinpä sekin tilanne, että avustaja luki poliitikon puhetta, yleensähän aina kerrotaan poliitikkojen lukevan avustajien tekemiä puheita J

Sunnuntaina oli upeat juhlat. Oma ammattiosastoni JHL 249 täytti 50-vuotta ja Tampereen työväentalon Konsussa juhlittiin. Tuire Santamäki-Vuori piti hyvän puheen jaSalosen Raija, yhdistyksen puheenjohtaja, oli nähnyt paljon vaivaa ja onnistunut saamaan siitä ikimuistoisen.

Nyt, kun kuntapuolella myllerrystä riittää kunta- ja palvelurakenneuudistuksineen ja tilaaja-tuottajamalleineen, niin on tosi tärkeää, että kunnan työntekijät, oman työnsä rautaiset ammattilaiset, otetaan mukaan tähän kehittämistyöhön. Liian usein kuulee, että ihmiset ovat epävarmoja muutoksen edessä ja tuntevat, ettei heitä kuunnella. Kuinkahan sitten tulevaisuudessa pärjätään kilpailussa osaavasta työvoimasta, jos entinenkin on poltettu loppuun ja maine sen mukainen – viisautta vaaditaan nyt kuntatyönantajalta!

Tiistaina olin valmistautunut puhumaan eduskunnassa vammaispoliittisesta selonteosta. Tärkeä asia. Olen ollut aika paljon yhteyksissä eri vammaisporukoihin ja ollut monissa heidän tilaisuuksissaan kuulemassa terveisiä ja siksipä asia minulle oikein läheinen ja tärkeä. Esimerkiksi Tampereella toimiva kehitysvammaisten nuorten toimintakeskus Oma Polku on minulle kovin tuttu, viimeksi vierailtiin Haataisen Tuulan kanssa siellä

Ja aina tulee hyvälle tuulelle, kun tapaa näitä iloisia nuoria siellä. Viimeksi nämä nuoret naureskelivat minulle toden teolla, kun kerroin, että nuorena pelasin viimeksi sählyä, katkaisin mailan, enkä sen jälkeen ole pelannut. Sanoivat, että sählyssä kun muussakin pelissä tulee olla hyvät hermot eikä pidä alkaa mailoja rikkoa. Niinpä niin, taas sain viisaan opetuksen!

(Mitä tulee peleistä suuttumiseen, niissä olen kyllä pitänyt miestäni Harria parhaana mestarina. Kerran kun katselimme Agatha Christietä televisiosta, teimme veikkauksen murhaajasta. Molemmat kirjoittivat lapulle syyllisen nimen. Kun juoni oli ratkennut, näytin lappuni Harrille, jossa luki oikea syyllinen. Harri ei näyttänyt millään lappuaan minulle ja yritin riuhtoa sitä häneltä. Yht’äkkiä hän pinkaisi ylös sohvalta, juoksi vessaan ja veti lappunsa pöntöstä alas! Siellä mahtoi todellakin lukea ihan oikea syyllisen nimi! (Taas kerran vahvistusta sille, että miehet ovat todellakin ikuisia lapsia!)

No, takaisin eduskuntaan (Harri ei varmaankaan tykkää, että tulin avanneeksi tämän blogin). Olipa sitten yllätys, kun huomasin, ettei täällä eduskunnassa Tiistaina ko. keskustelua vammaiselonteosta ollutkaan. Oli siirretty viikolla eteenpäin ja jossain vaiheessa kalenterini oli pudonnut kelkasta. Ensi viikolla olenkin reissussa, joten joudun sitten tämän lähetekeskustelun skippaamaan, harmi.

Ei kommentteja.

Vastaa