Pizzaa ja luomumaitoa

Tämän viikon iloisin uutinen oli, että sadantuhannen uuden työpaikan tavoite tuli täyteen. Tämä on supertärkeä juttu. Se on tärkeää työpaikan saaville ihmisille ja se on tärkeää koko yhteiskunnalle, sillä työn myötä syntyy myös yhteistä varallisuutta, ja näin saamme lisää mahdollisuuksia parantaa palveluja ja pienituloisten ihmisten asemaa. On lohdullista huomata näiden järkyttävien irtisanomisilmoituksien keskellä, että myös uusia työpaikkoja syntyy.

Eduskuntaryhmässä joimme kahvit tämän hienon tavoitteen saavuttamisen johdosta – ja työministeri Tarja Filatov sai sympaattisen pandakarhun.

Mutta eihän tämä tietty oppositiolta kiitosta saa. Sadan tuhannen uuden työpaikan syntymisen kunniaksi Jyrki Katainen päästi oikein kunnon rätkytykset hallituksen työllisyyspolitiikkaa vastaan. Ei kuulemma koskaan enää saa työministerin salkku kulua SDP-merkkisen ihmisen hanskassa. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Kataiselle: myönnetään, kun työministerin salkku on SDP:llä on saldo ”vain” 100 000 uutta työpaikkaa. Kun salkku viimeksi oli Kokoomuksella oli saldo toden totta muutama sata tuhatta enemmän, tosin toiseen – miinusmerkkiseen – suuntaan.

Katainen rätkyttää, miksi? Luulisi, että suurella ja uskottavalla puoluejohtajalla olisi rakentavampaakin sanomaa, kuin toisen puolueen haukkuminen maan rakoon. No, ehkä nykykokoomuksessa Niinistö on sitten se, joka linjaa Kokoomuksen politiikkaa vähän niin kuin puheenjohtajan näkökulmasta. Pitäisiköhän leikillisesti todeta Jyrki Kataiselle, että tervetuloa vaan meidän räksyttävien varapuheenjohtajien joukkoon;)

Viikot vierähtävät nykyään ihan hujauksessa. Juurihan oli viime sunnuntai ja istuin junassa kirjoittamassa blogia. Nyt kirjoitan kotoa käsin, tosin kommunikaattorin kautta, kun Harri on koneella.

Tähti on ihana, se änkesi juuri syliini ja nyt sitten kirjoitan kehräävä kissa rinnuksilla. Olen viime päivinä ihmetellyt Tähden viisautta. Yksi päivä se istui keittiön pöydällä (oli kissamaisesti tietenkin tullut istumaan sanomalehteni päälle, sehän kuuluu joka kissan huvituksiin: takamus lehden päälle aina, kun emäntä tai isäntä alkaa lukea) ja joi vesilasini pohjalta vettä työntämällä käpälänsä lasin pohjaan ja nuolemalla sen sitten. Omaakin vettä tietty oli saatavilla, mutta onhan toki sata kertaa hienompaa juoda vetensä lasista niin kuin ihmisetkin konsanaan.

Harrin kanssa joskus mietimmekin, että taitaa olla Tähti se meidän perheen älykkö: minusta joskus tuntuu, että se ymmärtää jopa puhettakin – ainakin paremmin, kun Harri ymmärtää kuultua. Tai sitten se on vaan se aviomiehille ominainen valikoiva kuulo, joka iskee aina samaan aikaan, kun iskisi nakki ryhtyä kotitöihin.

Miehet ovat usein aika hassuja. Ollaan kovin omanarvontuntoisia, mutta kuitenkin tosiasiassa kohtuusäyseitä. Harrin kanssa kävimme erään episodin läpi, kun halusin totuttaa hänet juomaan luomumaitoa. Minä ostan sitä mieluummin, ihan niin kuin vapaan kanan muniakin.

Harripa pärräsi vastaan: hänpä ei luomua juo, ei kerta kaikkiaan, se oletettavasti maistuukin omituiselta. Totta kai hän sen tietää, vaikkei ole koskaan edes maistanut. No, laitoin sitten yhteen lasiin luomua ja toiseen tavallista ja kehotin Harria maistamaan ja arvaamaan kumpi on kumpi. Aluksi käytiin läpi tuttu minähän en juo – uhittelu, mutta sitten kun hän luomumaitoa hörpättyään ”tunnisti” sen ”tavalliseksi” (väärässä olemisen taidetta taas), on luomumaitoa ostoskärryyn tullut ihan Harrinkin ostamana.

Menneellä viikolla olen ollut mm. Sammon lukion paneelissa (nuorilla oli tosi hyviä kysymyksiä) ja eilen olin invalidiliiton paneelissa Ikaalisissa. Tärkeää asiaa, tietää ainakin, että seuraavaan hallitusohjelmaan on saatava mukaan mm. henkilökohtaisen avustajajärjestelmän parantaminen – kyse on vammaisten ihmisten perusoikeuksista.

Muutenkin nyt on menossa vaihe, jossa olemme valmistelleet SDP:n vaaliohjelmia ja tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle. Palvelut ja pieni ihminen nousevat kärkeen, erityisesti vanhusten palvelujen parantaminen. Tärkeää on myös, että lasten asemaa parannetaan. Minusta onkin kunnia-asia, että pidämme vissisti huolta vanhuksistamme ja lapsistamme, tässä hyvät painopisteet myös ensi kauden tavoitteisiin.

Ja tietysti myös työllisyys pysyy kärkitavoitteena. SDP:hän jo muutama aika sitten Oulussa asetti 100 000 uuden työpaikan tavoitteen myös ensi kaudelle.

Myös ympäristöasiat nostamme vahvasti mukaan. Hassu juttu muuten, että tänään Aamulehden kyselyssä ympäristöasiat olivat aika pienissä prosenteissa, kun ihmisiltä oli kysytty mitkä asiat vaaleissa koetaan tärkeiksi. Kuitenkin tänä päivänä ilmastonmuutos ja tietoisuus siitä, on koko ajan enemmän ja enemmän iholla. Miltei kaikissa uutisissa asiaa tavalla tai toisella sivutaan, eikä asia enää ole vain ”ympäristöihmisten” huolen aiheena. Talouselämä on herännyt, samoin monet isot puhujat mm. Jorma Ollila tänään Hesarissa, on laadittu Sternin raportit ja jopa Bush on myöntänyt ilmastonmuutoksen olevan tosiasia – tosin keinojen etsiminen hänen osaltaan on vielä hukassa.

Lehdet kertoivat, kuinka Eero Heinäluoman valtiovarainministerireissulla jenkeissä ilmastomuutos oli keskeisesti esillä keskusteluissa.

Ja olihan Eeron delegaatiolla voimaa. Heti, kun lähtivät Amerikkaan, ilmoitti Hillary Clinton presidenttiehdokkuudestaan:)

Nyt, kun vaaleihin on seitsemän viikkoa, on vilkasta jo tällä rintamalla. Keskustakin lanseerasi oman vaalisloganinsa: ”vähän niin kuin itseäsi äänestäisit”. Ja kokoomus aiheutti jo pahennusta rustaamalla muistion: ”vähän niin kuin itseäsi pettäisit”…hyi hyi, pojat, moista naureskelua.

Itsestäni Keskustan slogan tuntui aika hyvältä, mutta en ole varmaan paras mahdollinen arvioija – sillä tuskinpa tavallinen äänestäjä tietää, kuinka hurmiollista äänestyskopissa on – toden totta – äänestää itseään. Nykyään senkin jo kehtaan tehdä – ja täytyykin, sillä kenen nyt voisi olettaa uskovan itseensä, jos ei edes itse usko.

Mutta toista se oli, kun nuorena, uutena, vähän naivinakin ja kirkassilmäisenä aloittelin ensimmäistä kertaa poliittista uraani Tampereen yliopistolla. Olin Tampereen sos.dem. opiskelijayhdistyksen ehdokas edustajistovaaleissa. Ja hyvänen aika – jostain käsittämättömästä syystä en kehdannut äänestää itseäni. Totta, en KEHDANNUT, tiedä sitten miksi. Niinpä äänestin kaveriani Järvenpään Tiinaa joka taas puolestaan oli äänestänyt ketäpä muuta kuin Harri Sandellia (Harria, joka siis nykyisin on puolisoni). Ovela mies tuo Harri – jo tuolloin onnistui keplottelemaan ainakin välillisesti ääneni itselleen.

Ja kaiken huippu oli, että lupasin hädissäni jopa serkulleni Merjalle, että jos hän äänestää minua, teen hänelle pizzaa. Ihan oikeasti, näin kävi. Millään ei Viitanen kehtaa itseään äänestää ja samaan aikaan hakee epätoivoisesti ääniä lupaamalla serkulleen pizzaa. No tuli ääni ja pizzaakin tein – vielä nytkin Merja joskus kiusoittelee, että saako hän pizzaa, jos äänestää minua.

No, 11 ääntä tuli muistaakseni silloin ja Tamyn vaaleissa tämä oli jopa niin hyvä äänimäärä, että pääsin edustajistoon. Äänestysprosentti oli pieni, jolloin myös ei tarvittu kauheaa vyöryä ääniä, jotta edariin pääsi. Mutta hupaisinta tässä tarinassa on, että pääsin läpi lopulta arvalla. Tuon 11 ääntä oli saanut toinenkin Tasylainen ja siksi jouduttiin arpomaan, kumpi paikan saa. Niinpä niin, ja meikä ei sitten ollut äänestänyt itseään.

No, tulevissa vaaleissa vedetään ääni itselle, ilman, että vähääkään tunnen oloani Matti Vanhaseksi. Kai Keskusta ajattelee, että äänestäjä painuu nyt iloissaan koppiin ja suggeroi koko ajan: olen Vanhanen, olen Vanhanen, olen Vanhanen: ja tuntee sitten suurta iloa – vähän niin kuin itseänsä äänestäisi.

Ei kommentteja.

Vastaa