Puhutaan ”demaria”

Eilen oli tunnetusti SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden kiertueen startti. Mukavaa oli, että se alkoi Tampereelta. Etukäteen luulin tosin, että savolainen juontajamme Jouni Backman kuittailisi jotakin taannoisesta tutkimustuloksesta, minkä mukaan Tampere olisi huumorintajuttomin kaupunki ja tamperelaiset kaikkein huumorintajuttomimpia – Jouni oli tästä minulle aiemmin joskus puoluehallituksen kokouksessa vitsaillut.

Niinpä ajattelin jo etukäteen valmistautua tässäkin suhteessa taistoon ja vastata mahdollisiin kuittailuihin nokkelasti jollakin kevyellä tamperelaisvitsillä. Sellaista ei vaan nyt jostain syystä tuntunut tulevan mieleen (niin siis väittikö joku meitä huumorintajuttomiksi?). Niinpä soitin kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Jehkoselle ja sanoin, että hänen olisi nyt vaan kerta kaikkiaan kerrottava minulle tamperelaisvitsi. Antti oli kokouksessa ja totesi valppaana, että soittaa pian takaisin ja vastaa kysymykseeni tuossa tuokiossa.

Kului tunti, toinenkin. Iltatilaisuuteen mennessä Antti ei ollut soittanut – eikä ole muuten vielä tähänkään mennessä minulle tuota vitsiä kertonut. Eilen illalla hänelle totesinkin, että taitaa valitettavasti tutkimuksessa huumorintajuttomuudestamme sittenkin jotakin perää, kun näin koville ottaa edes yksi vitsi kehittää: siihen mennessä tämä ”pian” oli kestänyt 7 tuntia (juuri nyt siihen on mennyt jo 29 tuntia). Mutta vaikeaahan tämä vitsinvääntö meille tamperelaisille varmasti onkin, sillä tunnetustihan tamperelainen nauraakin vitsille 3 kertaa: kun se hänelle kerrotaan, kun se hänelle selitetään ja kun hän sen ymmärtää.

Mutta itse paneelista. Minusta siinä oli hyvä henki. Ongelma varmasti on, kun meitä todella on yhdeksän, niin välillä keskustelu on vauhdikasta ja välillä vähän hitaammin etenevää. Jouni veti hyvin ja oli ottanut vähän elävöittäviä osuuksia mukaan, joten sen suhteen kaikki sujui.

Asiasisällöistä voi tässä vaiheessa löytyä joitakin painotuseroja ja muutama asia erottaakin, mutta monista perusasioista olemme yhtä mieltä. Se on varsin luonnollista, olemmehan kaikki demareita ja siksi tietyt perusasiat näemme varmasti pitkälti samanlaisten silmälasien läpi. Kyllähän yhteiset arvomme tasa-arvosta, vapaudesta, solidaarisuudesta ja kaikenlaisen yhteisöllisyyden ja oikeudenmukaisuuden ajamisesta ovat liikkeemme perusta. Näiden arvojen ylivoimaisuudesta ja nykyaikaisuudesta ei kai kukaan ole eri mieltä: tämän päivän maailmassa toden totta juuri noita arvoja tarvitaan.

Minusta oli aika viehättävää, kun Helsingin Sanomien kolumnissa tuskailtiin että nyt ne kaikki siellä sitten puhuivat ”demaria” kaksi tuntia ja tulevat puhumaan ”demaria” tulevat kaksi kuukautta tästä eteenpäinkin. Parempi kai kuitenkin, että puhumme ”demaria”, kuin että puhuisimme vaikkapa turkua! (tämä on näköjään aivan liian vaikeaa tamperelaiselle olla vitsailematta Turulle aina kun tilanne tulee – olen kyllä yrittänyt hillitä, mutta kun ne sormet vaan tässä näppäimistöllä kirjoittavat miltei kuin itsekseen näitä turkulaisjuttuja…).

Keskustelussa lentelivät vuolaasti sanat tasa-arvo, julkiset palvelut, joukkoliikenne, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja niin edelleen, tämä siis oli sitä ”demaria”. Jos tästä ”demarin” puhumisesta koko kevään jotakin hyötyä on, niin varmaankin se, että ihmiset vieläkin paremmin voisivat hahmottaa, mitä demariaate, demariarvot ja demaripolitiikka oikeastaan ovat. Ja tämä kun tulee selkeämmäksi, niin varmasti kovin monen nykysuomalaisen on kovin helppo arvoihimme samaistua.

Varmaankin tämän päivän ongelma on se, että aika vaikea on joskus hahmottaa, mitä mikäkin puolue on milloinkin mieltä ja jos ei esimerkiksi ennalta eri liikkeiden perusarvot ole oikein hahmottuneet (tänä päivänä se ei ole valitettavasti kaikille ihan itsestään selvää), niin on varmasti joskus hämmentävää löytää se oma suosikki puolueiden joukosta. Ja tässä meille kaikille poliittisille liikkeille haastetta: on kerrottava enemmän itsestämme, arvoistamme, unelmistamme, käytännön poliittisista vaihtoehdoistamme ja ratkaisumalleistamme arjen kysymyksiin.

Yksi asia, mistä olin todella tyytyväinen eilisessä paneelissa, oli se, että kahden tunnin ajasta varmaankin miltei 40 minuuttia keskustelu liikkui eri tavoin ympäristökysymysten ympärillä. Hienoa, olemme valmiit nousemaan johtavaksi ympäristöpuolueeksi, minkä itse nostin teemoitukseni kärkeen, kun puheenjohtajuutta lähdin tavoittelemaan.

Kun meitä aina noissa paneeleissa kehotetaan itseämme kehumaan (mikä ei oikeasti ole kauhean mielekästä, tällainen vaatimaton hämäläinen kehuisi mieluummin toisia), niin ainakin siitä voisin tuntea jonkinmoista ylpeyttä, että nyt SDP:n puheenjohtajapaneelista suuri osa ajasta liikuttiin ympäristökysymysten äärellä – mitkä löytyivät kärkisijoilta jo ensimmäisessä vaaliohjelmassani 13 vuotta sitten.

Kyllähän ympäristö- ja ilmastokysymys on noussut viimeisten vuosien aikana todella ison megaluokan tulevaisuuskysymykseksi, niin kuin silloin jo yli vuosikymmen sitten oli helppo nähdä. Tässä se juju onkin: poliittisten liikkeiden on osattava lukea ns.heikot signaalit siitä, mikä tulee olemaan iso tulevaisuuskysymys. Näin voisimme olla edellä – emme jäljessä reagoimassa.

SDP on tässäkin ollut hyvä, senhän näkee jo pohjoismaisen hyvinvointimallin menestyksestä maailmalla. Ja ympäristöpuolueenakin olimme ensimmäisiä. Jo vuonna 1969 teimme puolueista ensimmäisenä ympäristöpoliittisen ohjelman. Ja nyt on aika ottaa uudestaan tämä rooli johtavan ympäristöpuolueena. Tällä kuluneella puoluekokouskaudellahan olemme tätä jo aloittaneet. Olemme selkeästi nostaneet ympäristöprofiiliamme ja tämä suunta tulee taatusti jatkumaan.

Ei kommentteja.

Vastaa