Sähköä ilmassa

Kaupunginvaltuuston kesäkuun kokoukseen on tulossa käsittelyyn iso kysymys: Tampereen sähkölaitoksen yhtiöittämissuunnitelma. Ja minä hieman pelkään, ettei tämä tamperelaisille tärkeä asia saa tarpeeksi huomiota osakseen.

Monessa suomalaisessa kunnassa, mm. Espoossa, on myyty kunnallinen sähkölaitos. Sen jälkeen näissä kunnissa onkin sitten saatu kärsiä kuluttajahintojen korotuksista, koska yksityisten omistajien on helpompi nostaa hintoja kuin kuntalaisille vastuussa olevan omistajan.

Yhtiöittäminen ei sinänsä tarkoita, että sähkölaitosta oltaisiin myymässä – eikä kukaan ole toistaiseksi ainakaan ääneen ilmoittautunut sähkölaitoksen myyjäksi. Tätä mieltä onkin nyt helppo olla kun kaupungilla menee taloudellisesti hyvin. Mutta entä sitten jos tämä tilanne joskus muuttuu? Yhdysvaltain lama voi valua Eurooppaan ja Aasiaan ja sitä kautta myös kotoisaan Tampereeseemme.

Siinä tilanteessa kiusaus myydä yhtiöitetty sähkölaitos kenties olisi suuri. Ja yhtiöittäminen kiistatta tekee myymisen helpoksi. Esimerkiksi juuri Espoossa kuntalaiset vastustivat sähkölaitoksensa myymistä kynsin ja hampain, mutta turhaan, ja yhtiöitetty Espoon Sähkö myytiinkin sitten.

Eli myydä ei pidä eikä kannata. Ja toivottavasti kukaan ei tällaista missään haudo tai ajattele ääneen sanomattomana myöhemmin esille tuotavana ”loogisena jatkona” yhtiöittämiselle! Kokoomuksen kunnallisjärjestön vaaliohjelmassa tosin lukee: ”viime vuosien liikelaitostamista voidaan jatkaa eräiden liikelaitosten osalta yhtiöittämällä ne, etsimällä niille vähemmistöomistaja ja myöhemmin myymällä ne”. Toivottavasti tätä kirjausta ei ole tarkoitus soveltaa tässä tapauksessa.

Yhtiöittämissuunnitelmassa mainitaan, että kuluttajahinnannousuista ”informoidaan” pormestaria. Olen hieman sitä mieltä, että nykyisessä tilaaja-tuottajamallissa on jo liikaakin tuota ”informointia”. Lautakuntia informoidaan, johtokuntia informoidaan – sen sijaan että niissä saisi asioista päättää.

Demokratia ei edellytä ainoastaan, että luottamushenkilöt saavat päättää asioista vaan se edellyttää myös että asiat tuodaan heille sellaisessa muodossa, joissa niistä on mahdollista päättää. Nykyään on liikaa vallalla ns. pakettiajattelu: esim. johtokunnille tuodaan vain kokonaisia satasivuisia palvelusopimuksia yms. Niistä olisi mahdoton mitään päättää, mutta onneksi se ei ole kyllä tarpeenkaan, koska ne tuodaankin vain ”tiedoksi”.

Yhtiöittämisasiaan on siis syytä paneutua huolella. Eikä olisi pahitteeksi, että isosta asiasta käytäisiin myös iso kansalaiskeskustelu. Aamulehtihän voisi järjestää vaikka asiasta gallupin. Ja kannatan myös Tampereen sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön ajatusta siitä, että yhtiöittämisestä pitäisi kaupunginvaltuustossa päättää määräenemmistöllä. Nyt on meinaan tarkka paikka.

Vielä muutama sana toisesta tärkeästä asiasta: hallitus on päättänyt korottaa kunnallisia palvelumaksuja: jo alle keskituloisten perheiden päivähoito, terveyskeskuksessa käynti tai vaikkapa hammaslääkärissä käynti tulee maksamaan tulevaisuudessa enemmän. Tämä on huono juttu.

Useat sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöt ovat tuoneet esiin huolensa maksujen noususta: on korostettu, että maksujen nousu tulee lisäämään huolestuttavasti terveyseroja ihmisten välillä ja vaikeuttamaan mm. pitkäaikaissairaiden tilannetta. Monet kaikkien köyhimmät ja vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset sysätään maksajan asemaan.
Ongelma on myös, että keskituloiset – ja jo alle keskituloiset – lapsiperheet joutuvat maksamaan päivähoidosta lisää useita kymppejä. Tämä on ikävä asia näille perheille, joissa eletään koko ajan tarkan euron paikkaa.

Toivon, että kunnissa ollaan tässä nyt hallitusta viisaampia eikä nosteta palvelumaksuja. Sitä ei ole pakko tehdä, vaikka valtio imaiseekin joka tapauksessa kunnilta rahoitusta pois maksujen korottamista vastaavasti. Eli korotuksista tulleet tulot vie valtio, ne eivät jää kuntiin palvelujen parantamista varten. Tästä valtion kiristyslogiikasta huolimatta kunnissa täytyy ajatella nyt kuntalaisia ja jättää maksut nostamatta. Esitän, että näin tehdään Tampereellakin.

(julkaistu kolumnina Aamulehden Moro-nettilehdessä 18.5.2008)

Ei kommentteja.

Vastaa