SDP huolissaan veteraanipalveluiden määrärahojen tasosta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsitteli loppuvuoden lisätalousarviota. Asian käsittelyn yhteydessä SDP:n valiokuntaryhmä jätti vastalauseen veteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien palveluiden määrärahan riittävyydestä. SDP esitti, että hallitus varaa riittävät määrärahat veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin ja arvioi jatkossa määrärahojen tason todellisen tarpeen mukaan.

 Loppuvuoden lisätalousarvioon varattu määräraha perustuu kuntien keväällä 2017 tekemään arvioon. Tuolloin määrärahatarpeet eivät olleet vielä täysin ennakoitavissa, koska veteraaneille tehdyt palvelutarpeen arvioinnot olivat osin kesken. Mikäli kustannusten arviointi olisi tehty kunnissa esimerkiksi vasta kesällä 2017, määrärahan tarve olisi hallituksen esityksen perustana olevia laskelmia suurempi.

 Asia siirtyy seuraavaksi valtiovarainvaliokunnasta eduskunnan päätettäväksi.

 

Ei kommentteja.

Vastaa