Tahdon asia

Viime vuosikymmenen aikana on ollut muotia toitottaa, että aatteet ovat kuolleet, että maailma muuttunut ja että kehitys ajanut ohi ideologioiden kauden ja niin edelleen. Tästä trendikkäästä ajattelusta poiketen ja siitä huolimatta haluan väittää, että maailmalla on meneillään eräänlainen aatteiden ja arvojen kamppailu.

Maailma on muuttunut. Globalisaatio on tuonut paljon hyvää: vuorovaikutusta, osaamista ja onpa se poistanut köyhyyttäkin jossain maailman kolkilla. Mutta samalla globalisaatio on näyttänyt myös kääntöpuolensa: talouden arvot ovat korostuneet niin, että vapaat kansainväliset markkinavoimat ovat pääsemässä rengin paikalta isännäksi.

Ja tässä tullaan tähän aatteiden kamppailuun: oikeistoideologit käyttävät nykyistä tilannetta hyväkseen ja antavat ymmärtää, että tapahtunut ja tapahtuva kehitys on annettua, ennalta määrättyä, joka tapauksessa tiettyyn suuntaan menevää. Ilmeisesti jonkun näkymättömän käden ohjaama ”Suuri väistämätön” sanelee, miten maailma nyt ja tulevaisuudessa pyörii.

Ja tähän sitten vain pitäisi kaikkien sopeutua, noudattaa tämän ”Suuren väistämättömän” pelisääntöjä ja tulla toimeen sen sanelemilla ehdoilla. Totta kai oikeistolaispiirit katselevat varsin iloisena, jos kaikki saadaan uskomaan, että maailmalla on kilpailtava supistamalla julkista sektoria, alentamalla verotusta minimiin, yksityistämällä ja leikkaamalla sosiaaliturvaa…kilpailukyky kun sitä vaatii, hei.

Mutta hetkinen: eihän se näin voi olla! Kuka on päättänyt mikä tämä ”suuri väistämätön” on? Kuka määrää sen arvot? No, vastaus kuuluu: oikeistoideologit, pääomapiirit, pörssimeklarit, IMF:t, OECD:t, EVAt. Yhteen vedettynä: markkinavoimat!

Viimeistään nyt on vasemmistoideologioiden herättävä vahvemmin tähän kamppailuun. Ja todettava se, mikä ilmeistä on: ei ole ”Suurta väistämätöntä” vaan edelleen ihmiset yhdessä voivat päättää, mikä on maailman meno.

Totta kai maailma muuttuu koko ajan, mutta se uusi muuttuva maailma voi olla monenlainen: Globalisaatio voi olla hallittu tai hallitsematon, siellä voi jyrätä vain talouden arvot tai sitten voi olla niin, että demokratia, sosiaaliset ja ekologiset arvot muodostavat reunaehdot kaikelle muulle.

Se, millainen globaali maailma on, perustuu edelleen ihmisten keskenään tekemiin sopimuksiin: arvovalintoihin, jotka pohjaavat aatteisiin. Se on sitä politiikkaa, joka kai edelleenkin on tahdon asia!

 

HYVINVOIVA TYÖVÄKI ON VALTTIA!

Julmimmillaan tämä nykypäivän maailmanmeno näkyy tänä päivänä meillä irtisanomisbuumeina, joista me täällä Pirkanmaallakin olemme tuskatuttavan osamme saaneet. Esimerkiksi Viialan vaneritehdas ja Aureskosken saha Parkanossa lopetettiin jokin aika sitten ja uusimpana uutisena tuli Perlos Ylöjärvellä: kuusi sataa ihmistä on menettämässä työpaikkansa.

Tänä päivänä on kerta kaikkiaan liian yleistä, että väkeä saneerataan pihalle, ei taloudellisen pakon, vaan enemmänkin pörssikurssien noston innoittamana. Vai mitä sanotte Telia-Sonerasta, joka ilmoitti samaan aikaan satojen ihmisten irtisanomisista, kun se teki 2 miljardin voitot.

Nykyajan menoa katsellessa on pakko huokaista ja rapistella vähän historian lehdyköitä. Olipa kerran nimittäin aika jolloin pääoma oli isänmaallista. Tuolloin tehtaan isällinen patruuna tunsi aitoa ylpeyttä siitä, että hänen silmäteränsä tuotti maailman laadukkaimpia kenkiä tai parempaa viilua kuin kilpailijat.

Ei tämäkään patruuna toki täydellinen ollut, mutta ainakin työmies ja työnainen tiesi aina mistä patruunan löytää. Ja työväki tiesi myös, ettei heti laman ensimmäisissä kouristuksissa joudu tehtaalaiset kilometritehtaalle.

Nykyään kansainväliset sijoitusrahastot omistavat Suomenkin tuotantovälineistä aika leijonanosan Eikä noihin rahastoihin sijoittaneita amerikkalaisia, japanilaisia, ranskalaisia kiinnosta edes se mitä tehdas tuottaa – saati sitten se miten, millä ehdoilla tai missä tuotanto tapahtuu.

Aikanaan koko suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin isänmaallisuuden varaan. Suomalaisia innosti luokasta riippumatta Suomen kansan menestys. Pekka Kuusen kuuluisa ”60-luvun sosiaalipolitiikka” kelpasi ohjenuoraksi niin työnantajille kuin työntekijöillekin. Siinä tieteellisellä tarkkuudella todistettiin, että hyvin koulutettu, hyvin tienaava ja hyvin voiva työväki tuo lisää rahaa koko kansakunnan pottiin.

Mutta sitten pääoma karkasi ulkomaille ja nykyään Pekka Kuusen yhä todet opit liian usein kiinnostavat vain työntekijäpuolta, joka yrittää yhä vedota työnantajaan samoilla – oikeilla – perusteilla kuin aikaisemmin: motivoitunut ja hyvinvoiva työntekijä tuottaa enemmän ja parempaa.

Mutta Uutta Uljasta Työnantajaa ja kvartaalimarkkinavoimia ei enää kiinnosta kokonaisuuden etu – vain lyhytnäköiset voitot ratkaisevat. Paljonkohan muuten tuotettaisiin enemmän ja maailmantalous kasvaisi, jos näitä periaatteita alettaisiin oikein kunnolla vaalia kaikkialla: työssä jaksaminen, työntekijän arvostus ja työpaikkademokratia kunniaan, eikä se kunnon liksakaan pahitteeksi olisi.

 

MAAILMANLAAJUINEN FORSSAN OHJELMA

Mikä sitten eteen? Ratkaisu on helposti sanottu, hieman vaikeammin tehty. Nyt on kyse siitä, että markkinavoimat ovat käyttökelpoinen renki mutta kelvoton isäntä. Ihmiskunnan on yhteisvoimin löydettävä sääntöjä markkinavoimille niin, etteivät esim. suuryritykset heittele tuotantoaan aina sinne, missä työehdot ovat kehnoimmat, palkat olemattomimmat ja ympäristönormit heikoimmat.

Ja tämä on mahdollista, vaikka vähän vaikeaa ja vaatii paljon työtä. Mutta politiikassa on joskus uskottava jopa mahdottomaan. Jos työväki Suomessa ei aikanaan olisi uskonut mahdottomaan, ei oltaisi saatu aikaan Forssan ohjelmaa ja vieläpä toteutettu sitä! Forssan ohjelman kautta luotiin hyvinvointiyhteiskunta, joka pisti markkinavoimat kansallisesti kuriin: julkiset palvelut ja sosiaaliturvaverkot muodostavat reunaehdot niin, etteivät markkinavoimat jyllää täysin vapaasti.

Nyt ihmiskunnan olisi saatava aikaan ”maailmanlaajuinen Forssan ohjelma”, joka yhteisvoimin saatettaisiin tuomaan demokratiaa, tasa-arvoa ja solidaarisuutta koko maailmaan. Näin saataisiin kansainväliset markkinavoimat omalle
paikalleen: hyväksi rengiksi.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa yhteisesti laadittuja pelisääntöjä oikeudenmukaisesta kauppapolitiikasta, yhteisiä minimiverokantoja ja vaikkapa valuuttakauppaan kohdistuvaa Tobinveroa.

Ja meillä Suomessa voitaisiin todeta, että irtisanomiset ovat edelleen liian helppoja. Eduskunnassa on käsiteltävänä muutosturvaa parantava laki, mutta sen lisäksi soisin, että jos voittoa tuottava iso yritys irtisanoo väkeään, se saisi maksaa siitä jotakin. Samoin, jos yritys on saanut valtion tukia ja siirtää tuotantoaan ulkomaille, pitäisi tuet periä takaisin.

 

JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN ARVOINEN

Suomalaisen tossuntallaajan on varmaan jo pitkään tehnyt mieli sanoa: ”Jo riittää” lyhytnäköiseen voitontavoitteluun perustuvan ja ahneuden arvoista ammentavan kvartaalikapitalismin edessä. Aikanaan työväenliike syntyi hakemaan oikeudenmukaisuutta, ja tästä tämä nykyajan markkinalogiikka on kaukana.

On rohkaisevaa, että nyt arvostelua alkaa jo kuulua perinteisistä oikeistovoimista. Nimittäin Raimo Ilaskivi kritisoi tätä nykyajan hurlumhei-menoa hiljan Kanava-lehden artikkelissaan. Hänen mukaansa kvartaalikapitalismin ahneus johtaa kahden kerroksen väkeen, kun toisaalla ovat tavalliset ihmiset ja toisaalla ylimitoitetuista optiojärjestelyistä rikastunut kerma: johto, joka palkitaan superbonuksin, kun on onnistunut irtisanomaan tarpeeksi väkeä.

Ilaskivi toteaa vahvasti ääneen sen viisauden, jota poliittinen vasemmisto on kautta aikain painottanut: mitä tasaisempi tulonjako, sitä turvallisempi yhteiskunta. Ja turvattomuus maksaa, kun kouluihin hommataan metallinpaljastimia, asuinalueita ympäröidään piikkilanka-aidoin ja asemenoja kasvatetaan.

Kyllä, näin sanoo nyt siis jo Ilaskivi! Tosin hänen motiivinsa puhua lähtee eri pohjalta kuin meidän työväenliikkeessä. Hän on huolestunut siitä, että pian töistään pois potkittu porvariäänestäjä kyllästyy ja jättää äänestämättä porvaria.

Niinpä niin: aikanaan kommunismi maailmalla tuhosi itse itsensä olemalla totalitäärinen ääripää. Voi olla niin, että myös markkinakapitalismi tuhoaa itsensä, jos se ei ota huomioon sosiaalisia ja ekologisia ulottuvuuksia, ja on vain kommunismin kaltainen totalitäärinen ääripää toisessa suunnassa.

Tämä kvartaalitalouslogiikka estää meitä tänä päivänä näkemästä talouttakin kokonaisvaltaisesti. Liian usein esimerkiksi ennaltaehkäisyn vaikutusta ei onnistuta näkemään pitkällä tähtäimellä, kun tuijotetaan vain sen päivän talouslukemiin. Kuitenkin tiedämme, että ennaltaehkäisy on myös taloudellisesti, ei vain inhimillisesti järkevää: kuinka paljon säästääkään tulevaisuudessa nyt esimerkiksi perusterveydenhoitoon, nuorisotyöhön, liikuntaan tai vaikkapa kirjastoon sijoitettu euro tai kuinka paljon euroja tuottaakaan tulevaisuudessa, kun nyt satsaamme hyvään koulutukseen.

Toki meillä tästä aavistuksia on ollut, satsauksia on tehty ja ne ovat osaltaan versoneet myös tulosta. Suomi rankataan jatkuvasti maailman kärkeen kilpailukyvyltään ja lapsemme sijoittuvat maailman kärkeen mm. luku- ja matematiikantaidossaan. Eikä suinkaan sen ”Suuren väistämättömän” vaatiman matalan verotuksen ansiosta, vaan päinvastoin hyvinvointiyhteiskuntamme turvallisuuden ja hyvän koulutuksen vuoksi.

Tuoreimmat uutiset kertovat myös, että Suomi on jälleen yhdessä tutkimuksessa rankattu ympäristövertailussa ykköseksi maailmalla. Ja samassa yhteydessä todetaan, ettei ympäristönsuojelu suinkaan ”Suuren väistämättömän” lietsomista yleisistä uskomuksista huolimatta uhkaa kilpailukykyä, vaan päin vastoin.

oten eiköhän ole niin, että vasemmistoaatteet ovat edelleen ajassa, ja ovat usein olleet jopa aikaansa edellä oivaltaessaan, että yhteisvastuu ja tasa-arvo ovat valttia ja että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Poliittisen vasemmiston ei tarvitse sopeutua jonkun muun määrittämien oppien edessä, poliittisen vasemmiston on muutettava maailmaa.

(julkaistu SAK Pirkanmaan lehdessä toukokuussa 2005)

Ei kommentteja.

Vastaa