Talouskasvun on kuuluttava kaikille, ei vain harvoille

Oikeudenmukaisuuden pitäisi olla etusijalla, kun ensi vuoden budjettiin tehdään viimeisiä viilauksia eduskunnassa. Tosiasia on, että pienimmät eläkkeet kärsivät tänäkin vuonna indeksijäädytyksistä ja eläkkeiden ostovoima jää yhä enemmän muista jälkeen. Toinen suuri epäkohta, jota voi vain hämmästellä, on se, että rintamaveteraanien lisistä ollaan leikkaamassa. Olemme tänään puhuneet salissa voimakkaasti se puolesta, että hallitus muuttaisi vielä esitystään ja tekisi sen, mikä on oikeudenmukaista ja kohtuullista. Talouskasvun on kuuluttava kaikille, ei vain harvoille. Jos olet samaa mieltä, jaa viestiä eteenpäin.