Tämän helikopterin maksoivat suomen kunnat

Nokian Paperin lakon myötä eduskunnassa nousi jälleen huoli lakkojen oikeutuksesta.

Porvaripiireistä huudettiin vähintään korotuksia lakkosakkoihin. Kuulimme, kuinka epäisänmaallinen AY-liike onkaan lakkoillessaan .

Samaan aikaan Valmetin kartonkikonetehdas potkii pellolle 500 ihmistä ja siirtää tuotantoaan ulkomaille. Millainen sakko tästä työnantajapuolen osoittamasta isänmaallisuudesta pitäisi säätää? Ovatko AY-liikkeen moraalista huolissaan olevat tahot koskaan pohtineet tätä seikkaa? Syytä olisi – tasapuolisuuden nimissä.

***

Dollarin kurssi heilahti ylöspäin – sopivasti juuri silloin kun valtion ensi vuoden budjetin laadinta oli kuumimmillaan. Tästäpä valtiovarainministeriö kehitti hyvän syyn tiukentaa budjetin raamia, Hornetit kun jälleen kerran olivat tulleet entistä kalliimmiksi.

Nyttemmin dollarin kurssi on jo ehtinyt heikentyäkin, mutten ole kuullut Niinistön ehdottavan budjettiin lisää liikkumavaraa.

On tietenkin selvää, että näinä säästötalkoiden aikoina tulisi kohtuuttoman kalliiksi painaa uusi budjettikirja joka kerran, kun dollari heilahtaa. Siksipä olisikin fiksumpaa, ettei dollarin kurssiheilahtelun varjolla oltaisi ruvettu pelleilemään. Jos budjettiin halutaan tiukempi raami, kun aikaisemmin on hyväksytty, hallitus

esittäköön sitä ja perustelkoon sen hyvin. Näin peli on reilumpaa.

Kurssiheilahtelu- ym.ylimääräiset nipistykset osuvat tällä kertaa mm. sosiaalisen asuntotuotannon rakentamisrahoihin sekä kuntiin yhteisöveron jako-osuuksien muutosten kautta. En ole vakuuttunut ehdotuksen järkevyydestä.

Asuntotuotanto Pirkanmaalla ja muissa kasvukeskuksissa ei ole ylikuumentunutta ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve on huutava.

Kunnat taas tarvitsevat rahaa palvelutuotannon ylläpitoon. Jutellessani helikopterihankinnoista muutaman valistuneen ”kunnallismiehen” kanssa, esiin nousi seuraava ehdotus: mikäli kopterit hankitaan, laitetaan yhden koneen kylkeen kuntaliiton logo ja teksti: ”tämän helikopterin maksoivat Suomen kunnat”.

Niinpä niin – arvovalintojen tekemisen ja järjen käytön ei luulisi olevan kiellettyä politiikassakaan.

***

Olen tässä helikopteriasiassa pistänyt merkille erään hassun asian. Kun eduskunta budjettikeskustelussaan kyseenalaisti koptereiden hankkimisen, intoutui hallitus todistelemaan, että se noudattaa asiassa vain ja ainoastaan eduskunnan tahtoa.

Sen kerran, kun eduskunta haluaisi mitä ilmeisimmin säästää jostakin, sitä ei tunnuta sille sallittavan.

Kina juontaa juurensa puolustuspoliittiseen selontekoon, jossa eduskunta hallituksen mielestä siunasi hankinnat. On tietenkin selvää, ettei näin ole, mutta sallittakoon silti pieni ajatusleikki.

Jos eduskunta olisikin jossain vaiheessa hyväksynyt hankinnat, niin mitä sitten? So what – näin hornetkielellä ilmaistuna. Eikö eduskunnalla asiaa harkittuaan ja taloustilannetta arvioidessaan ole täysi oikeus muuttaa mieltään? Niinhän teki hallituskin. Se päätti hallitusohjelmassa, ettei joukkoliikenteen arvonlisäveroa

koroteta. Ensi vuoden budjetissa hallitus esittää veroon kahden prosentin korotusta. Valitettavasti.

***

Noin muuten kehitys näyttää menevän pikku hiljaa parempaan suuntaan. Työttömyyslukemat alkavat vihdoinkin parantua. Ja syytä onkin. Jos uskomme kokoomusta, on työttömyyden hidas lasku vasemmiston vanhakantaisuuden syytä. Yksinään kokoomus olisi kuulemma jo aikoja sitten puolittanut työttömyyden.

Mieleeni herää väkisinkin kysymys: jos kerran kokoomus ja porvarit yleensäkin pystyvät hoitamaan työttömyyden tuosta vaan, niin miksi viime hallitus ei sitä tehnyt? Silloin ei ollut vasemmisto tiellä. Työttömyys viisinkertaistui!

Ei kommentteja.

Vastaa