TASA-ARVOA DIGIMAAILMAAN

Olen usein miettinyt tasa-arvoa tietoyhteiskunnassa. Tämän päivän digitaalinen maailma vaatii eriarvoisuutta torjuvia toimia. Valtaisaa tahtia kehittyvät digitaaliset palvelut ja sovellukset helpottavat monin tavoin elämää, mutta samaan aikaan on muistettava, ettei kaikilla ei ole mahdollisuutta tai osaamista hoitaa asioita vain ja ainoastaan nettien ja älylaitteiden kautta. 

Liian usein esim. ikäihminen, jolla ei ole älylaitteita, joutuu vaikeaan tilanteeseen hoitaessaan vaikkapa välttämättömiä pankkipalveluitaan. Konttoreita on entistä harvemmassa ja hinnat palveluille usein kohtuuttomankin korkeita. Olemme pohtineet tätä mm. eduskunnan pankkivaltuutettuina ja edellyttäneet, että peruspankkipalvelujen saatavuus ei saa vaarantua, ja että myös niille ihmisille, jotka eivät kykene verkkopankkiasiointiin, on olemassa vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asioita kohtuullisin kustannuksin.

On huolehdittava myös siitä, että ihmisiä autetaan toimimaan digitaalisessa maailmassa. Tässä yhteydessä tärkeää on mm. kirjastojen rooli, jotka voivat toimia eräänlaisina tämän päivän ”digitalkkareina”. Tärkeää oli, että saimme eduskunnassa viime budjetissa lisättyä määrärahan, jolla tätä edistetään.

Parannetaan siis kaikkien tasavertaisia mahdollisuuksia pärjätä tietoyhteiskunnassa, unohtamatta, että koskaan kuitenkaan kone ei kokonaan voi korvata ihmisen läsnäoloa – niin palveluissa kuin yleensä elämässämmekään.

Eriarvoisuutta on torjuttava kaikilla rintamilla. On välttämätöntä edetä ripeästi pienituloisimpien ihmisten toimeentulon parantamisessa ja koulutus-, terveys ja ikäihmisten palvelujen parantamisessa. Eriarvoisuutta torjutaan myös mm. parantamalla kaikkien mahdollisuuksia harrastaa vaikkapa kulttuurin tai liikunnan parissa. Kulttuuri tuo iloa elämään, ja on mukavaa, että kesähetket tarjoavat mahdollisuuden nauttia vaikkapa Sorsapuistossa upean Tampere Filharmonian ilmaiskonsertista. 

Näillä ajatuksilla kohti syksyä. Sitä ennen ehtii kuitenkin vielä tapaamaan paljon ihmisiä ja kuulemaan tärkeitä terveisiä eduskuntaan. Toivottavasti siis tavataan – vaikkapa Hämeenpuiston puistofiestassa. 

 Pia Viitanen

Tamperelainen 10082019