Tippaleipä- ja putkiaivot

Kun arkityöni on aika paljon menemistä paikasta toiseen, olen lähes koko kesän harjoittanut tasan päin vastaista toimintaa: olen pysynyt paikoillani. Ihan alkukesästä toki mieheni kanssa yksi matka tehtiin meille rakkaaseen Pariisiin, mutta loppuaika on tullut vietettyä ihan kotona välillä pikkuaskareita tehden, välillä ihan kissan kanssa kellien.

On hyvä, että Heinäkuu on aina poliittisesti hiljaista aikaa, ja näin ainakin minulle perinteisesti ”ihan oikeaa lomaa”. Poliittisia tilaisuuksia ei juuri ole, eikä puhelinkaan pirise normaaliin tahtiin, koko Suomi on kesäajassa. Se on hyvä, sillä kesällä on itse kunkin osattava myös rentoutua.

Elokuussa alkaa taas politiikka palata elämään, kun aamun ja päivän lehtiä lukiessa alkavat jo ”jupinat”. Meidän perheessä kun tuppaa käymään niin, että lehtiuutisia aina kommentoidaan hyvässä ja pahassa, äänekkäästi paasaten tai hyväksyvästi hymisten, ”poliittista analyysiä” tehden. Mieheni tekee myös eräällä tavalla työkseen politiikkaa SDP:n palkkalistoilla, joten pulputusta meillä riittää kesäaamuinakin.

Tässä viimeksi sain hyvän syyn kuittailla ydinvoiman lisärakentamista kannattaneelle miehelleni ydinvoiman vaaroista, kun on sattunut käymään niin, etteivät nuo jalot laitokset tahdokaan kestää hellekesiä. Esimerkiksi ydinvoiman luvatussa maassa Ranskassa ydinvoimaloiden hellehuolet ovat saaneet jo hallituksen hätäistuntoon miettimään mistä sähköä kohta saadaan, kun turvallisuus- ja ympäristösyistä tehoja on laskettava helteellä. Luulivatkohan ne siellä ydinvoiman varaan laskiessaan, että sähköä joka tapauksessa tulee töpselistä?

Tässä ydinvoimasiassa meidän perheessä oltiin eri puolilla barrikadeja ja välillä paiskottiin ovia ihan asiasta. Joskus meillä on tosin käynyt niinkin, että olemme aikamme kinanneet jostain ja lopulta huomanneet olleemme asiasta lähes samaa mieltä jo alun perin. Mutta kai se on niin, että naisen tippaleipä- ja miehen putkiaivot saavat meitä ilmaisemaan asioita vähän eri tavoin. Mutta haastetta täytyy elämässä olla, ja joskus pieni sanallinen ottelu on varsin piristävää. Huvinsa kullakin.

***

Eräs asia, joka minua näin kesäkuumalla kieltämättä sapetti, oli pääministeri Matti Vanhasen lausunnot siitä, että lapset on parempi kasvattaa kaukana kaupungista omakotitalossa. On varmasti totta, että omakotitalo ja rauhallinen ympäristö ovat lapselle mitä parhain ja kivoin kasvupaikka, mutta pyydän armoa myös niille lukuisille ihmisille, jotka pääministerin mieltymyksistä huolimatta kasvattavat lapsiaan lähiöissä ja kerrostaloissa.

Pääministerille voi olla ehkä yllätys, mutta myös kaupunkilähiössä voi kasvaa fiksu ja tasapainoinen ihminen. Paljon on kiinni välittämisestä. Kuten esimerkiksi Tellervo Koivisto totesi viikko takaperin vieraillessaan Teiskon työväenyhdistyksen juhlassa, kaikkein tärkeintä on, että vanhemmat kantavat vastuun lapsistaan. Sen lisäksi on tärkeää, että yhteiskunnalla on auttavat mekanismit olemassa silloin, kun apua tarvitaan. Ja että puitteet elämiselle ovat hyvät, esimerkiksi niin, että koulut ovat hyvätasoisia kaikkialla.

Siispä kunniaan myös lähiöperheet. Pois syyllistämisen ilmapiiristä. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Nimimerkillä ikänsä lähiössä asunut.

***

Näin kesällä sallittakoon, että mainitsen yhden ehkä vähän epäpoliittisenkin asian. En nimittäin ollut uskoa korviani, kun yhtenä median kesäaiheena ilmeni, että armeijassa jotkut varusmiehet eivät olleet viikkoihin vaihtaneet kalsareitaan, kun kukaan ei ollut tuonut vaihtohousuja heille. Pojat kun eivät olleet tienneet, että housuja voisi noutaa itse huoltopisteestä. Ja ilmeisesti kysyminen ei tullut mieleen siinä tilanteessa.

Aluksi syytettiin poikia uusavuttomuudesta mutta pari päivää myöhemmin ilmeni kuitenkin, että vikaa oli myös armeijan huollossa, jossa lomien takia ei ollut kaikki ihan reilassa. Eli Suomen nuoriso ei ollutkaan ihan niin uusavutonta, kun aluksi luultiin.

Oli miten oli, mutta jotakin koomista tässä kyllä on. Tulee vähän mieleen, että mitähän ulkomailla meistä ajateltaisiin, kun suuri kesäjuttu syntyy siitä, että erilaisten väärinkäsitysten seurauksena jotkut raukat joutuvat olemaan samoissa alushousuissa monia viikkoja (ja sitten vielä joku kansanedustajakin katsoo aiheelliseksi kirjoittaa siitä kolumnin.no, heidäthän tiedetään).

Tätä päivitellessäni kotona mieheni pysyi kumman hiljaisena, eikä asiassa tuntunut olevan mitään huvittavaa. Ilmeisesti äänestäni kuulsi ikävää vihjailua miessukupuolta kohtaan. Tai ehkä hän ei pitänyt siitä, kun totesin, ettei minun tarvitse mennä armeijaan miesten tavoin – osaan jo vaihtaa alushousuni.

Toivon, etten tällä vitsailulla tehnyt vääryyttä tukalan tilanteen kokeneille pojille. Kokemus ei varmaankaan ollut mukava, enkä totisesti olisi halunnut olla heidän kals… housuissaan.

(julkaistu kolumnina Pirkanmaan Sanomissa)

Ei kommentteja.

Vastaa