TYÖ JATKUU

JHL 249 jäsenlehti 2/2015

 

Kevään jännitysvaalit on nyt käyty. Omalta osaltani työ eduskunnassa jatkuu, mikä on suuri ilo ja kunnia. On todella arvokasta saada luottamus isolta joukolta äänestäjiä. Se kannustaa ja velvoittaa tekemään parhaansa. Tätä työtä jatkan innokkaasti.

Nyt hallitusvalta vaihtuu. Oma puolueeni jatkaa nyt työtään oppositiosta käsin. Teemme hartiavoimin työtä, jotta ihmisille saataisiin lisää työpaikkoja ja työelämä olisi reilua ja että taloudellisesti vaikeina aikoina taakkaa jaetaan oikeudenmukaisesti ja eriarvoistumista torjutaan.

Edelleenkin keskeistä on luoda lisää työpaikkoja, jotta suomi saadaan nousuun. Kulttuuri- ja asuntoministerinä yksi keskeinen tavoitteeni oli myös työllisyyden edistäminen. Pitää ymmärtää, että  meillä on  merkittäviä tulevaisuusavaimia niin asuntorakentamisesta kuin kulttuurin ja luovan taloudenkin edistämisessä.

On panostettava kaupunkiseutujen kehittämiseen ja rakennusurakkaan, jossa yhdistyvät asuinalueiden eheys, eriarvoisuuden torjuminen sekä uudis- ja täydennysrakentaminen.

Yksi suurimmista tulevista asumisen haasteista on, miten selviämme peruskorjausikään tulevien asuntojen korjaamisesta. Rakennusteollisuus ja Kiinteistöliitto ovat arvioineet, että tulevina vuosina peruskorjauksia pitäisi tehdä jopa 2-3 mrd euron arvosta.

Tämä mittava korjausurakka odottaa kulman takana ja se on toteutettava siten, että myös vähävaraiset ihmiset pystyvät olemaan peruskorjauksissa mukana joutumatta taloudelliseen ahdinkoon.

Viime hallituskaudella peruskorjausavustuksiin satsattiin yhteensä 155 miljoonaa euroa, mikä mahdollisti 1,5 miljardin euron korjaushankkeiden aloitukset.

On viisasta satsata ihmisten kotien kunnostukseen myös jatkossa. Yksi hyvä uusi keino tässä olisi kotitalousvähennyksen ulottaminen myös kerros- ja rivitaloihin.

 

Myös luovilta aloilta löytyy avaimia uusien työpaikkojen luomiseen. Kulttuurilla on paitsi vahva itseisarvo ja iso merkitys ihmisten henkisen hyvinvoinnin lisääjänä, myös valtava mahdollisuus toimia kasvun ja työllisyyden moottorina.

Kulttuuri on investointi, ei kulu. Jo nyt luovat alat työllistävät paljon, jopa enemmän kuin metsä-, puu- ja paperiteollisuus yhteensä, mikä on hämmästyttävää.  Tarvitsemme luoville aloille räätälöidyn TEKES-ohjelman. Taiteen ja kulttuurin tekijät toimivat liian usein yksin. Tarvitaan välittäjäorganisaatioita, joiden tehtävänä olisi hyödyntää sitä osaamista, jota alalla on.

 

***

Kuten sanottu, tiukassa taloustilanteessa on eriarvoistumisen torjuminen yksi tulevaisuuden hyvinvoinnin ja turvallisuuden avainkysymyksiä.

On nostettava iso lippu salkoon eriarvoistumisen torjumiseksi. Tulevallakin kaudella on tehtävä työtä sen eteen, että lapsilla ja nuorillamme on hyvä tulevaisuus ja että ikäihmiset voivat elää hyvää ja turvallista elämää. Tämä on kunnia-asia. Arvovalinta, jonka on lähdettävä sydämestämme. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vaadimme nuorisotakuulle jatkoa: yhtäkään nuorta ei saa jättää syrjäytymään.

Tässäkin valossa kunnalliset palvelut ja niiden parissa tehtävä työ nousee isoon arvoon.   Viisas yhteiskunta toimii niin, että pidämme huolta palveluista. On iso virhe, jos palveluista leikataan lyhytnäköisesti. Jos terveyspalvelut eivät toimi, ennaltaehkäisevät palvelut ajetaan alas tai lasten hyvistä kouluista tingitään, maksamme ison laskun tulevaisuudessa.

On arvovalinta, satsaammeko näihin. Siksipä nyt jännittyneenä katsomme tulevan hallituksen ratkaisuja tässä suhteessa. Taakanjaon tulee olla reilu; siksi ei saa olla niin, että tavallisten ihmisten palveluista tingitään ja sosiaaliturvaa heikennetään, mutta kaikkein rikkaimmat eivät näissä talkoissa olisi mukana. Siksi esimerkiksi tulevan hallituksen verolinja tulee olemaan keskeinen mittari, jolla myös oikeudenmukaisuutta mitataan.

Tätä kirjoitettaessa tulevista ratkaisuista ei ole vielä tietoa. Varmaa kuitenkin on, että ratkaisuja arvioitaessa näitä arvovalintoja tullaan seuraamaan tarkasti.

 

Tästä alkaa taas uuden kauden työ.

Kiitos tähänastisesta yhteistyöstä, se jatkuu.

Pia Viitanen

JHL 249 jäsen

Ei kommentteja.

Vastaa