Työväen Urheiluliiton 95-vuotisjuhlapuhe

Hyvä juhliva Suomen Työväen Urheiluliitto – arvoisa liikuntaväki

Lämpimät onnitteluni 95-vuotiaalle liitolle.

Reiluun yhdeksään vuosikymmeneen mahtuu värikkäitä vaiheita ja monia muutoksia. Mennyt historia ja liikuntapolitiikkaan jätetty jälki on arvokasta pääomaa nykyiselle toiminnalle. Suomen liikuntajärjestömaailmassa on tapahtunut paljon – ei vain viimeisten lähivuosien aikana – vaan 1990-luvun alusta lähtien, kun silloiset valtakunnalliset valtajärjestöt SVUL ja TUL joutuivat uuden eteen: SVUL:n toiminta ajettiin alas, suomalaisen liikunnan kattojärjestöksi perustettiin Suomen Liikunta ja Urheilu SLU  ja TUL:n rooli järjestökentässä muuttui huippu-urheilun siirryttyä kunkin lajiliiton hoidettavaksi. Tänään vuonna 2014 me elämme jälleen muutoksen keskellä, kun Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio VALO ry koordinoi yhdessä tekemistä ja samaan suuntaan katsomista liikuntajärjestöjen yhteisessä tavoitteessa olla maailman liikkuvin urheilukansa 2020.

Hyvät kuulijat,

Tässä muutoksessa myös TUL etsii paikkaansa ja kirkastaa suuntaansa. Suomen Työväen Urheiluliitto on ollut kansan liikuttaja jo pitkään ja sitä liitto on edelleen. TUL:n toiminta perustuu paikallistasolla tapahtuvaan aktiivisuuteen: liikunta- ja urheiluseurat tarjoavat monimuotoisia palveluja ja osallistumisen mahdollisuuksia kaiken ikäisille. TUL hoitaa myös seurojensa kautta liikuntapoliittista vaikuttamista ja kantaa vastuuta omalta osaltaan siitä, miten väestö saadaan liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi. TUL:n toiminnassa keskeinen arvo on liikunta perusoikeutena: liikunnan harrastamiseen, liikkumiseen tulee kaikilla olla yhtäläinen oikeus.

Tämä on valtion liikuntapolitiikan näkökulmasta kestävä arvo. Me olemme varsin tietoisia siitä, että istumme nykyisin liikaa. Arkiliikunnan määrä on teknologian kehittymisen ja autoistumisen myötä suorastaan romahtanut. Liikumme autoilla erikseen rakennetuille liikuntapaikoille. Lapset istuvat päivähoidossa ja koulussa. Aikuiset töissä. Työt ovat muuttaneet muotoaan, enää harva ammatti on fyysisesti kuormittava. Istumisen vastapainoksi tarvitaan liikunnallista vapaa-aikaa. Istumisen vastapainoksi tarvitaan erilaisia ohjelmia, joilla varmistamme arkiliikunnan lisääntymistä. Esimerkiksi Liikkuva koulu-ohjelmassa kiinnitetään huomiota koulupäivän rakenteisiin ja olosuhteisiin, jotka edistävät liikunnan lisäämistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö julkaisivat viime syksynä yhteistyössä Muutosta liikkeellä! –asiakirjan, mikä sisältää valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan. Muutosta liikkeellä! -asiakirjassa esitetään toimenpiteitä laajasti eri elämänvaiheisiin ja eri toimijoiden vastuualueille; varhaiskasvatuksen ja koulumaailman lisäksi myös työelämään ja ikäihmistenkin arkeen liikunnan lisäämiseksi. Ohjelmia ja asiakirjoja laaditaan, jotta asioita on helpompi viedä poikkihallinnollisesti yhteiseen suuntaan. Liikunnallisuutta ja sitä kautta hyvinvointia ei edistetä yksin opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueelta käsin, vastuu kuuluu paljon leveämmille hartioille, eri toimijoille yhteisesti. Ohjelmia toteutetaan viranomaisvoimin, mutta myös kolmannen sektorin eli järjestöjen kanssa tehtävällä yhteistyöllä.

Tärkeintä on aikaansaada liikettä. Valtion liikuntapolitiikassa noin 150 miljoonan euron liikuntabudjetista ohjataan rahaa liikunnallisen elämäntavan synnyttämiseksi ja varmistamiseksi. Keinoja on useita. Valtion tuella rakennetaan laajasti väestöä liikuttavia liikuntapaikkoja, erityisenä painopisteenä on jo useamman hallituskauden ajan ollut lähiliikuntapaikkarakentaminen. Rakennetaan kevyemmin ja edullisemmin pieniä liikuntakenttiä – ja monitoimipaikkoja sinne, missä lapset ja nuoret tai muu väestö luontaisesti viettää aikaansa. Näitä ovat esimerkiksi päiväkotien ja koulujen pihat ja erilaiset puistoalueet.

Valtion liikuntapolitiikassa resurssia halutaan suunnata itse tekemiseen, pois rakenteista. Seuratoiminnan kehittämistuki eli seuratuki on suoraa tukea paikallistasolle, lähelle liikkujaa. Seuratukea halutaan kohdistaa nimenomaan lasten ja nuorten liikuttamiseksi. Seuratuella mahdollistetaan matalan harrastuskynnyksen toimintaa, taloudellisesti kaikille mahdollista liikuntaa. Liikunta on lasten ja nuorten suosituin harrastus ja jossakin lapsi- ja nuoruusvaiheessa urheiluseuratoiminnan parissa on yli 50 prosenttia tästä väestöryhmästä. Sen on hyvä säilyä näin tai jopa lisääntyä. Suomessa on kehitettävä toimintaa myös niin, etteivät nuoret lopeta liikunta- ja urheiluharrastustaan. Kaikkialla länsimaissa tapahtuu liikunnan lopettamista eli drop outia 15 ikävuoteen tultaessa, mutta jostain syystä Suomessa se on kaikista jyrkintä ja se alkaa jo varhaisemmin. Liikuntajärjestöissä valtakunnan tasolla ja seuroissa paikallistasolla on pystyttävä luomaan olosuhteita lasten ja nuorten harrastaa.

Liikunnan saamat taloudelliset resurssti ovat kehittyneett lähivuosina erittäin myönteisesti MUTTA samalla ihmisten liikkuvuus on vähentynyt. On aiheellista kysyä mitä voisimme tehdä paremmin ? Miten suuntamme resursseja niin, että liikkuva elämäntapa lisääntyisi? Haluaisin haastaa meidät kaikki pohtimaan tätä aivan keskeistä liikuntapoliittista haastetta.

Toinen iso teema, josta liikuntaväki keskustelee on huippu-urheilun ja liikunnan välinen suhde. TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paatero on herättänyt keskustelua siitä, tapahtuuko liikuntakenttää koskevat päätökset hiljaisuudessa pala kerrallaan niin, että avointa keskustelua ei käydä ? Paatero kysyy myös avoimen keskustelun ja luottamuksen perään. TUL:n valtuustokin on hiljattain esittänyt huolensa puheista, jotka eivät johda tekoihin.

Olen urheiluministerinä hyvin tietoinen siitä, että koko kansan liikuttaminen ei onnistu julkilausumilla tai vain hyvällä tahdolla. Tarvitaan tekoja. Olen vast´ikään nimennyt työryhmän, jonka tehtävänä on tuoda aika napakalla aikataululla ne haasteet työstettäväksi, joilla aidosti ratkaistaan yhteistä liikkumattomuuden ongelmaa. Kysymys ei ole vain liikunta- tai järjestöpoliittinen vaan yhtä lailla yhteiskuntapoliittinen. Voi hyvin ymmärtää, että joidenkin mielestä on jo puhuttu liikaakin, mutta välillä tuntuu, että vuoropuhelun sijaan on puhuttu ohi tai vuoron perään. Haluan, että pääsemme eipäs-juupas keskustelusta todellisiin avauksiin. Siis sellaisiin, joilla löydämme keinot liikkumattomuuden voittamiseen. Yhteiskunnan resurssit on suunnattava niin, että yksinkertaisesti saavutamme parempia tuloksia. Tässä tarvitaan kaikkia ja on helppo yhtyä puheenjohtaja Paateron ajatukseen avoimesta keskustelusta ja luottamuksesta. Siinä kaksi asiaa, joiden jälkeen voidaan toimia samaan suuntaan. 

Opetus- ja kulttuuriministeriölle tehty tutkimus harrastamisen hinnasta osoittaa, että perheen maksettavaksi tuleva harrastamisen hinta koostuu monista eri tekijöistä. Harrastusmäärien lisääntyminen ja harrastuksen muuttuminen ympärivuotiseksi on lisännyt yhden lajin osalta harrastamisen intensiteettiä. Osa lapsista ja nuorista ei halua harrastaa neljänä viitenä iltana viikossa ja kilpailla viikonloput päälle, osa haluaisi harrastaa harvemmin ja useampaa lajia. Tähän on valitettavasti nykyisin huonosti mahdollisuuksia, kun yksi laji sitoo niin intensiivisesti kaiken vapaa-ajan. Monipuolinen liikunta on kuitenkin niin lapsen motoriselle kehitykselle kuin mahdolliselle tulevalle huippu-urheilijallekin paras mahdollinen pohja ponnistaa. Heitän taas haasteen koko liikuntaväelle: Miten otamme liikunnan monipuolisen harrastuksen yhdeksi kärkiteemaksi ? Voisimmeko vakavasti miettiä eri lajien välistä yhteistyötä niin, että esim. samalla lisenssimaksulla voisi aidosti harrastaa monia lajeja. Olkoon sitten tähtäimessä huippu-urheilijan ura tai liikunnan monipuolinen harrastaminen? Aivan liian moni nuori tippuu urheiluharrastuksen piiristä alle 15-vuotiaana.

Lapset ja nuoret ovat myös tulevaisuuden seuratoimijoita. Heitä kannattaa siis kuulla ja kuunnella oman harrastuksensa kehittämiseksi ja sitouttaa seuratoimintaan tulevaisuuden varmistamiseksi.

Aikuiset liikkuvat seuroissa selvästi lapsia vähemmän, noin 10 prosenttia aikuisväestöstä harrastaa seurojen ryhmissä, ikäihmisistä enää kolme prosenttia. Seuratoiminnan painopiste on tästä tiedon näkökulmasta siis selkeästi lasten ja nuorten liikunnassa. Näistä liikkujista kasvatetaan väestöä, jolle liikunta on luontainen osa arkea terveyden ja hyvinvoinnin rakentajana.

Lopuksi haluan sanoa jotain myös liikunnasta hyvänä keinona saattaa yhteen erilaisia toimijoita. Kun puhutaan yksinäisyydestä tai syrjäytymisestä unohdamme helposti liikunnan valtavat mahdollisuudet tulla osalliseksi, liittyä yhteen. Monista eri taustoista tai ikäryhmistä tulevat ihmiset voivat harrastaa ja kokea asioita yhdessä. Liikunnan ympärille liittyy itse liikunnan lisäksi paljon erilaisia merkityksellisiä rooleja. Jotkut tiedottavat, toiset pitävät kanttiinia tai tuomaroivat, kolmannet tekevät talkootöitä liikuntapaikkojen kunnostamisessa tai kouluttavat, neljännet pitävät ladut auki tai kokoavat kannustusjoukkoja jne.

Arvoisa juhlaväki,

TUL:n liittojuhla on osoitus yhteisöllisyydestä ja siitä, että TUL haluaa tuoda yhteen useiden eri lajien harrastajia ja liikunnan parissa toimijoita. Urheilun lajikohtainen kilpailu- ja harrastustoiminta on ollut suunta jo pitkään, mutta TUL pitää kiinni perinteestään tuoda isoja joukkoja yhteen. Yhteisöllisyys on voimavara, jota järjestötoiminnan elinvoimaisuus vaatii.

Yhdistyspohjainen toiminta, joka perustuu vapaaehtoisuuteen, on ollut suomalaisen liikunnan tukijalka. Toivottavasti järjestötoiminta säilyy jäsenten toimintana, ei asiakkuuksina tai palveluiden tuottamisena ja tarjoamisena. Seuratoiminnalle ei ole eduksi, jos vanhemmat ovat vain lapsilleen palveluja ostavia asiakkaita. Asiakas vaihtaa pettyneenä kauppaa, jäsen taas ei ole ulkopuolinen, vaan muuttaa toimintaa paremmaksi ja on osa seuran tärkeää ja merkityksellistä toimijoiden joukkoa.

Liikunta ja urheilu tarjoaa elämyksiä joka tasolla: silloin kun pienimmät liikkuvat saman pallon perässä; silloin kun nuoret riemuitsevat osaamisestaan ja silloin kuin huippu-urheilija onnistuu tärkeimmässä kilpailussaan. Tässä elämysten ketjussa tarvitaan yhteisöllisyyttä. Tässä ketjussa tarvitaan lasten vanhempia, ohjaajia ja valmentajia, rahastonhoitajia ja puheenjohtajia ja myös niitä kahvinkeittäjiä.

Arvoisa Suomen Työväen Urheiluliiton puheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja muut luottamushenkilöt, sekä liiton jäsenistö, arvoisat paikalla olevat TUL:n toimijat.

Ministerinä haluan tehdä yhteistyötä kansalaisjärjestökentän kanssa. Tämä on yksi toimintaperiaate. Haluan kuulla laajasti liikunta ja nuorisoalan kansalaisjärjestöjä sekä kulttuurin ja taiteen kenttää. Arvostan sieltä kumpuavaa asiantuntemusta ja toimintaa ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Kukaan ei pärjää yksin – ei myöskään ministeriö, vaan haluamme ratkaisujemme pohjaksi ammentaa sitä tietoa ja taitoa mitä kansalaisyhteiskunnasta kumpuaa. Olen itse ollut aina sellaisen kansalaisyhteiskunnan kannattaja, jossa kansalaiset ja järjestöt osallistuvat ja vaikuttavat nykypäivän ja tulevaisuuden ratkaisuihin. Viranomaisten ja päättäjien on tehtävä vaikuttaminen mahdolliseksi.

Te kuulutte niihin pyyteettömiin toimijoihin, jotka edustavat toivoa ja tulevaisuutta. Te olette myös parhaita asiantuntijoita kehittämään uusia ratkaisuja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen kaikilla päätöksenteon ja toiminnan tasoilla. Haluan vielä kiittää teitä kaikkia !

Opetusministeriön puolesta esitän onnitteluni 95-vuotiaalle liitolle ja parhainta menestystä väestön liikuttajana jatkossakin.

Ei kommentteja.

Vastaa