Työväenkirjallisuuden päivän avajaiset

Hyvät työväenkirjallisuuden harrastajat, rakkaat ystävät. Minulla on ollut ilo osallistua Työväenkirjallisuuden päivään jo aiempinakin vuosina. Olin ensimmäisessä Työväenkirjallisuuden päivässä mukana Työväen Sivistysliiton puheenjohtajana.

TSL on yhdessä muiden järjestäjäorganisaatioiden ollut käynnistämässä tätä hienoa kirjallisuustapahtumaa ja tiedän, että tämän päivän kokoamiseen on tarvittu taas melkoinen määrä työtunteja ja vapaaehtoisten intoa. Kiitos, että olette taas jaksaneet tehdä meille tämän tärkeän kirjallisuuspäivän. Pienestä kipinästä alkanut tapahtuma on vakiintunut elokuun lopun huipennukseksi, joka vetää meitä työväenkirjallisuuden ystäviä magneetin lailla tänne Finlaysonille. Onkin ilo osallistua nyt tapahtumaan kulttuuri- ja asuntoministerinä ja puhua työväenkirjallisuuden puolesta.

 

Tänä vuonna päivän teemana on hyvinvointi. On sanomattakin selvää, että hyvinvoinnin teema on tärkeä päivänpolitiikassa mutta sitä se on myös työväenkirjallisuudessa. Työväenkirjallisuuden pioneerina voi pitää Minna Canthia, joka syntyi Tampereella 170 vuotta sitten. Vaikka Canthia ei voi luonnehtia varsinaiseksi työväenluokan edustajaksi, hän kuitenkin oli ensimmäisiä, joka aktiivisesti kirjoitti työväestöstä ja työläisten oloista herätellen suomalaista työväenkysymystä. Canthin realistinen ja varhaissosialistinen ote tekee hänestä ilman muuta suomalaisen työväenkirjallisuuden merkkihenkilön, jonka teoksia leimasivat erilaiset hyvinvoinnin ja sen puutteen kuvaukset.Hän sanoi, että jos kirjallisuus ei anna aiheita keskusteluun, se menettää merkityksensä. Tässä kohtaa Canth onkin kovin lähellä aikalaistaan Karl Marxia, joka kritisoi silloista filosofiaa samoin painoin kuin Canth aikansa kirjallisuutta: Marx väitti, että ”filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen”. Jos Marxin ajattelu on kansainvälisten talouskriisien myötä nostettu maailmalla uudella tavalla yhteiskunnallisen pohdinnan keskiöön, meillä Suomessa Canthiin tuntuu liittyvän samanlaista renessanssia. Canth on edelleen ajankohtainen, minkä osoittaa Minna Maijalan keväällä ilmestynyt elämänkerta, josta tässäkin tapahtumassa keskustellaan.

Myös 1900-luvun alun työväenliikkeessä vaikuttaneilla naiskirjailijoilla oli voimakas, hyvinvointia korostava näkökulma. Esimerkiksi Hilda Tihlä tai Hilja Pärssinen olivat osattomien ja sorrettujen kuvaajia, joiden teksteissä oli vahvoja kuvauksia köyhien työläisperheiden arjesta. Naiskirjailijoiden teksteissä oli leimallista kriittinen kuvaus vallitsevista oloista, joka antoi samalla vahvan viestin hyvinvoinnin ja työväenluokan paremman elämän puolesta. Tämän sortoa ja kurjuutta korostavan näkökulman rinnalle nousi 1900-luvun työväenkulttuurissa kirjoja lukevan työläisen ihanne. Lukeva työläinen kouluttautui, kurotti parempaan elämään ja ponnisteli itse kohti hyvinvointia. Lukeminen oli mahdollisuus ja väylä eteenpäin. Näille molemmille näkökulmille oli toki pohjaa teollisuuskaupungin arjessa: Tampereen tehtaalaiset perustivat yhteisen lukuyhtiön jo vuonna 1861, jolloin suurin osa työläisistä vielä eli kädestä suuhun ja meidän näkökulmastamme katsottuna mitä suurimmassa kurjuudessa.

Lukevien työläisten joukossa kiistattomia uranuurtajia olivat kirjapainojen työntekijät. Koko lailla tasan 120 vuotta sitten kirjaltajat perustivat Suomen ensimmäisen ammattiliiton. Elokuussa 1894 perustettu Suomen Kirjaltajaliitto syntyi, kun ruotsalaiset virkaveljet halusivat saada suomalaiset järjestäytymään ja lopettamaan palkkojen polkemisen Tukholmassa. Ei toki ollut sattumaa, että juuri kirjatyöntekijöistä tuli työväenliikkeen soihdunkantajia myös täällä Suomessa. He osasivat lukea ja kirjoittaa, kirjaltajat matkustivat kaupungista ja kirjapainosta toiseen kartuttamassa ammattitaitojaan ja he myös saivat käsiinsä uusinta yhteiskunnallista kirjallisuutta. Valistuneita kirjatyöntekijöitä kutsuttiin suorastaan työtätekevien luokkien aristokratiaksi. He myös onnistuivat taistelemaan Suomen ensimmäisen työehtosopimuksen jo vuosisadan vaihteessa. Kirjaltajat näyttivät, mitä kaikkea joukkovoimalla, painetulla sanalla ja lukemisella pystyttiin saavuttamaan. Kirjallisuuspäivien ohjelman lomassa kannattaakin tutustua museon näyttelykerroksessa olevaan Töissä tehtaalla -näyttelyyn, joka kertoo teollisuusalojen ammattiliiton, TEAM:in historiasta. Kirjaltajaliiton työn jatkajana TEAM juhlii 120-vuotista historiaansa ja juhlanäyttely avaa omalta osaltaan näkökulmia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin sekä eteenpäin ponnistelevan työväenliikkeen tarinoihin.

Työväenkirjallisuudessa hyvinvointi kiteytyy usein yksilön tai perheen hyvinvointiin, mutta yhtä lailla meidän tulee ajatella myös yhteisöjen ja koko kansakunnan hyvinvointia. Hyvinvointivaltion juuret ovat meidän yhteisissä niukkuuden ja pulan kokemuksissa, jotka ovat usein välittyneet sukupolvelta toiselle juuri taiteen ja kirjallisuuden välityksellä. Kun Leppäsen Preeti lohdutti Täällä Pohjantähden alla -romaanissa perhettään sanomalla ”On tota pernaa sitten kumminkin”, meille sen mukana välittyy vuosien takaa syvän puutteen kokemukset. Vielä 1900-luvun alun mäkitupalaiselle hieman suurempi perunamaa piti kasvavan perheen kiinni elämässä. Tämän päivän ihmisille sama puutteen tunne on toki vieras, mutta voimme samastua Preetin perihämäläiseen vaatimattomuuteen ja optimismiin, joka kantaa vaikeiden aikojen ylitse. Vaikka kansantaloudessa menisi huonosti, onhan tota pernaa sitten kumminkin.

Preetit katosivat suomalaisesta yhteiskunnasta sotien jälkeisinä vuosina elintason noustessa ja hyvinvointivaltion kehittyessä. Kuusikymmenluvulla yhteiskunta muuttui nopeasti ja Suomesta tuli kulutusyhteiskunta. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkiin ja siirtyivät tuottajista kuluttajiksi. Oma perunamaa oli siis yhä harvemmalla. Muutos oli eurooppalaisessa mittakaavassa varsin myöhäinen, mutta sitäkin voimakkaampi. Aineelliseen muutokseen liittyi myös henkinen murros, josta yksi esimerkki on Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanin nostattama julkinen keskustelu ja jumalanpilkkatuomio. Tuosta tapahtumasarjasta tulee kuluneeksi 50 vuotta ja Hannu Salama on mukana tämän vuoden Työväenkirjallisuuden päivän itseoikeutettuna vieraana. Työväenkirjallisuus loi 1960-luvulla nahkansa uudelleen. Materiaalinen kulutus toi lohtua mutta herätti myös kritiikkiä ja kirjallisuudessakin kiinnostuttiin uudella tavalla kuluttamisen kysymyksistä, jonkinlaisesta kuluttajatyöläisen identiteetistä.

Työväenkirjallisuus ei ole vain historiallinen ilmiö vaan uutta työväenkirjallisuutta tehdään jatkuvasti. Minnacanthien, väinölinnojen ja hannusalamien rinnalle nousee uusia tarinankertojia, jotka tarkkanäköisesti kuvaavat niin meidän aikaamme kuin menneisyyttä. Tänään julkistettu antologia kertoo hyvin työväenkirjallisuuden elinvoimasta. Jos Minna Canth kiteytti kirjallisuuden merkityksen siihen, että se antaa aiheita keskusteluun, myös nykykirjallisuuden olisi hyvä tavalla tai toisella täyttää tuota tarvetta. Ministerinä ei ole tietenkään sopivaa esittää ohjelmallisia julistuksia kirjailijoille, mutta uudelle puhuttelevalle työväenkirjallisuudelle on meidän ajassamme varmasti tilausta.

Kirjallisuuden tulevaisuutta kuitenkin varjostaa lukuinnon hiipuminen. Erityisesti poikien suhde kirjoihin on liian etäinen. Tuoreiden tilastojen mukaan puolet 15-vuotiaista pojista ei lue vapaa-ajallaan lainkaan kirjoja. Suomi on saanut maailmalla kiitosta Pisa-tutkimuksissa, mutta lukutaidossa on menty rajusti taaksepäin. Ministerinä olen tästä kehityksestä hyvin huolissani. Tässä yleisössä on valitettavan vähän alle 15-vuotiaita poikia, joita voisin nyt ohjata kirjojen ääreen ja edes hetkeksi pois pelaamisen maailmasta, mutta täällä on varmasti lasten ja nuorten vanhempia, isovanhempia ja monensortin sukulaisia, jotka voisivat omalla esimerkillään kannustaa nuoria lukemaan. Antakaa kirja lahjaksi, järjestäkää nuorille aikaa keskittymiseen ja lukemiseen, takavarikoikaa vaikka heidän älypuhelimensa hetkeksi. Jos 1900-luvun alussa nostettiin esiin lukevan työläisen ihanne, nyt olisi tilausta lukevalle nuorelle.

Kirjallisuutta ja kulttuuria tarvitaan kipeästi meidän aikamme moniäänisessä ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Työväenkirjallisuuden merkitys on ennen muuta siinä, että se avaa uusia ja erilaisia näkökulmia. Ajattelua, uusia näkökulmia ja kriittisyyttä voi opetella ja rakentaa kirjallisuuden ja kulttuurin keinoilla. On hyvä muistaa, että myös moniarvoisuus on hyvinvointia, aivan kuten ajattelun vapaus ja sananvapaus, joiden puolesta työväenkirjallisuutta on kamppaillut.

Hyvä kirjallisuus ei kuitenkaan tule tyhjästä. Valitettavasti tällä hetkellä vain hyvin harva pystyy elättämään itsensä kirjoittamalla. Kirjailijan ammatti tuntuu tänä päivänä olevan yhtä epävarmaa kuin entisaikain työläisen. Meidän pitää myös julkisin varoin kantaa vastuuta suomalaisesta kirjallisuudesta ja sen tulevaisuudesta. Kirjailijoille, kääntäjille ja kuvittajille pitää antaa paremmat mahdollisuudet tuottaa lukunautintoja suomalaiselle yleisölle. Vaikka suomalaisista kirjastoista lainataan noin 100 miljoonaa julkaisua vuodessa, lainauskorvauksia on maksettu tekijöille vasta muutamia vuosia ja niiden taso ei, ikävä kyllä, ole sitä, mitä pitäisi. Näin työväenkirjallisuuden päivänä on hyvä korostaa, että huolta on kannettava niin työläisten lukuinnosta kuin kirjoja tekevien työläisten leivästä. Siinä ei ole kyse mistään vähäpätöisistä asioista, vaan suomen kielestä, suomalaisesta kirjallisuudesta ja hyvät ystävät, suomalaisesta identiteetistä.

Viime vuosina on tehty paljon tutkimuksia siitä, että kulttuurin kuluttaminen lisää hyvinvointia. Kulttuuri ehkäisee syrjäytymistä, se edistää terveyttä ja saa meidät tuntemaan itsemme osaksi yhteisöä. Joidenkin hyvinvointivaikutuksia käsittelevien tutkimusten mukaan kulttuuriharrastusten aloittaminen on tilastollisesti jokseenkin yhtä terveellistä kuin tupakoinnin lopettaminen – jos haluaa elää pitkään, kannattaa siis panostaa kulttuuriin ja savuttomuuteen!

Erityisen hyvää tekee toisten kanssa koettu kulttuuri, kuten museoissa, teatterissa ja konserteissa yhdessä käyminen. Vaikka siitä ei taida tarkkoja tutkimustuloksia ollakaan, voisin väittää, että juuri työväenkirjallisuutta käsittelevään tapahtumaan osallistuminen on erinomaisen terveellistä. Varsinkin kun tapahtuman teemana on hyvinvointi ja samalla pääsee myös museoon.

Hyvinvoinnilla, työväellä ja kirjallisuudella on useita kiinnostavia leikkauspisteitä ja pitkä historia. Näistä teemoista saamme nauttia jo viidettä kertaa järjestettävässä Työväenkirjallisuuden päivässä. Toivon, että saatte runsaasti mahdollisuuksia pohtia ja innostua. Löytäkää uutta luettavaa, ajateltavaa ja keskusteltavaa. Antoisaa Työväenkirjallisuuden päivää kaikille!

Ei kommentteja.

Vastaa