Työväenmuseo Werstas: Feminismi -näyttelyn avajaiset

Feminismi

Työväenmuseo Werstas: näyttelyn avajaiset 22.9.2014

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen

 

Hyvät kuulijat, arvoisa yleisö

Olen ylpeä ja iloinen, että saan tulla avaamaan tämän tärkeän näyttelyn. Jos menemme ajassa 150 vuotta taaksepäin, tulemme aikaan, joka oli hyvin erilainen kuin meidän aikamme. Sitä se oli erityisesti naisten näkökulmasta. Vasta vuonna 1864 säädettiin laki, joka teki naimattomista ja 25 vuotta täyttäneistä suomalaisnaisista täysivaltaisia. He saivat oikeuden hallita talouttaan, omistaa ja päättää itse asioistaan tai vaikkapa avioliitostaan. Ennen kuin laki tuli voimaan, täällä Finlaysonin tehtaalla työskenteli noin tuhat naimatonta naista, joilla siis piti olla holhooja hoitamassa heidän asioitaan. Ajatelkaa, täällä naiset kehräsivät ja kutoivat pitkiä päiviä holhoojansa luvalla, eivätkä he virallisesti voineet edes itse päättää, miten pienen palkkansa käyttivät.

 

Vaikka naisten oikeuksien kehityksen voi katsoa alkaneen vuoden 1864 laista, minä en tasa-arvon puolesta työtä tehneenä kansanedustajana pitäisi tuolloin säädettyä lakia kovinkaan edistyksellisenä. Naisten täysivaltaisuus oli toteutunut muissa Pohjoismaissa muutamia vuosia aiemmin, eivätkä 1860-luvun naisten oikeudet olleet merkittävästi aiempaa paremmat. Kuvaavaa on, että uuden lain mukaan nainen sai halutessaan myös itse jäädä holhouksenalaiseksi. Itsenäinen, omista asioistaan päättävä nainen ei siis ollut yhteiskunnassa oletuksena vaan uusi lainsäädäntö pikemminkin avasi vain ohuen mahdollisuuden elää toisenlaista elämää.

 

Mutta onneksi moni tarttui näihin mahdollisuuksiin, yksi heistä oli Tampereella syntynyt Miinu Johnson. Miinun isä Gustaf Vilhelm Johnson oli työskennellyt Finlaysonin tehtaalla ja siirtynyt täältä Kuopioon lankakauppiaaksi. Miinu haaveili itsenäisen naisen urasta ja hakeutui 1860-luvulla kansakoulunopettajaseminaariin. Avioliiton myötä hänestä tuli Minna Canth, joka miehensä kuoleman jälkeen otti isänsä liikkeen hoitoonsa ja tuli tunnetuksi merkittävänä naiskirjailijana. Canth oli niin suomalaisen feminismin kuin sosialismin edelläkävijä, joka ei jäänyt vain nauttimaan lain sallimasta naisen taloudellisesta vapaudesta vaan tunnisti ja otti esiin naisten heikkoon asemaan liittyviä kysymyksiä. Canthin ajattelua kuvaa hyvin hänen lausahduksensa ”naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys.” Canth vaati naisia mukaan lakien laadintaan, yhteiskunnalliseen elämään, tieteen ja taiteen tekemiseen.

 

Naisten oikeuksien parantamisessa aloite siirtyi 1800-luvun lopulla naisille itselleen. Työläisnaisliike teki erittäin tärkeää työtä yleisen äänioikeuden puolesta. Täällä Tampereella pidettiin kesällä 1905 työläisnaisten kolmas edustajakokous, jossa otettiin voimakkaasti kantaa naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden puolesta. Kokouksen pöytäkirjassa sanotaan sattuvasti ”Politiikka kuuluu naisille. Aina on löytynyt miehiä, jotka ovat lainanneet naisten ajatuksia ja niitä esittäneet. Emmekö voisi jo syrjäyttää tulkkeja ja huutaa itse ajatuksemme maailmalle.” Alle kaksi vuotta tuosta kokouksesta, Suomessa oli valittu Euroopan ensimmäiset naiset kansanedustajiksi.

 

Näyttelyn otsikkona on osuvasti ”Feminismi”. Sana kaikuu toisten korvissa vieläkin usein liian äkkivääränä, telaketjuina ja tiukkapipoisuutena. Niin, feminismiähän voi kuvata radikaaliksi ajatukseksi, jonka mukaan naisten ja miesten tulisi olla tasa-arvoisia. Feminismissä on juurikin kyse tasa-arvosta ja emansipaatiosta – kaikkien sukupuolien ja ihmisryhmien kesken. Feministit halusivat jo Minna Canthin aikana sitä, että naissukupuolta ei pidetä erilaisena. Feminismin sanoma on, että naiseudesta ei saa tulla eron merkkiä. Naisena oleminen ei oikeuta erilaista kohtelua millään inhimillisellä alueella.

 

Naisen äänioikeus ei tullut lahjana, niin kuin ei myöhemmin mitkään naisen elämään tai äitiyteen liittyvät tasa-arvon ilmaukset, äitiyslomat, perhevapaat ja isyyslomat. Näistä asioista, joista olemme nykyään hyvin ylpeitä, on aina täytynyt kamppailla. Jos Tampereella kokoontuneet työläisnaiset vuonna 1905 moittivat ”aatelit, papit ja porvarit”, koska he kielsivät naisilta äänioikeuden, myöhempinä vuosikymmeninä on aina löytynyt oman aikansa aatelisherrat, moralistit ja talousmiehet, jotka ovat yrittäneet estää tasa-arvon etenemistä. Monesti me feministit olemme kärsineet takaiskuja, mutta ajan mittaan kuitenkin selvinneet kamppailuista voittajina. Näistä uudistuksista saamme kiittää tarmokkaita, rohkeita naisia, ajattelijoita ja taistelijoita. Tämä näyttely on kunnianosoitus näille aikansa radikaaleille, jotka ovat olleet tekemässä meille nykyistä arkea, mahdollisuuksia osallistua työelämään, kulttuuriin, koulutukseen, politiikkaan.

 

Kysymys tasa-arvosta oli jo 150 vuotta sitten kysymys vallasta, tasa-arvosta ja itsemääräämisoikeudesta. Vaikka olemme edistyneet noista 1800-luvun ajoista huomattavasti, aivan viime vuosien kehityksessä on myös huolestuttavia piirteitä. Tasa-arvobarometrin vertailevan tutkimuksen mukaan asenteet, jotka säätelevät osallistumisesta päätöksentekoon ja äänestyskäyttäytymistä ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana naisille epäedullisemmaksi. Vuoden 2012 barometrin mukaan sekä naiset että miehet valitsisivat poliittisiin tehtäviin useammin miehen kuin naisen. Toisaalta niidenkin, joille sukupuolella ei ole väliä päätöksen teossa, osuus on kasvanut. Asenteiden muuttuminen ja mielipiteiden kärjistyminen näkyy nyt erityisesti sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyn yhteydessä.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön strategioissa on painotettu tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua sukupuolten, eri tavalla sukupuolisesti suuntautuneiden, vähemmistöjä ja eri kansallisuuksia edustavien välillä. Tätä periaatetta olen tukenut ministeriön taide- ja kulttuuripolitiikassa. Kulttuuriministerin tehtävässä huomaa aika ajoin, miten naisten osuus kulttuurin perustan luojina voi jäädä myös näkymättömäksi. Kulttuuriperinnön rakentajina ja vaalijoina naisten asema on kiistaton, mutta vasta nykyaikainen tutkimus laskennallisine indikaattoreineen ja perusteellinen keskustelu tasa-arvosta ja sukupuolten välisistä erilaisista mahdollisuuksista antaa riittävästi eväitä puhua tasapainoisesti kulttuuripolitiikasta, tasa-arvosta ja sukupuolesta.

 

On hyvä, että tasa-arvon voi katsoa monella alueella myös toteutuneen. Tasa-arvon vaaliminen on kuitenkin kokoaikaista työtä. Radikaalit feministit nousivat 1960-luvulla haastamaan konservatiivista naiskuvaa. Nyt itsestään selvät asiat kuten vanhemmuuden jakaminen, osallistuminen työelämään ja politiikkaan tai oikeus taiteen tekemiseen ovat vaatineet marsseja, mielenosoituksia ja hyllymetreittäin pamfletteja. Vaikka olemmekin saavuttaneet paljon, asenteellisia taka-askelia on sinnikkäästi torjuttava ja varmistettava hyvä kehitys. Ja meidän on tärkeää saada siskojen lisäksi myös veljet feminismin barrikadeille. Toivottavasti tämä näyttely siinä omalta osaltaan onnistuu ja vie feminismiä eteenpäin yhteiskunnassa.

Ei kommentteja.

Vastaa