Väärässä olemisen taidetta

Viime viikolla käytiin YK:n lasten huippukokous. Tuloksena oli asiakirja, jossa lapsia halutaan suojata köyhyydeltä, nälältä ja sairauksilta sekä edistää koulutusta ja tasa-arvoa.

Hyvä. Näiden tavoitteiden maailmanlaajuista toteuttamista odotamme innolla. Ainakin minä haluan nähdä, että asiakirjan periaatteet lyövät itsensä läpi myös käytännössä – niin, että jatkossa kansainvälisistä kauppasopimuksista ynnä muusta sellaisesta neuvoteltaessa markkinavoimat, pääomat ja isot ihmiset eivät sitten tallaa tosiasiassa pienimpiä jalkoihin.

Kokouksen loppuasiakirja oli kompromissi. Kuinka ollakaan, jälleen kerran USA ja presidentti Bushin hallinto jätti siihen oman peukalonjälkensä. Amerikan Yhdysvallat, vanhoilliset muslimimaat ja Vatikaani löysivät yhteisen arvorintaman. Ne yhdistivät voimansa varmistaakseen, ettei asiakirjassa vaan vahingossakaan osoiteta ymmärrystä aborttia kohtaan. USAn ”edistyksellinen” rintama sai aikaan myös sen, ettei alle 18-vuotiaiden kuolemanrangaistuksia yksiselitteisesti tuomittu.

Jo on aikoihin eletty, että sellaisessakin asiassa kun kuolemantuomiossa täytyy USAa kumarrella. Ei tämänlaatuisissa kysymyksissä tarvitsisi antaa periksi. Oltaisiin mieluummin äänestää prätkäytetty ja samalla näytetty maailmalle, millaisia arvoja missäkin päin kunnioitetaan.

Ei ole sama, ketkä ja millä arvoilla valtioita johdetaan. Sen on näyttänyt moni esimerkki maailmalla. Bushin kaudella jättisaastuttaja Yhdysvallat jäi hyvin tyynenä esim. päästövähennyksiä koskevan Kioton sopimuksen ulkopuolelle. Voitaisiinkohan jenkeissä lasten huomiointi aloittaa vaikkapa pohtimalla, kannattaisiko maapallo ylipäätään yrittää säilyttää lapsille!

***

Arvoista puheen ollen olen pitkään perännyt sitä, että eri puolueet kävisivät tänä päivänä enemmän aatteellista keskustelua niin, että puolueiden todelliset erot, niiden arvopohja, tulisi paremmin ilmi. Kaivattaisiin sellaista kunnon ”pörhistelyä” päivän politiikan oheen.

Maailmalla sosialidemokraattiset arvot ovat saaneet voiton uusliberalismista. Suomi rankataan kilpailukyvyltään maailman kärkeen hyvinvointipalvelujemme ja sosiaalisten turvaverkkojemme ansiosta. Kansalaisille tehdyt kyselyt kertovat ihmisten olevan hyvinvointiyhteiskunnan kannattajia. Kukaan ei enää huuda yksityistämisen ihmeen, Uuden-Seelannin mallin perään.

Näin ollen kokoomuskaan ei esim. viime kunnallisvaaleissa tohtinut kovin paljoa hehkutella yksityistämisen teemoilla. Nykyisin näyttääkin olevan niin, että kokoomuksen viralliseksi ”todellisen karvan äänitorveksi” on ihan vapaaehtoisesti ryhtynyt Kimmo Sasi. Hän on milloin yksityistämässä Yleisradiota, milloin rautateitä.

Kannattaisikohan kuitenkin ensin katsella, miten mallit ovat toimineet maailmalla. Esim. Brittein saarten rautateiden yksityistämishanke on suorastaan kuuluisa epäonnistumisestaan: liikenne on superkallista, tehotonta ja turvatonta.

Monista heitoistaan Sasi ansaitsisikin jo kotimaisen kunniamaininnan ”väärässä olemisen taidetta”. Kansainvälisesti saman voisikin sitten myöntää George W. Bushille.

(julkaistu kolumnina Uutispäivä Demarissa)

Ei kommentteja.

Vastaa