Vaihtoehto on

Onnea Pirkanmaan Päivä. Hienoa, että saamme uuden kiinnostavan verkkolehden alueellemme. Mediaahan on kuvattu perinteisesti ”vallan vahtikoiraksi” ja se tehtävä onkin tärkeä demokratiassa.

Viime aikoina ”vallan vahtikoira” on ystävällisesti näyttänyt keskittyneen SDP:n arvioimiseen. Hyvä näin, että sitäkin vahditaan, tekeekö oppositio hommansa. Siitä, miten hyvin vallan vahtikoira tällä hetkellä toteuttaa puolueetonta tiedonvälitystä, tehköön jokainen oman arvionsa.

Mutta tosiaan hommia olemme tehneet niin kuin vastuullisen oppositiopuolueen tuleekin. Hallitukselle olemme antaneet tukkapöllyä silloin, kun siihen on tarvetta, mutta samaan aikaan olemme koko ajan tuoneet esiin myös oman vaihtoehtomme. SDP on esittänyt oman vaihtoehtobudjettinsa, joka on paitsi reilumpi kuin oikeistohallituksen nykymeno, myös talouspoliittisesti vastuullisempi: menot ja tulot on mitoitettu vaihtoehdossamme niin, että tänä vuonna velanottotarve olisi ollut puoli miljardia vähemmän hallituksen linjaan nähden.

Kiteytettynä linjamme on: enemmän Robin Hoodia. Ne, joilla on enemmän varaa, osallistuisivat lamatalkoisiin vähän enemmän ja pienituloisimmat vähän vähemmän. Nythän esimerkiksi verolinjat ovat toimineet täysin toisin päin: työnantajien Kela-maksun poiston maksavat kipeimmin pienituloiset ihmiset, kun asumisen hinta energiaverojen noston kautta kallistuu. Valtion tuloveroja on alennettu, mutta samaan aikaan kunnat rahapuolassaan on jätetty nostamaan verojaan, jotka taas osaltaan rokottavat niitä, jotka eivät valtionveron kevennyksistä ole päässeet hyötymään.

Pirkanmaan kannalta vaihtoehtobudjetissamme oli olennainen esitys nykyisten hätäkeskusten säilyttämisestä. Valitettavasti hallituspuolueet tämänkin esityksen äänestivät kumoon.

Ehkä siltä ”vallaltakin” – maan hallitukselta – olisi syytä kysellä, mitä se tekee vaikean taloustilanteen hoitamiseksi ja Suomen saamiseksi jaloilleen. Nythän hallitus on jättänyt kaiken mahdollisen seuraavan hallituksen harteille ja retoriikassaan keskittynyt lähinnä räksyttämään SDP:lle. Pääministeri on usein osoittanut ”valtionais”-kykyään haukkumalla SDP:n lyttyyn. Saman teki ministeri Katainen Kreikka-päätöksen yhteydessä. On muuten hienoa, että jälleen lauantaina puhemies Niinistö esitti täsmälleen samanlaista kritiikkiä näiden asioiden hoidossa, mistä SDP on puhunut koko ajan.

SDP on esittänyt vaihtoehtonsa myös työelämän kehittämiseksi turvallisemmaksi ja inhimillisemmäksi. Tämän päivän maailmassahan työelämä liian usein polttaa ihmisen loppuun. Eikä hirveästi auta, kun koko ajan vaaditaan milloin eläkeiän pakkonostoa, milloin lomaoikeuksien leikkaamista. SDP on ainoana puolueena linjannut, ettemme hyväksy eläkeiän pakkonostoa. Tarvitaan porkkanaa, motivaatiota ja arvostusta – ei keppiä.

Olemme esittäneet yhdeksän konkreettista toimea, jotta työelämästämme tulisi maailman paras. Niitä ovat  työelämän joustot elämäntilanteen mukaan (mm. työaikapankit), paremmat oikeudet pätkä- ja vuokratyöntekijöille sekä työelämän turvallisuus, esim. ammattiliittojen kanneoikeuden kautta.

Helmikuussa SDP julkistaa oman vastuullisen talouslinjauksensa. On tärkeää, että ennen vaaleja kaikki puolueet tuovat näkemyksensä esiin, jotta äänestäjillä on mahdollisuus vertailla eri vaihtoehtoja.

Myös kunnissa SDP on vastuullinen toimija. Esimerkiksi Tampereella olemme esittäneet vaihtoehtonamme, että tässä tilanteessa on tehtävä arvovalintoja: tunnelirahat jäihin ja lisää resursseja vanhusten hoivaan.

Eli hyvällä mielellä eteenpäin. Taistelutunnelmissa. Hihat on kääritty.

(julkaistu Pirkanmaan Päivässä kolumnina 17.1.2011)

Ei kommentteja.

Vastaa