Yksi pökkö pesässä

Kiirettä on pitänyt puheenjohtajakiertueineen ja vappupuheineen ja kaikkine muine työasioineen ja se on hyvä se. Olen innostunut, vaikka illalla sitten silmä lumpsuttaakin. Minusta muuten nämä meneillään olevat pj-paneelit ovat olleet hyvähenkisiä ja uskon, että näin olemme saaneet tehtyä myös innostustyötä tulevien syksyn vaaleja ajatellen.

Että sinänsä, kun media kirjoittaa, että onpa tylsää – hohhoijaa – tämä SDP:n pj-peli, niin ihan kaikkea ei kuitenkaan kannattaisi ottaa annettuna, vaikka se välillä tuntuu joidenkin mielestä mukavampaa olevankin kauhistella, kuinka aina kaikki on päin prinkkalaa. Eräänlaiseen suoritukseen ylsi eilen Ilta-sanomien lausunnonantaja, ex-kansanedustajamme, joka ”tiesi”, että paneelit eivät ole mielenkiintoisia, vaikkei hän yhdessäkään niistä ole käynyt. Se on edistyksellistä profetiaa se, että tietää, vaikkei ole käynytkään.

Sitten valitellaan, kun ”ei ole avauksia”. On kuitenkin syytä huomata, että SDP jo puolueenakin on viimeaikoina tehnyt aikalailla erilaisia avauksia ja esitellyt uusia linjanvetojaan: tulevan puoluekokouksen tulevaisuusasiakirjoissa niitä on, moniakin. Esimerkiksi minun ja Tabermannin Tommyn valmistelemassa henkistä hyvinvointia koskevassa asiakirjassa on tukku uusia ajatuksia mm. yhteisöllisyyspäivästä, aikapolitiikasta, hiljaisista huoneista työpaikoille, maksuttomista liikuntapaikoista nuorille ja lapsille sekä kulttuuriseteleistä työttömille, pienituloisille eläkkeensaajille ja opiskelijoille. Tai vaikkapa ajatus valuutanvaihtomaksusta – sekin on ohjelmassa ja senkin puolesta SDP toivottavasti sitten kesäkuussa ottaa kantaa hyväksymällä ko. ohjelman.

Työn tulevaisuusohjelmassamme on ollut avauksia liittyen mm. työttömyysturvan kehittämiseen tai vaikkapa hyvä idea irtisanomisia hillitsevästä vakausmaksusta. Eduskunnassa jo vaihtoehtobudjetissamme on avauksia koskien mm. windfallveroa, jolla kerättäisiin isoja summia päästökaupan tuomasta ”ansiottomasta arvonnoususta” tietyiltä energiantuottajilta, avauksia koskien maksutonta joukkoliikennettä alle 16 -vuotiaille tai avauksia koskien pörssiveron käyttöönottoa. Kumma kun näitä ei mitenkään lasketa minkään sortin avauksiksi tietyssä keskustelussa.

Mitähän muuten niiden muiden puolueiden avaukset ovat? Ai niin, Vanhanen sanoi, ettei saa keskustella köyhistä ja hyökkäysministeri Häkämies aloitteli liittymisneuvotteluja Natoon nyt jo Ruotsinkin puolesta. Tästä voisi vähän niin kuin keventäen todeta, että viimeksi, kun pari vuosisataa sitten Suomi ja Ruotsi olivat sotilaallisesti ja muutenkin ”liittoutuneet” oli seurauksena, että Suomi liitettiin Venäjään. Ainakaan Häkämiehen aiempien Venäjälausuntojen valossa en usko, että hänen tavoitteenaan sentään tämä on – kunhan muuten vaan puhelee isoja.

Mikähän siinä muuten on, että aika yleisesti tietyissä piireissä lähinnä vain myönteiset natopuheet kelpaavat näiksi paljon kuulutetuiksi ”uusiksi mielenkiintoisiksi avauksiksi” tai ”edistykseksi”. Silloin kuljet pitkät valot päällä kohti tulevaisuutta. Varmaan vain siinä tapauksessa, että yksi tai useampi SDP:n yhdeksästä puheenjohtajaehdokkaasta esittäisi liittymistä Natoon, muuttuisi sävy, jolla meistä kirjoitetaan tai jolla meitä arvioidaan. Yhtäkkiä olisimmekin ”raikkaita”, ”avauksia tekeviä”, emmekä vain ”tylsästi” pohtisi, miten vaikka turvata peruspalvelut tulevaisuudessa tai miten estää yhteiskunnan eriarvoistuminen.

No, jotenkin toivon, että liikkeemme ei antaudu sille, että muut määrittävät puolestamme, mikä meillä on tärkeää tai kiinnostavaa keskustelua. Olemme hyvä porukka ja liike, joka on aina ollut edistyksellinen – ja tulee sitä olemaan tulevaisuudessakin. Puhumalla ihmisille tärkeistä isoista tulevaisuuslinjoista yhtä lailla kuin ihmisille tärkeistä pienistäkin arjen asioista, jotka ihmisten mieliä askarruttavat.

Minun mieltäni muuten lämmitti tämänviikkoinen kyselytutkimus, jossa enemmistö Suomen kansasta ei halunnut, että rakennetaan lisää ydinvoimaa. Hienoa, hyvä, että ihmiset kuitenkin edellyttävät meiltä päättäjiltä sitä, että emme päästä itseämme ihan liian helpolla. Nimittäin sitähän se on, jos vain uskomme, että ilmastomuutokseen ratkaisu on ydinvoima, ydinvoima ja ydinvoima. Joskus tällaistakin propagandaa kun tulee monesta paikasta kuulleeksi tai lukeneeksi.

Lisäydinvoima on liian ”helppo” ratkaisu tuudittautua. Tässä unohdetaan siihen liittyvät monet ongelmat kuten jäte, uraanin louhinnan ongelmat, turvallisuuskysymykset, onnettomuusriskit jne. Ei kai näitä voi unohtaa kokonaan kun ydinvoiman ylivoimaisuuden nimiin vannotaan.

Muitakin ongelmia ydinvoiman lisäämiseen liittyy: tosiasiassa toisensuuntaisista puheista huolimatta ydinvoiman lisärakentaminen syö sitä kunnianhimon tasoa, mikä pitää olla, kun kehitetään oikeasti niitä tulevaisuuden muotoja: aurinkoa, bioenergiaa, tuulta, energiapihejä tekniikoita, energiansäästötoimia yleensäkin. Jos näitä ei kehitetä meillä nyt tarpeeksi, menee tilanne maailmalla meiltä ohi. Siellä satsataan näihin täysillä ja näiden ympärille syntyy tulevaisuuden työpaikkoja.

Vähintä, mitä pitää vaatia, on kokonaisvaltainen selvitys siitä, mitä erilaisia vaihtoehtoja meillä on. Minä en ainakaan ole nähnyt vielä pitäviä todisteita siitä, ettei meillä olisi muuta mahdollisuutta kuin kuudes (joidenkin mielestä kuudestoista) ydinvoimala. Ei muuta kuin vaihtoehtoiset mallit esiin. Kai niitä Mauri Pekkarisen ministeriö nyt parhaillaan tutkii vähintään samalla innokkuudella, kun pyytää ydinvoimasta tarjouksia pöytään?

Kun mainitsemani kyselyn tulos muuten tuli, oli ministeri Pekkarisen vastaus tyypillinen: kansa ei tiedä, kansa on väärässä. Joskus muistan olleen toisensuuntaisiakin kyselytuloksia. Silloin vastaus on ollut: kyllä kansa tietää. Mitäs jos annettaisiin kansan oikeasti tietää tässäkin tapauksessa ja käytettäisiin kunnolla intohimoa myös vaihtoehtoisten mallien luomiseen ja arviointiin. Katsotaan avoimesti mikä on mahdollista ja mikä ei, ja vertaillaan eri vaihtoehtoja. Nyt tuntuu olevan vain yksi ”pökkö” pesässä ja se pökkö on valitettavasti vähän enemmän säteilevää lajia, kun perinteinen puu.

Vaikka tämä teksti taas näköjään tuli ”pitkäksi kuin nälkävuosi” on pakko laittaa vielä yksi loppukevennys tähän. Nimittäin yhtenä päivänä istuntosalissa vierustoverini Esa Lahtela Pohjois-Karjalasta keksi, miten minun nyt pitää ”markkinoida” itseäni. Pohjois-Karjalan murteella Esa todisti, että Piahan on liikkeen jäljellä oleva ”punapiäoma”. Niinpä niin, siitä pidetään kiinni, että tämä punapiäoma kyllä säilyy.

Ei kommentteja.

Vastaa