Ympäristö – asenteet, tavoitteet ja käytäntö

Ympäristökysymykset ovat nostaneet voimakkaasti päätään viime vuosikymmeninä. Ihmiskunta on alkanut havahtua kysymyksiin ympäristön tilasta ja tulevaisuudesta. Yksittäisten ihmisten asenteet ovat muuttuneet ympäristömyönteisimmiksi ja varsinkin nuorille ovat kysymykset ympäristön tulevaisuudesta usein ykkössi-jalla.

Asenteiden muuttuminen ja ympäristötietoisuuden kasvu on myös konkretisoitunut monin tavoin. Talojen pihoilta löytyy entistä useammin jätteiden kierrätysastiat, kauppoihin ilmestyy uusia luomutuotteita, tuottei-siin kehitellään ympäristömerkkejä jne. Ihmisten on entistä helpompaa tehdä ympäristöystävällisiä valintoja joka päiväisessä elämässään. Muuttuneiden asenteiden myötä entistä useampi yritys näkee ympäristöystä-vällisyyden nykyisin jo suorastaan kilpailuvalttina. Yrityksiin on laadittu ympäristöpoliittisia strategioita, joista sitten mielellään markkinoinnissa muistutellaan.

Myös politiikassa ja sen eri lohkoilla ollaan kiinnitetty huomiota ympäristökysymyksiin aina enemmän ja enemmän – osin periaatteessa, osin myös käytännössä. Noin yleisesti ottaen kehitystä on tapahtunut. Siitä esimerkkeinä jo aiemmin kerrattu historia ympäristölainsäädännön kehittymisestä. Viimeisten vuosien aikana eduskunnassa on säädetty mm. kohtuullisen edistyksellinen luonnonsuojelulaki ja aiempaa “vihreäm-pi“ maa-aineslaki. Onpa myös EU:n hallitusten välisessä konferenssissa kirjattu kestävän kehityksen periaa-te koko unionin toimintaa lävistäväksi periaatteeksi.

Elämme aikaa, jolloin ympäristökysymysten tärkeys tunnustetaan. Kestävä kehitys ja ympäristön huomioon ottaminen on nykyisin helppo kirjata yhteiseksi tavoitteeksi melkeinpä asian kuin asian yhteydessä. Mikään varteen otettava poliittinen voima siitä tänä päivänä kieltäydy. Eri asia on, mitä kukin tällä tarkoittaa ja kuinka tosissaan asiaan sitoudutaan.

Usein politiikassa suhteellisen yleispiirteisestä ja ylevästä tavoitteesta syntyy helposti yksimielisyys. Ympä-ristö on yksi tällainen. Keinot ovat jo toinen asia ja käytännön työssä erimielisyyksiä alkaakin jo löytyä roppakaupalla. Ajatellaanpa vaikkapa ydinvoimaa. Sekä sen vastustajat, että kannattajat perustelevat näkemystään voimakkaasti juuri ympäristösyillä.

Politiikan luonteeseen kuuluu olennaisesti myös ristiriidat eri arvojen kesken. Vaikka ekologisesti kestävä kehitys kirjattaisiin johtotähdeksi asian kuin asian yhteydessä, tulee ympäristönäkökulma käytännön pää-töksenteon yhteydessä suhteutetuksi moniin muihin kysymyksiin.

Jos tavoitteena on vaikkapa luonnonsuojelu, alkaa vääntö sen suhteesta maanomistajan etuun, yritysten toimintaedellytyksiin, tietyn alan työllisyyteen tai vaikkapa kaivostoiminnan tulevaisuuteen. Alun perin ylimmäksi asetettu tavoite luonnonsuojelusta saattaa ollakin yht’äkkiä alisteinen monelle muulle intressille. Jos ja kun näin käy, ei päästä ihanteelliseen tulokseen itse tavoitteen kannalta.

Joskus ympäristönsuojelun kannalta ihanteellinen ratkaisu laimenee jopa “kansallisen edun“ nimissä. Ikuisuuskysymyksenä tästä turve, jonka ottaminen ei edelleenkään sisälly uudistettuun muuten jo varsin kehittyneeseen maa-aineslakiimme. Myöskään poliittista yksimielisyyttä turpeen uusiutumisesta tai sen uusiutumattomuudesta ei ole saavutettu, siksipä se nykyisin kirjataankin “erittäin hitaasti uusiutuvaksi“ energialähteeksi.

Demokratiassa kukaan ei päätä yksin, joten kompromisseja syntyy kompromissin perään. Usein tuloksena saattaa olla vesittynyt versio alkuperäisiin tavoitteisiin nähden. Pahimmassa -onneksi ei sentään yleisimmässä- tapauksessa kompromissina syntynyt “keino“ on jo niin kaukana itse “tavoitteesta“, ettei selkeää yhteneväisyyttä enää löydy.

Hyvänä esimerkkinä politiikan kompromissiluonteesta on esimerkiksi kädenväännöt luonnonsuojelulakia valmisteltaessa. Pitkään taisteltiin siitä, onko valtion korvattava maanomistajalle laista mahdollisesti aiheu-tuva “vähäistä suurempi“ vai vasta “huomattava“ haitta. Haitta päädyttiin korvaamaan silloin, kun se on “merkityksellinen“. Käytännön lainsäädäntötyössä jokainen yksityiskohta tulee siis erikseen “tapeltua“ ja jokainen intressitaho pistää parhaansa mukaan sormensa peliin, ennen kuin lopullinen laki on valmis.

Joskus ympäristökysymyksissä tuntuu myös siltä, että itse tavoite, ympäristönsuojelu, saattaa monilta unohtua heti kohta sen jälkeen, kun se on yhteisesti ja yleisesti hyväksytty. Tyypillinen esimerkki tästä on Natura, joka sai aikaan lähes kansallisen paniikin. Yht’äkkiä Naturan perimmäinen tarkoitus, ympäristön suojelu, olikin yleisen mielipiteen mukaan niinkin paha mörkö, että jopa kokoomuslainen valtiovarainminis-teri intoutui lietsomaan lisäpaniikkia ja lisäämään tahallisia väärinkäsityksiä tupajumipuheillaan. Niinpä niin, on helppoa kirjata ympäristötavoitteita ohjelmiin, jos niitä ei sitten pahemmin tarvitse noudattaa.

Summa Summarum:

Ympäristön tulevaisuudesta riippuu koko maapallon tulevaisuus. Tämä on nykyisin periaatteessa tiedostet-tu, ja ympäristötavoitteet ovatkin läsnä entistä voimakkaammin niin yksilön omissa valinnoissa kuin kun-tien, valtion ja EU:nkin päätöksissä. Ja tehdäänhän ympäristötavoitteiden toteuttamiseksi myös maailman-laajuista yhteistyötä.

Ympäristön kannalta ihanteellisen ja täysin moitteettoman politiikan tekemistä rajoittaa kuitenkin käytän-nössä moni seikka. Vaikka tavoite on selkeä ja tarkoitus hyvä, on lopputulos usein enemmän tai vähemmän vaatimattomampi.

Riittävätkö sitten ns. pienet askeleet ja hidas kompromissien kautta etenevä päätäntä? Onko niin, että asenteissamme on edelleenkin vähän korjaamista. Ilmaston lämpenemistä, vesien ja maaperän saastumista tai vaikkapa sademetsien tuhoutumista kun on niin vaikea havaita konkreettisesti ennen kuin ne tulevat sinua vastaan vaikkapa sinilevälaattoina.

Ekologisesti kestävän kehityksen tavoitteet eivät saa jää vain koreiksi kirjaimiksi. Kun ympäristötietoisuus on kasvanut, on hyväksyttävä se, että joskus sen nimissä joudutaan myös luopumaan jostakin tai rajoitta-maan jotakin. Kunta ei voi kaavoittaa asuntotonteiksi metsää, jos siellä asustelee liito-orava!

Ympäristökysymysten ratkaisussa ei periaatteessa voi olla yksilön, kunnan, valtion tai EU.n etua vaan ainoastaan yhteinen etu, joka on maailmanlaajuinen. On välttämätöntä, että ihmiskunta pyrkii yhdessä sopimaan esimerkiksi ilmastonmuutosten lieventämisestä ja päästöjen vähentämisestä. Sopimisen jälkeen on valtioiden kyettävä kuitenkin keskittymään muuhunkin kuin vain kansallisen haitan minimointiin päästö-kaupalla!

Haaste sosialidemokratialle

Kuten aiemmin kuvatusta ympäristölainsäädännön historiasta ilmenee, ovat sosialidemokraatit olleet edelläkävijöitä monessa tuloksekkaassa uudistuksessa. Olemme puolueista ensimmäisenä tehneet oman ympäristöpoliittisen ohjelmamme vuonna 1969. Se ja myöhemmät linjauksemme ovat aikaansa nähden edistyksellisiä ja ne sisältävät myös selkeät ideologiset perustelut sille, miksi juuri sosialidemokratiaan kuuluu ympäristöstä ja luonnosta huolehtiminen. Perinteiset arvomme kansanvallasta, tasa-arvosta ja solidaarisuudesta luovat perustan tälle.

Vuoden 1987 ohjelmamme mukaan ympäristöongelmien ratkaisu edellyttää ihmiskunnalta yhteisvastuuseen perustuvaa, tarmokasta toimintaa riiston kaikkia muotoja vastaan. Ihmisellä ei ole ylivaltaa luontoon nähden ja siksi tarvitsemme solidaarista ympäristöpolitiikkaa.

Edelleen ohjelmassa korostetaan ympäristöpolitiikan ensisijaisuutta. Sen mukaan ohjailemattomat mark-kinavoimat tuottavat huonoa ympäristöä, eikä kestävää ympäristöpolitiikkaa voida harjoittaa kapitalistisen tuotantotavan ehdoilla. Tuotantotoiminta tuleekin alistaa ympäristöpolitiikalle.

Ohjelmassa korostetaan sosialidemokraattien ympäristötavoitteiden lähtevän yleisen edun puolustamisesta yksityistä voitontavoittelua vastaan. Luonnonvaroja on käytettävä suunnitelmallisesti ja tasapuolisesti. Jokamiehenoikeuksia on puolustettava. Koska ilmaista luonnonvarojen käyttöä ole, kannetaan huolta siitä, että ympäristöhaitat eivät vaikuta yritysten taloudelliseen tulokseen. Ohjelmassa vaaditaankin ympäristöva-hingoista aiheutuvien kustannusten sisällyttämistä tuotantokustannuksiin.

Ei hullumpi ohjelma! Vaikka edellä kuvatussa terminologiassa onkin aistittavissa tietty nostalginen histori-an häivähdys, on itse sanoma mitä ajankohtaisin ja tärkein. Ympäristökysymykset ovat tyypillisesti niitä kysymyksiä, joita täysin vapaat markkinavoimat eivät kykene ratkaisemaan, vaan tarvitaan selkeää poliittis-ta tahtoa luomaan markkinoille pelisäännöt.

Globaalistunut maailmantalous luo oman vakavan haasteensa tulevaisuudelle. Jos esimerkiksi sallimme jatkuvan ympäristönormien dumppauksen, sen että yritykset kääräisevät suuria voittoja sijoittumalla sinne, missä ympäristönormit ovat alhaiset tai olemattomat, ajaudumme ennen pitkää katastrofiin.

On sanottu, että kommunismi tuhosi aikanaan itsensä olemalla totalitäärinen ääripää. Nyt toinen ääripää, uusliberalistinen markkinakapitalismi, onnistuu myös tuhoamaan itsensä, ellei siinä huomioida sosiaalisia ja ekologisia ulottuvuuksia.

Ympäristökysymysten ratkaisemiseksi politiikan on siis mentävä talouden edelle. Oikeistolaiseen ideologi-aan tämä ei kuulu. Se kuuluu vasemmiston, sosialidemokratian, perinteisiin arvoihin, jotka perinteisyydes-tään huolimatta ovat nykyisin mitä ajankohtaisimpia -moderneja. Tämän vuoksi ei ole naivia todeta, että maapallomme tarvitsee sosialidemokraattisia arvoja ja näitä arvoja toteuttavaa liikettä ja ihmisiä.

Ei kommentteja.

Vastaa