Edistyksellinen eläinlaki tekemään parempaa huomista

Ajankohtaista,Ajankohtaista, tiedotteet

Eläinten hyvinvointiviikkoa vietetään aina lokakuun alussa. Sen avaa huomenna sunnuntaina vietettävä Eläinten päivä.

– Sivistyksen mitta on, kuinka kohtelemme kaikkia, jotka eivät itse kykene puhumaan puolestaan. Myös eläimet ansaitsevat hyvän kohtelun, sanoo kansanedustaja Pia Viitanen (sd).

Viitanen muistuttaa eläinsuojelulainsäädännön uudistamisen välttämättömyydestä ja toivoo sen saattamista joutuisasti eduskuntaan. Uusi eläinlaki on hyvin tärkeää saada toteutettua tällä hallituskaudella.

– Uuden lain on oltava kunnianhimoinen. Suomen on oltava edelläkävijä myös eläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin kuuluvissa asioissa. Näin katsotaan tulevaisuuteen. Kansalaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota eläinten hyvinvointiin tehdessään valintoja, ja on kaikkien etu, että meillä esimerkiksi ruoka tuotetaan korkein eettisin periaattein.

Uusi laki saatiin eduskunnan käsittelyyn jo viime kaudella, mutta se kaatui aikapulaan, kun vaalikausi loppui kesken.

– Viive aikatauluun oli sinänsä ikävää, mutta nyt on mahdollista tehdä entistä modernimpi laki. Tärkeää on, että laissa määritellään selvästi eläimen itseisarvo. 2020-luvulla eläintä ei voi enää pitää puhtaasti omaisuutena tai välineenä, vaan eläimen asema tuntevana ja kokevana olentona on tunnustettava myös laissa.

– Tuotantoeläimen mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen on niin ikään olennainen osa eläimen hyvinvointia. Tämä on mahdollistettava ihan kaikille tuotantoeläimille. Lisäksi sulaa juomavettä on oltava tarjolla kaikille tuotantoeläimille jatkuvasti ja kivunlievityksen täytyy olla kunnossa. Nämä ovat perusasioita, joiden on oltava kunnossa, toteaa Viitanen ja kertoo, että edellä mainitut periaatteet ovat SDP:lle hyvin tärkeitä.

Viitanen muistuttaa, että myös lemmikkien asemaa tulee tarkastella uudessa laissa niin ikään tarkasti.

– Valitettavasti kaikki lemmikit eivät voi Suomessa hyvin. Laiton lemmikkibisnes täytyy esimerkiksi saada kuriin ja kissojen ja koirien rekisteröintipakko on yksi askel oikeaan suuntaan. Ihmisen paras ystävä, lemmikki, ansaitsee hyvän elämän, huolenpitoa ja välittämistä.

Viitanen haluaa kiittää eläinsuojelujärjestöjä. – Näin alkavan eläintenviikon kynnyksellä haluan nostaa esiin myös eläinsuojelujärjestöjen merkittävän ja pyyteettömän työn kiitoksen kohteeksi. On todella vaikuttavaa, että niissä toimivat ihmiset tekevät sydämestään työtä eläinystäviemme puolesta. On tärkeää, että yhteiskunnassa tätä arvostetaan, kansalaisjärjestöjä kuunnellaan ja heidän asiantuntemustaan käytetään lakien valmistelussa yhteisen hyvän edistämiseksi. Myös kansalaisjärjestöjen rahoitus ja toimintaedellytykset on turvattava. Hyvää eläinten viikkoa kaikille!