Kohtuuhintaisen asumisen edistämisen näyttävä vahvasti asuntopoliittisessa ohjelmassa

Ajankohtaista,Ajankohtaista, tiedotteet

SDP:n kansanedustaja, ex-asuntoministeri Pia Viitanen pitää välttämättömänä, että parhaillaan valmisteltavassa hallituksen asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa tuodaan esiin konkreettisia tekoja kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi. Viitanen on jättänyt tänään asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessään Viitanen nostaa esiin uuden valtion tukeman omistusasumisen mallin, valtion asuntorahaston tulevaisuuden turvaamisen ja pitkän korkotuen kehittämisen keinoiksi asumisen kohtuuhintaisuuden tukemiseksi




– Hallituksen on tarkoitus antaa asuntopoliittinen toimenpideohjelma selontekona eduskunnalle vielä vuoden 2020 puolella. Kahdeksanvuotinen asuntopoliittinen ohjelma on yksi Tarkastusvaliokunnan vuonna 2018 linjaamista keinoista lisätä asuntopolitiikan pitkäjänteisyyttä, Viitanen kertoo.
 
Viitanen muistuttaa, että yksi tärkeimmistä tarkastusvaliokunnan lausumista koski kohtuuhintaisen asumisen kehittämistä ja lisäämistä. Lausuman täyttämiseksi ei riitä, että asuntopoliittisessa ohjelmassa olemassa olevia työkaluja ja keinoja vain jatketaan. Viitasen mukaan ohjelmassa on linjattava myös uusista keinoista.
 
–  Asuntopoliittisessa ohjelmassa tulee näkyä kohtuuhintaisen asumisen edistäminen konkreettisina tekoina. Uusi valtion tukema omistusasumisen malli, valtion asuntorahaston tulevaisuuden turvaaminen sekä pitkän korkotuen kehittäminen ovat hyviä esimerkkejä tällaisista keinoista. Uskon, että eduskunnassa hyvin laajasti jaetaan tavoite suomalaisten asumismenojen ja -kustannusten madaltamisesta, Viitanen päättää.