
Etätyösuosituksen päätyttyä moni työkaveri kohtaa jälleen toisensa ihan ”livenä”. Taas huomaa, miten tärkeää on, ettemme tapaa toisiamme vain ruutujen kautta.
Toinen ihminen on tärkeä. Yksinäisyys on liian monelle aina arkea. Nyt Koronan jälkiä paikatessa ja yleisestikin päätöksenteossa, on voitava vahvistaa kaikkia toimia, joilla yksinäisyyttä torjutaan.
***
Pari viikkoa sitten kohtasin Hervannan Yrittäjät 40-vuosijuhlassaan kuitenkin videotervehdyksen kautta ihan ”oikean tapaamisen” sijaan. Tällä kertaa syy ei ollut Koronatilanne, vaan äänestys, joka vaati läsnäoloa Arkadianmäellä.
Myönteistä oli, että äänestyksellä saatettiin voimaan monen yrittäjän ja tapahtuma-alan jo pitkään toivoma Korona-passi. Passi tuo ison lisän toimintamahdollisuuksiin, jos tilanne synkkenee. Se on keino pitää yhteiskuntaa auki. Siksi tarpeellinen.
***
Yritykset tuovat työtä, ja ovat avainasemassa luotaessa kestävää tulevaisuutta. Oli tärkeää, että niitä voitiin tukea pandemian puhjettua mittavin, monen miljardin tukitoimin.
On myönteistä, että vuoden aikana työllisten määrä on kasvanut 120 000:lla. Työ tärkeä kaikille. Sen tulee olla jokaisen oikeus. Olen iloinen, kun saimme juuri eduskuntaan esityksen erityistehtäväyhtiö Työkanavan perustamisesta. Se tarjoaa työtä vaikeimmassa asemassa oleville osatyökykyisille. Heiltä löytyy paljon osaamista ja motivaatiota.
On välttämätöntä, että työntekijöitä kohdellaan tasavertaisesti. Työkanava tarjoaakin osatyökykyisille oikeaa palkkatyötä työehtosopimusten mukaisesti. Se tarjoaa myös koulutusta ja tukee työkykyä. Näin yritysten kynnys palkata osatyökykyinen madaltuu. Tästä hyötyvät sekä työntekijä että työnantaja. Työmarkkinoiden tasa-arvo lisääntyy, samoin ihmisten osallisuus ja hyvinvointi.
***
Kohtaamiset ihmisten kesken ovat tärkeitä – niin myös mahdollisuudet kohdata taas vaikkapa kulttuuria. Oli välttämätöntä, että tukia suunnattiin yli 200 miljoonaa kulttuurille pandemian puhjettua, ja myös se, että ensi vuotta uhkaava rahoituksen leikkaus peruttiin. Tulos on tärkeintä.
Uskon, että moni on kulttuuria kovasti kaivannut. Esimerkiksi itse sain juuri nauttia TT:n Kansalliskirjailijasta – suosittelen lämpimästi. Tampereella on paljon hyvää kulttuuritarjontaa nyt – ja aina. Tunnetusti.
Kolumni Tamperelainen 30.10.2021
Jaa tämä artikkeli