SDP:n Pia Viitanen: Rahastojen verotuksesta linjattava syksyllä

Ajankohtaista,Ajankohtaista, tiedotteet

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä selvitti, että verosta vapautettujen institutionaalisten sijoittajien Suomesta saamat osingot ja kiinteistötulot voitaisiin asettaa verotuksen piiriin. Työryhmän raportti julkaistiin tänään.

– Verotuloja tarvitaan julkisten palvelujen rahoittamiseen. Työryhmän raportti osoittaa, että niin suursijoittajien lähdevero kuin ulkomaisiin kiinteistörahastoihin kohdistuva vero olisi mahdollista toteuttaa ja niistä voisi kertyä reilusti yli sata miljoonaa euroa vuodessa. Pienituloisten palkansaajien ja eläkeläisten veroja voidaan jopa alentaa vahvistamalla pääomien veropohjaa, sanoo eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen.

Raportti osoittaa, että erilaisia veromalleja rahastojen ja muiden institutionaalisten sijoittajien verottamiseksi on jo nyt käytössä monissa maissa. Hallitus tiedotti kehysriihen yhteydessä, että johtopäätöksistä linjataan budjettiriiheen mennessä.

– Muissa Pohjoismaissa ulkomaisten sijoittajien kiinteistötulot ovat laajasti verotuksen piirissä. Tanskassa ollaan ottamassa käyttöön 15 prosentin lähdevero rahastojen osingoille ja Saksassa tällainen malli on jo nyt. Suomessa on keskusteltu 5 prosentin verotasosta. Hallituksen tulisi linjata syksyn budjettiriihessä toimista, jotta Suomen veropohja voidaan turvata ja parantaa näin palvelujen rahoitusta, Viitanen jatkaa.

Viitasen mukaan varallisuuden keskittyminen on saatava kuriin

Tänään julkaistiin myös Tilastokeskuksen varallisuustilasto, jonka mukaan 1990-luvulta alkaen jatkunut varallisuuden keskittyminen on kiihtynyt. Varakkain kymmenys omistaa jo noin puolet kotitalouksen varallisuudesta.

– Varallisuuden keskittyminen ei voi jatkua loputtomiin. Pääomien veropohjan tiivistäminen on siihen yksi ratkaisu. Verotuloja tulisi kerätä puuttumalla suuryritysten verovälttelyyn ja laajentamalla veropohjaa aliverotettuihin kohteisiin, kuten vakuutuskuoriin ja verosta vapautettuihin institutionaalisiin sijoittajiin, Viitanen sanoo. – Tämä on se suunta, mihin koko maailma on menossa. Suuret G7-maat sopivat viikonloppuna minimiverosta yhteisöjen voitoille ja esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa ollaan korottamassa varakkaimpien verotusta, jotta koronalasku voidaan jakaa reilusti ja investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen saadaan käyntiin.