TURVALLINEN TYÖELÄMÄ MOTIVOI – POIS SAIRAUSSAKKOJEN JA POTKULAKIEN TIELTÄ 

Ajankohtaista,Kolumnit

Ylen kyselyn mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta haluaa hallituksen sopivan työelämän uudistuksista työmarkkinaosapuolten kanssa. Ikävää, että tästä huolimatta hallitus pitää jääräpäisesti kiinni työelämän heikennyksistä, eikä anna mahdollisuutta sopimiseen. Suomi on ajettu vastakkainasettelujen tielle.

Palkansaajille on luvassa sairaussakkoa, potkulakia, sekä isoja leikkauksia työttömyysturvaan ja sen lapsikorotuksiin. Tällä viikolla eduskuntaan tulivat esitykset lakko-oikeuden rajoittamisesta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta, joka tarkoittaa, että pienituloisimpien osalta jo 2 kuukauden työttömyyden jälkeen ansiosidonnainen putoaa peruspäivärahan tasolle. Sen myötä keskituloinen suomalainen saa yli 800 euroa vähemmän kuussa, kuin mitä Ruotsissa maksetaan.

SDP:n välikysymyksen yhteydessä vetosimme sopimisen puolesta. Esitimme monia keinoja umpisolmun avaamiseen. Esimerkiksi ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta tulisi luopua. Tästä on monin verroin enemmän haittaa kuin hyötyä sen kannustaessa ihmisiä tulemaan sairaana töihin. Mikä ihme saa hallituksen pitämään kynsin hampain kiinni tästä esityksestä, jossa ei ole päätä eikä häntää?

Katsotaan toisenlaista lähestymistapaa: Puuilon mallia. Tämä myymäläketju päätti vuosi sitten kokeilla sitä, että työntekijän sairastuttua hän perustelee esihenkilölle tarpeen sairauslomapäivään, joka antaa siihen luvan. Lääkärin pakeilla ei tarvitse käydä sairauslomaa hakemassa. Vapaata on mahdollista saada näin viisi päivää peräkkäin. Puuilon sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Hr-johtajan mukaan työelämässä pätee sama, kun parisuhteessa: toiseen pitää voida luottaa. 

Hallituksen valitsema tie on väärä. Sen sijaan, että haettaisiin sopimista, halutaan sanella. Ja työnnetään eteenpäin yksipuolisesti vain palkansaajalle kohdistuvia heikennyksiä. Sen sijaan työhyvinvoinnin parantamiseen liittyvät esitykset loistavat poissaolollaan.

Arvostamani Presidentti Sauli Niinistö sanoi viimeisessä valtiopäivien avajaispuheessaan, että dynaaminen talous ja työelämän perusturva eivät ole toisiaan poissulkevia. Totta. Turvallinen työelämä, jossa ihmisiin luotetaan ja heitä arvostetaan, motivoi hyviin tuloksiin.

Kolumni Tamperelaisessa 6.3.2024