Hyvää alkanutta vuotta…kuinka se 2007 tuli taas näin nopeasti? Juurihan sitä edellistä vuoden vaihtumista juhlittiin tutuin perintein? Ei tinoja, eikä edes lupauksia tällä kertaa, hyvää mieltä vaan ystävien ja läheisten seurassa.

Noin muutenkin yritin oikein kunnolla rauhoittua joulun ja uuden vuoden välipäivinä. Edessä on takuuvarmasti rankka talvi, ja joskus täytyy levähtää. No, ihanaahan se oli, kun kerrankin sai keskittyä kynttilöihin, tonttuihin…joku ilkeämielinen voisi tietenkin tähän huomauttaa, että eikös se tonttuihin keskittyminen ole aika jokapäiväistä meille, jotka eduskunnassa työskentelemme…minäkö tämän sanoin? No, menköön nyt sitten vitsikkääksi luulemani itseironian piikkiin. Niin, siis keskittyä kynttilöihin, musiikin kuunteluun, hyvien ja huonojen elokuvien katseluun ja Harrin joululahjalistaan (kyllä – Harri todella tekee sellaisen, vaikkei sitä sentään ihan joulupukille asti lähetäkään).

Isälleni ja äidilleni ostimme lahjaksi navigointilaitteen Volvoon. Tämä siksi, kun he aina jaksavat minua kuskata puhujamatkoillani ympäri maata. Ja lähes aina me eksymme. Uskon, ettei kukaan ole yhtä lahjakas eksyjä, kuin me Viitaset. Olen tainnut näistä joskus jotain mainitakin, mutta paras oli Joulun alla, kun olin matkalla Töysän Sosialidemokraattien 100-vuotisjuhliin. Ne pidettiin nuorisotalolla ja kotona ennen lähtöä Harri katsoi uljaasti netistä sijaintipaikan ja valisti minua, että paikka, johon menen, sijaitsee Tuurin alueella, ei Töysän keskustassa.

Ja pitihän se arvata, että kerrankin kun vanhempieni kanssa löysimme talon helposti, niin jotain mätää siinä oli. Kun painelin sisään, kyselin isoon ääneen makkaraa paistavilta kyläläisiltä (vähän ihmettelin, miksi makkaraa paistetaan 100-vuotisjuhlassa), että onhan täällä ne ”sosdemien” juhlat. Ei, täällä on huutokauppa, kuului vastaus.

Niinpä niin, tämä Tuurin talo oli väärä talo (kiitos Harrin esinavigoinnin netissä!)ja oikea löytyi kovalla etsinnällä ja parilla eksymisellä sitten lopulta sieltä Töysän keskustasta. Että sillä tavalla! Voisi näitä juttuja kai vähemmän stressaavallakin tavalla tehdä.

Kai ne paikalliset pitivät allekirjoittanutta jonkin verran kajahtaneena, kun saavuin täynnä intoa juhlatamineissa demarimuovipussi kädessä huutokauppaan valmiina puhumaan Sosialidemokraattien juhlissa – ja vielä Pohjanmaalla!

Huutokauppahan kyllä sinänsä sopii hyvin tähän poliittiseen maailmaankin, että siinä mielessä olin varmaan ihan hyvässä paikassa. Varsinkin vaalien alla kuulee usein toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia milloin mistäkin. Vielä tovi sitten oli huutokauppa parhaasta veronkevennysideasta in, nyt näyttää oikeistopiireissä olevan meneillään kisa parhaasta globalisaatioraporttiylistyksestä.

Tämähän siis oli se raportti, jonka Keskusta ja Vanhanen tilasivat. Miten selvitä globalisaatiosta ja niin edelleen. Ja ainakin siinä paperissa aika vahvan ideologiseen sävyyn uskotaan, että tietenkin vain irtisanomissuojan heikentäminen, eläkejärjestelmän murentaminen, paikallisen sopimisen lisääminen, isotuloisten veronkevennykset ja lukukausimaksut olisivat niitä nykyaikaisia keinoja selvitä. Let’s survive siis ja ratiritiralla.

Jos käytäisiin huutokauppaa tai –äänestystä parhaasta mediasta, niin huutaisin varmaan Keskustan Verkkolehti Apilan puolesta – ainakin pilan päiten, saisivat edes yhden äänen ja senkin Viitaselta. Olen viime aikoina aina seuraillut Apilan kirjoituksia ja vähän jopa huolestunut sitä myötä Keskustan puoluetoimiston linjasta. Mitään muuta ei tarjolla tunnu olevan kuin jäkätystä naapurista eli useimmiten niin rakkaasta hallituskumppanista, meistä Sosialidemokraateista.

Tänään lehti taas ylitti itsensä. Otsikoksikin oli vähemmän yllättävästi jämähtänyt: ”SDP on jämähtänyt menneisyyden juoksuhautoihin”. Sen mukaan SDP on huolissaan asemastaan, koska on huolissaan keskustelualoitteista kuten em. seikkoja tarjoavasta globalisaatioraportista.

Ei niissä keskustelualoitteissa mitään vikaa ole, keskustellaan vaan. Mutta keskusteluun ainakin jonkun teorian mukaan kuuluu myös toisen osapuolen oikeus mielipiteeseen. Ja jos ideat niissä aloitteissa ovat jämähtäneitä kauas menneisyyteen isäntävallan ajoille, niin näistä aloitteista kai valistuneella keskustelijalla saattaa olla toisenlainen kantakin.

Miksi ihmeessä pitäisi uskoa, että globalisaatioraportin uusliberalistiset johtopäätökset ovat niitä oikeita, puhumattakaan, että ne olisivat jotenkin nykyaikaisia. Jo pelkästään Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla – trilogiasta löytyy hyvä muistutus siitä, millaista oli silloin yli vuosisata sitten, kun ”kontrahti” pappilan ja Koskelan välillä tarkoitti mitä tarkoitti. Kai sekin jonkin sortin sopimus on, jos kaikesta päättää vahvempi osapuoli demokraattisesti yhdessä itse itsensä kanssa. Tätä se työmarkkinasopimusjärjestelmän murtaminen viime kädessä tarkoittaa.

Enkä minä nyt oikein sitäkään ymmärrä, miten siirtyminen maksulliseen koulutusjärjestelmään voisi olla kauhean nykyaikaista. Sitähän se Vanhanen ei torjunut, onneksi Antti Kalliomäki ”jämähti juoksuhautaan” ja torjui oikein kunnolla tämän. Kehittää voi ja pitää niin korkeakoululaitosta kuin vaikkapa kuntakenttääkin, mutta ei pidä tehdä tyhmyyksiä.

Arvoisa Apila ja muut näin ajattelevat: minä istun oikein mielelläni sitkeänä kuin tatti niissä juoksuhaudoissa, jos niiksi katsotte tarpeelliseksi hyvinvointiyhteiskuntamme perusrakenteita nimittää. Täällä istutaan, vaikka tulittaisitte kuinka. Piste. Sitten jos keksitte jotakin muuta ”uudenaikaista” kuin isotuloisten marginaaliveron alennukset, niin keskustellaan.

Yksi, mistä mielellämme käymme jatkossakin keskustelua on esimerkiksi kuntarakenteen uudistaminen ja vahvistaminen niin, että myös tulevaisuudessa voimme turvata tärkeät hyvinvointipalvelut ikäihmisillemme, sairaille ja lapsille. Tässä olemme olleet vahvasti uudistavalla linjalla ja tulemme sillä pysymään. Ja vaadimme kyllä uudistusta myös moniin sosiaaliturvajärjestelmämme epäkohtiin, joita olemme pystyneet viime aikoina parantelemaan, mutta työtä vielä riittää. Toivottavasti Verkko-Apilakin pitää pienituloisten ihmisten asiaa tai pätkätyöläisen oikeuksien parantamista yhtä uudenaikaisena asiana kuin vaikkapa sitä irtisanomissuojan heikentämistä.

Tulipas nyt sanottua. Yksi asia kyllä vielä on pakko sanoa, sitten on aika ottaa papiljotit pois päästä ja lähteä kauppaan. Tähdellä ei ole ruokaa eikä oikein meillä muillakaan. Tähti on fiksu kissaneiti, Vaikka Aamulehden mainio pakinoitsija Pitko nimittikin häntä Tähti-”kolliksi”…kolliksi, siis jätkäkissaksi! Se on tytölle kova paikka, Harrilta tulikin tuolloin tekstari, että ”Aamulehdessä Pitko nimittää Tähteä kolliksi, täytyy piilottaa lehti, ettei Tähti näe”, heh.

Niin, siihen viimeiseen asiaan. Näillä ministeriposteilla uhittelemiseen. Olen joskus ennenkin ihmetellyt Keskustan loputonta intoa jakaa ministerisalkkuja lähinnä itselleen jo ennen vaaleja. Milloin joku vaatii opetusministerin -, milloin ympäristöministerin -, milloin mitäkin salkkua Keskustan käsiin.

Aika ylimielistä. Josko nyt kuitenkin katsottaisiin ensin vaalit ja sitten vasta kansan mielipiteen jälkeen keskityttäisiin siihen, kuka missäkin istuu. Kansa on tässä kuningatar, ihan turha muuta uhitella.

Mutta jos nuo Keskustan uhittelut ottaisi vakavasti, olisi jo tosi huoli päällä. Nimittäin hallitukseen ei taitaisi muita mahtuakaan kuin Keskustalaisia ministereitä – kaikki postit kun on jo kertaalleen vaadittu, toiset kahteen kolmeenkin kertaan.

Tässä olisi jo kunnon poliittisen painajaisen aineksia: jokaisella ministerin pallilla istuisi Paavo Väyrynen!