Ja taas on eletty politiikassa enemmän kuin värikästä aikaa – tosin värikkyys on ollut vähän muissa kun perinteisissä poliittisissa teemoissa. Buumin avasi Olli Saarelan uhittelu, että nokkaan pitäisi päästä lyömään Eero Heinäluomaa. Ministeri Saarela kertoi, että hänen mieheltään karkasi mopo (tai harrikka) käsistä ja Olli Saarela pyysi heti kohta anteeksi aika värikkäitä lausuntojaan, mikä oli ihan fiksu juttu.

Torstaiaamuna, juuri kun nämä otsikot kuonoon vetämisestä olivat täyttäneet median, puoluehallituksemme kokouksessa moni ihmetteli tilannetta. Moisia henkilöön meneviä ryöpytyksiä ihmeteltiin ja vähän sitäkin, että vaikka ministeri ei toden totta vastaa miehensä puheista (ei vastaa, eikä pidä vastata), miksi hän katsoi uutisissa vielä aiheelliseksi vinoilla, että Heinäluoma vielä ”politiikkaa opettelee” ja niin poispäin. Puoliso nyt kuitenkin oli jo haukkunut Eeroa kaljuksi ja akkamaiseksi ja onnettomaksi ja lättyynvedettäväksi, niin eiköhän siinä olisi ollut jo vähäksi aikaa ihan tarpeeksi.

Näitä aamukokouksen fiiliksiä kuvasin myös Hesarin toimittajalle, kun hän niitä kyseli. Tämän jälkeen sainkin sitten kunnian esiintyä pääministerin blogissa. (Tällaista tämä nykyaika on, kirjoitellaan blogeihin näitä kommentteja, jota huomaan itsekin parhaillaan tekeväni. Aika hassu käytäntö muuten politiikassa…ihan tosi. Ennen annettiin lausuntoja, kirjoiteltiin tiedotteita ja kolumneja. Nyt vielä näiden päälle kirjoitellaan vapaamuotoisempia blogeja, joilla sitten käydään tätä keskustelua. Tämä on sitä tietoyhteiskuntaa kai sitten – tekstari ja blogi rules ok!)

Siinä blogissaan pääministeri kyseli, kuvittelisinko, että pääministeri lähtee julkisesti opastamaan, jos ministereillä on vaikeuksia. Ehkä tässä oli vähän vahvasti sitten tulkittu sitä, mitä itse asiassa olin sanonut. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että nimenomaan totesin toimittajalle, etten nyt halua vaatia Vanhasta vaatimaan anteeksipyyntöä, kunhan vaan ihmettelen tilannetta. Pääministerin blogiin vastasin, että kun tämä kertoo puolustavansa ministereitään, niin toivottavasti puolustaa heitä kaikkia yhtä lailla.

Kun nyt sitten mediassa kirjoitettiin mm. minun vastauksestani Vanhasen blogiin, sain yhden sähköpostin, joka oli oikein ”ajan tyylin” mukainen. Sen keskeinen sisältö vähän sensuroiden ja rumat sanat poistettuna oli, että minä punatukkainen demarilehmä olen tyhmä näine kommentteineni ja miehenikin on lihava ja ruma. Ja sitten vielä kehtaan puolustaa Heinäluomaa, joka on melkein yhtä ruma, kuin mieheni.

Hohhoijaa, kai tämä on tätä nykyajan uutta tyyliä: puolisot megeen ja ulkonäöllä on väliä!

No, leikki leikkinä, ei näitä tämän sortin viestejä kovin usein tule. Harrillekin sen näytin ja sanoin, että katso nyt, säkin raukka kannat vastuuta, kun jotakuta minä olen onnistunut kovasti ärsyttämään. Siinä sitten vähän naureskelimme, ettei tuo rumuus ja lihavuus vielä mitään, tietäisipä tuo, miten pahatapainenkin Harri on vielä kaiken lisäksi. Kyllä siinä on kestämistä kotioloissa sukkamöttöineen. Entinen avustajani Jakkekin soitti. Hänellekin tästä viestistä kerroin, kun se vähän nauratti kuitenkin kaikesta ilkeydestään huolimatta. Jakke oli heti mukana ja sanoi, että vastaa siihen, että olisitpa nähnyt entisen avustajani: siinä vasta ruma mies onkin:)

Kun tässä on siitä elokuvakielestäkin puhuttu, niin ehkä tässä sitten on meneillään jonkin sortin Hyvät, pahat ja rumat – näytäntö. Me Demarit sitten kaiketi olemme valitettavasti niitä rumia – mutta toivottavasti kuitenkin aika inhimillisiä ja vähän hyviäkin kaikkine puutteinemmekin 

Yksi asia tässä lättyynvetämisjutussa oli muuten hivenen kiusallinen – sellainen joka nostatti huolen väreet selkäpiihini, kun Olli Saarelan lausunnot luin. Nimittäin ainoa demari, joka oli kritisoinut ministeri Saarelan neuvottelukykyjä olin minä (help!). Ei Heinäluoma ollut mitään sanonut, eikä edes puheenvuoroa budjettiriihessä tai missään muuallakaan asian tiimoilta esittänyt. Tämä on ihan uudenlaista logiikkaa: Viitanen kritisoi ministeriä ja ministerin puoliso vetää sitten Heinäluomaa turpaan…

No, ei ole herkkua johtaa isoa puoluetta, jossa on monia edustajia, jotka pitävät demokraattisena oikeutenaan kansanedustajana kritisoida ministeriä kun ministeriä, jos aihetta on. Olen luullut, että tämä on sitä parlamentarismia. Ennen kritiikin esittäminen on ollut sallittua ilman pelkoa turpakäräjistä. Mutta ehkä sitten edustaja Viitasenkin täytyy pitää suu kiinni jatkossa, ettei puheenjohtaja joudu kulkemaan pitkin maailmaa silmä jatkuvasti mustana 🙂

Onneksi Kokoomus ei ole intoutunut tähän turpakäräjälinjaan, muuten olisin kyllä aika helteessä, sen verran usein tulee heidän politiikkansa kritisoitua.

Mutta asiathan ne politiikassa tappelevat, eivät onneksi noin yleisesti ihmiset. Kimmo Sasinkin kanssa olemme miltei kavereita ”siviilissä”. On nimittäin niin, että nykyisin Kimmon päätehtävä on seurata tekemisiäni. Minne Pirkanmaalla menenkin, sinne Kimmo seuraa ja raportoi sitten Kokoomukselle. Nykyisin valtiovarainvaliokunnassa hän yrittää aina tulla jopa lukemaan papereitani, kurkkimaan sinne olkani yli.

Leikkiähän tämä tietty on ja juontaa juurensa viime talveen. Silloin kinasin istuntosalissa Ben Zyskowitczin kanssa budjetista ja Ben ilmoitti, että Kokoomuksessa Kimmo seuraa kaiken, mitä Viitanen siellä Pirkanmaalla puhuu. Tähän minä leukailin, että tällaisten ”paimenten” laittamisen luulin kuuluvan Neuvostoliittolaiseen, en kokoomuslaiseen, kulttuuriin.

Leukailuksihan minä tämän luulin jääneen, kunnes järkyttävä totuus paljastui. Tämän sanailun jälkeen menin ensimmäisen kerran alkavien presidentinvaalien vaalityöhön Tampereen keskustorille. En siinä kauan kerinnyt seisomaan, kun takanani seisoi yht’äkkiä Kimmo Sasi. Päivä pari sen jälkeen lähdin Toijalan torille vaalityöhön niin ikään. Eikä muuten kymmentäkään minuuttia mennyt, kun TAAS paikalle ilmestyi Sasi! Tällöin totesimme, että näinhän se taitaa olla, Ben puhui sittenkin totuuden ja menen minne menen, aina on paimen tai varjo perässä, heh.

No, ehkäpä sitten olen politiikassa jotakin saavuttanut – ainakin varjon perääni: Kimmo Sasin.

Kokoomuksesta puheen ollen, kirjoitin tänne blogiin viime kerralla Ruotsin vaaleista. Nyt on tilanne edennyt ja uusi porvarihallitus muodostettu. Aamulehden kolumnisti Kirsikkala totesi kolumnissaan juuri viime lauantaina, että porvariallianssin ”voitto tuli demareiden perinteisillä aseilla: nopeampi talouskasvu, enemmän oikeita työpaikkoja ja parempi hyvinvointi”. Ja että ”siinä on Heinäluomalla ihmettelemistä, kun Borg (Ruotsin uusi valtiovarainministeri) ratsastaa demareiden aatteella”.

Oikeastaan nythän on todettava, kun Kirsikkalakin tämän todisti, että näin ollen demariaatteella on Ruotsissa lähes sataprosenttinen äänestävän kansan tuki. Todella hienoja aatteita meillä siis täytyy tässä valossa olla. Jos ja kun Kokoomus täällä Suomessakin aikoo teesinsä tältä Ruotsin pohjalta muodostaa, niin sehän voisi sitten samaan hengenvetoon kuitata, että mitä sitä turhaan voimavaroja tuhlaamaan ja erilaisia ohjelmia kirjoittelemaan. Yhdymme demareiden ohjelmaan. Sitten sillä Sasillakin olisi vähän helpompaa, kun tietäisi jo valmiiksi, että kaikki mitä puhun, lukee myös heidän demariohjelmassaan.