Tekoja arjen helpottamiseksi

Hallituksen puoliväliriihestä saatiin yleiset suuntaviivat sille, mitä loppukaudella tullaan tekemään. SDP:lle puoliväliriihi on käytännönläheinen tilaisuus. Todetaan, mitä on tehty, mitä vielä saatava aikaan ja lähdetään jatkamaan työtä.

Puoliväliriihen kannantotossa on paljon asiaa työllisyydestä ja talouskasvusta. Oikein. Suhdanne on heikko. Teolliset työpaikat ovat karanneet suomesta n. 10 000 vuosivauhdilla. Moni palkansaaja on saanut käteen irtisanomislapun. Nuoret tarvitsevat töitä. Siksi kasvuun ja työllisyyteen on satsattava vahvasti.

Puoliväliriihessä sovittiin myös ihmisten arjen huolia helpottavista toimista. Esimerkiksi asuminen on kallista ja työtä ja perhe-elämää on liian usein vaikea sovittaa yhteen.

Kehysriiheen valmistellaan toimenpidepaketti, jonka avulla saadaan lisää kohtuuhintaisia koteja etenkin kasvukeskuksiin. Etenkin pieni- ja keskisuurten toimijoiden edellytyksiä rakennuttaa kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa pitää parantaa. Voimme järkevöittää rakentamisen normistoa ja purkaa turhaa byrokratiaa. Rakennuskustannuksia voidaan alentaa. Päätöksiä, miten nämä asiat konkreettisesti saadaan aikaiseksi, odotamme kehysriihestä.

Toinen tärkeä arkea helpottava linjaus liittyy työn ja perhe-elämän yhdistämiseen. Käyttöön otetaan joustava hoitoraha ja päivähoitomaksuja porrastetaan palveluiden käytön mukaan. Joustava hoitoraha olisi suurempi kuin alle 3-vuotiaiden vanhemmille maksettava nykyinen osittainen hoitoraha. Etuus porrastetaan viikoittaisen työajan mukaan. Vastaavasti päivähoidosta maksetaan käytetyn palvelun mukaan.

Edullisemmat kodit ja paremmat mahdollisuudet sovittaa yhteen työtä ja perhe-elämää ovat SDP:n tavoitteita tälle vaalikaudelle. Hallituskauden puolivälin tarkastelu onkin SDP:lle tilaisuus tarkastella myös omien tavoitteidemme toteutumista.

Tätä työtä jatkamme 9.3. pidettävässä puoluevaltuustossa. SDP:lle osallistuminen hallitukseen tarkoittaa mahdollisuutta tekoihin tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

Olemme saaneet erittäin vaikeina aikoina hyvin eteenpäin niitä tavoitteita, jotka ennen eduskuntavaaleja tulevalle kaudelle asetimme. Nuorisotakuu ja vanhuspalvelulaki ovat arvovalintoja nuorten ja ikäihmisten puolesta. Pääomaveron korotus, solidaarisuusvero rikkaimmille ja miljoonaperintöjen lisävero jakavat taakkaa oikeudenmukaisesti. Ja eurokriisissä saadut vakuudet turvaavat veronmaksajien asemaa. On oikein, ettei kasinopelien laskua postiteta veronmaksajille, vaan myös sijoittajat kantavat vastuunsa.

Myös tulevassa kehysriihessä tarvitaan arvovalintoja. Päätöksissä tulee korostua voimakkaasti kasvun ja työllisyyden linja sekä oikeudenmukaisuus.

Tekoja. Niitä on tehty ja tullaan tekemään edelleen.

Jos katsoo viime viikkojen opposition ulostuloja, voisi tehdä sen johtopäätöksen, että nämä teot jäävät edelleen sosialidemokraattien ja hallituksen harteille.

Erityisesti lauantaiaamujen mainiot ykkösaamuohjelmat yllyttävät oppositiojohtajia toinen toistaan ”nerokkaimpiin” ulostuloihin.

Viikko sitten Keskustan Pekkarinen ärräpurrina murisi hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteyksistä ja palasi surullisenkuuluisalle työreformin linjalle, jossa työmarkkinayhteistyön sijasta asioita hoidetaan sanelulla ja riidalla.

Soinin populismi ja vastuunvälttely sai jatkoa eilen ykkösaamussa: työnantajille Soini lupasi nollan ja palkansaajille puolitoista prosenttia:)

Joten eiköhän tämän jälkeen ole selvää, että sosialidemokraatteja tarvitaan tekemään. Ja arvojamme: työtä ja oikeudenmukaisuutta tarvitaan ratkaisujen johtotähdiksi.

Kommentit

Jätä kommentti